Tänään pääsin puvustajien arvioitavaksi. Siis osiltaan kyse oli ihan konkreettisista mitoista ja kokonumeroista, joissa tulkinnalle tai arvolatauksille ei jää paljoakaan sijaa. Se vyötärö vaan on sen kokoinen kun se on! Eikä edes ihan sen kokoinen, jota haluaisin. Mutta samaan aikaan puvustaja (meidän esityksessä Karoliina Koiso-Kanttila) näemmä voi laittaa peliin omia arvioitaan esiintyjien persoonasta. Erästä kohtausta ajateltuaan hän oli valinnut minulle tietyn asun, koska arveli että minun karismani on siihen riittävä. Asu on mahtava ja olen kiitollinen arviosta. Vielä kun ohjaajamme hyväksyisi valinnan.
Tänään otettiin myös käyttöön kottikärryt. Tehän teatterinharrastajina tietysti tiedätte, että kottikärryt ovat yksi useimmin käytetyistä tunne-elämää kuvaavista välineistä. Mutta jos lukijoiden joukossa on niitä, jotka eivät ole teatterin hevujuusereita niin todettakoon, että kottareilla voidaan luoda metaforia vaikkapa "isien syntien mukana kuljettamisesta". Tai sitten vaan siirrellä kanssanäyttelijää lavan toiselle reunalle. Tulkinta jää katsojan varaan...
Puvustuksesta vielä sen verran, että kuulemma se tärkein kirpparikierros on vielä tekemättä. Voi siis olla, että saan oikein makean päällystakin sen nyt valitun, sinäänsä ihan hyvän, tilalle...
Mitä uutta opin tänään? No ainakin sen, että oikein tiukassa makuupussissa on TOSI vaikeaa nousta seisomaan käsiä käyttämättä. Ja myös sen, että sotaväen äksiisirutiineissa on tietty viisaus. Tekemällä yksinkertaisesti ja aina samalla tavalla lisätään todennäköisyyttä että pääosa joukosta toimii oikein. En nyt ihan taustani takia "vääpeliksi" ryhtynyt, mutta muutaman hyväksi todetun toimintamallin taisin ehdottaa ja ne saattoivat tulla hyväksytyiksikin.
KISS - Keep It Simple Stupid!
 |
| Syksy? Ei ainakaan hymyistä päätellen. |
Ja opin tietysti myös sen, että hiipiminen hirmuisen kovaa on ainakin yhtä vaikeaa kuin lakanaan kietoutuminen äärimmäisen hitaasti. Todella hyödyllisiä taitoja jokapäiväisessä elämässämme, eikö vaan?
Tiesittekö muuten, että lakana voi olla vauva, rakastettu, taaksen jäänyt ystävä tai inhottava esimies. Tämän päivän jälkeen minä tiedän! Ja voi se olla hääkippukin...
Ja sitten tietysti taas kerrattiin jo aiemmin harjoiteltua. Sille on kyllä tarvetta ja aineiston kasvaessa kertausten tarve kasvaa ainakin samassa suhteessa. Sinne "osaan tämän ajattelematta, tämä tulee selkäytimestä" on vielä piiiiiiitkä matka.
Otan vielä yhden asian esille ihan lopuksi, koska me teemme sen myös jokaisen harjoituksen päätteeksi. Meillä on tapana jokaisen harjoituksen päätteeksi kokoontua piiriin ja muun lisäksi jokainen ilmaisee oman sen hetkisen olonsa yhdellä sanalla. Vaikka oikeita tai vääriä sanoja ei tietystikään ole, niin kyllä tuo nopea "yhden sanan olotilamäärittely" antaa aika hyvän kuvan yleisestä mielentilasta. Pitäisikö tuota suositella perheiden iltarutiiniksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti