Vihdoinkin hiihtämään!

Tuli tehtyä eilen tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki! Eihän noita kilometrejä juurikaan kertynyt, mutta kyllä sisätiloissa hiihtämisellä hien pintaan saa aika lyhyelläkin lenkillä. Varusteina olivat periaatteessa aika nykyaikainen "karvapohja" sukset. Joskaan luistoa ei kyllä suksen pohjaan liimatun huovan ja tanssimaton välille kyllä saatu yhtään! Pitoa oli sitten sitäkin enemmän. Harjoituksen aikana nähtiin pertsaa ja luistelua vauhdikkaista alamäkiosuuksista puhumattakaan. Ja ylös omin voimin tamppaamalla. Taisi siellä yksi Klaebokin olla - ainakin tyylistä päätellen. Ja osa meistä taisi ottaa sellaisen hiihtoturistiasenteen. Kiirettä ei pidetty eikä tyylillä prassailtu. Hiihdeltiin vaan...

Eilen koitettiin myös ensimmäistä kertaa laittaa tähän mennessä koottuja kohtauksia johonkin järjestykseen peräkkäin. Vaikka meille kerrottiin, että tästä nyt tulee sellainen räpeltelypäivä, niin kyllä se todellista epätoivon ja innostuksen sekamelskaa oli. Kukaan meistä ei muistanut jokaista kohtausta kokonaan. Itselle tuli ainakin kaksi täydellistä bläkäriä ja muutenkin oli välillä sellainen "en muista mitään" olo.

Se on tietysti ymmärrettävää, että kun kohtausten järjestys on ollut (ja varmaan on osittain vieläkin) vasta tekeillä, niin siirtymiä kohtausten välillä ei olekaan voitu harjoitella. Silti sitä sähellyksen määrää on vaikea kuvailla. Sisääntulot, ulosmenot, kenen vieressä tai edessä, oma paikka seuraavassa kohtauksessa, suunnat (joita tietysti muutettiin taas), välimatkat, iskut....

Tuli kyllä aika epätoivoinen olo. Piti vaan muistuttaa itselleen siitä mistä kirjoitinkin: tämä kuuluu asiaan harjoittelun tässä vaiheessa - hyvä tästä tulee! Ja luottaa tuotantotiimiin, meihin kaikkiin ja itseensä. Ja tietysti käydä tosissaan teosta läpi mielessään ja jäsentää se itselleen niin hyvin kuin pystyy. Ja tämä kuoppahan on käytävä läpi minkä tahansa esityksen harjoitusvaiheessa.

Päivän lukijakilpailu:

Alla olevassa kuvassa valmistaudutaan yhden kohtauksen harjoitteluun. Mihin  Suomen historian tapahtumaan tai ilmiöön kohtaus liittyy?

Vastausvaihtoehdot:

a) sankarivainajia tuodaan haudattavaksi kotiseurakunnan hautausmaalle
b) esi-isiemme synnit nousevat kannettaviksemme
c) suomalainen koittaa vaipua näkymättömäksi joukossa
d) jokin muu, mikä?

Kaikille vastanneille tarjotaan mahdollisuus tulla Espoon Kaupunginteatteriin varmistamaan oikea vastaus. Palkinnoksi ainutlaatuinen teatterielämys!

Tekstin kimppuun ja lisää liikettä kovalevyn täytteeksi

Toinen treeniviikko aloitettu ja nyt tartuimme liikkeen lisäksi myös tekstiin. Ohjaajamme Erik Söderblom otti kourallisen meistä pariksi tunniksi kokoon ennen yhteistreenejä ja otimme plarit käteen. Tai siis Erikin itsevaltiaanomaisesti ja kuulemma vaistonvaraisella tuntumalla valitut otteet alkuperäisestä teoksesta. Vahvaa vaistoa oli myös käytetty siinä, kuinka nuo kappaleen tai parin pituiset kertomukset oli jaettu meidän esiintyjien kesken. Kuulemma "oli jotenkin tuntunut, että tämä sopisi sinulle" tai että "tästä voisi syntyä mielenkiintoinen ristiriita". Mikäpäs siinä, kaikki käy ja ohjaajalla on ja kuuluukin olla asiassa aika lailla sananvaltaa.

Tekstin kanssa työskentely on minulle se ehkä kaikkein vierain alue tässä esityksessä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Sehän kyllä selvisi aika äkkiä. Pienen äänen lämmittelyn jälkeen istuimme alas ja siitä se alkoi. Tarjoiduin aloittajaksi ja sitten luin yhden minulle suunnitelluista tekstinpätkistä muille. Sitten alkoi se uusi ja mielenkiintoinen osuus. Erik johdatti meidät pohtimaan juuri luetun tekstin rakennetta, painotuksia ja merkityksiä.Johdatti sellaisella filosofisella, ajatuksia herättävällä ja sallivalla tavalla. Ja totta tosiaan, teksti oli ollut meille jokaiselle hieman erilainen. Olimme kokeneet eri kohdat tärkeiksi. Näimme erilaisia kuvia mielessämme. Ja niin oli näennäisesti arkisesta tapahtumasta tehty kertomus muuttunut ensivilkaisua syvemmäksi ja merkityksellisemmäksi.

Tekstipätkä kerrallaan. Kukin vuorollaan. Ajatuksia herättäen. Merkityksiä metsästäen. Mielenmaailmoita miettien. Suomalaisuuden sydämessä.


Täytyy todeta, että vaikka olin pikaisesti lukaissut koko teoksen keskitalven tauon aikana, niin en kyllä ollut osannut löytää sitä oivaltavaa syvyyttä jonka kirjailija on teokseen saanut laitettua. Pitää lukea uudelleen, tosin ehkä vasta esityksen jälkeen. On ehkä viisasta pitää mieli auki muiden tulkinnoille eikä tarrautua omiinsa. Paitsi tietysti niiden minulle valittujen osien suhteen. Niissä varmaan minun tulkinnallani (ja ehkä vähän ohjaajankin) on eniten merkitystä.

Nämä tekstisessiot sitten jatkuvat ryhmä ryhmältä tämän viikon ajan. Katsotaan sitten jatkossa miten tekstit upotetaan teokseen. Siitä minulla on tässä vaiheessa vain aavistus. Kyllä Erik kertoo, kun aika on.

Ja sitten kello olikin jo viisi ja koko porukalla takaisin "ryhmäliikunnan" pariin. Pikaisesti kerrattiin muutama edellisellä viikolla aloitettu osa, muutettiin joitain kohtia, opeteltiin kokonaan uusi kohtaus, muutettiin paria aiemmin opittua, muutettiin juuri opittua, unohdettiin, sählättiin, onnistuttiin, sählättiin... Sellaista sen tässä harjoitusvaiheesssa pitääkin olla.

Suurin haaste on tuon kovalevyn rajallinen vastaanottokapasiteetti. Työmuisti ei riitä. Syvälle kestomuistiin ei ole vielä paljoakaan tallentunut eikä lihasmuisti vielä osaa lähettää oikeaan suuntaan. Iskut ja laskut vielä hakusessa niin minulta kuin muiltakin esiintyjiltä. Eivätkä nuo äänelle ja musiikillekaan vielä ihan satavarmoja ole.

Ja nehän ehtivät vielä muuttua moneen kertaan...

Ja se toinen iso haaste on kaiken sekavuuden ja keskeneräisyyden keskellä uskoa ja luottaa, että opimme, ehdimme ja osaamme "kaiken" ensi- iltaan mennessä. Onneksi olen jo ehtinyt olla mukana muutamissa esityksissä ja tunnistan, että tältä se aina tässä vaiheessa tuntuu.

Ja aina on enskari pidetty. Aina on aplodeja sadellut. Aina on jäänyt hyvä mieli. Aina olisi kuitenkin voinut vielä vähän tarkemmin, paremmin, joustavammin,...



Kyllä se tästä!

Viikko treenattu! Kaseja kertyy, yllätyshaastattelu ja palttoo tutuksi.

Ensimmäinen harjoitusviikko takana ja kyllä sunnuntain lepopäivä oli sekä keholle että erityisesti mielelle tarpeen. Tuntuu oudolta, että vaikka ei tehdessä oikeastaan tunnu että keho joutuisi mitenkään erityisesti rasitukselle normaaliin treeniviikkoon nähden, niin siitä huolimatta sekä reidet että pohkeet ovat vähän kipeitä ja selkä selvästi väsynyt. Kehoa ehtii nyt lepuuttaa noin kaksi vuorokautta ennen toisen treeniviikon alkua huomenna maanantaina.

Päätä on lepuutettu tapaamalla ihmisiä, käymällä pari kertaa ulkona syömässä ja kerran leffassakin. Ajatukset ovat siis olleet aivan muualla, joskin aina välillä muisti taisi tarkastaa vieläkö sen lauantaina aloitetun kohtauksen koreografia on mielessä. Uskoisin, että pääpiirtein on. Tanssinharrastajille tuttuja "kaseja" on vissiin seuraavasti:

2,2,2,1,4,1,2,4,2,2,4,1,4,2,2,2,2,2,2,2 ja sitten tulee lasku sataan.

Kaseja opettelemassa

 Vai oliko se tässä kohtaa? En muista. Siis tanssista vähemmän tietäville tuon äskeisen listan jokaisen kasin aikana tehdään tässä teoksessa onneksi vain samaa asiaa. Rytmikästä toistoa siis. Ja siitten seuraa jotain, josta emme taida vielä tietää mitään. Mikäs kiire tässä on!

Yli kaksi viikkoa ensi-iltaan.

Trailerihaastattelussa

Perjantaina paikalla oli kuvaaja, joka tallensi harjoitusta tulevaa traileria varten. Muutamat meistä ja minä siinä mukana pääsivät/joutuivat/valittiin myös haastateltavaksi. Koita siinä sitten valmistautumattomana kertoa jotain järkevää ja myyvää kun yllättäin kysytään vaikkapa "Mitä sinä uskot voivasi tuoda tähän teokseen?" tai "Kenelle suosittelisit tätä teosta?". Onneksi olen yleensäkin sitä mieltä, että sellaiset aidot ja valmistelemattomat vastaukset yhdistettynä taitavaan videoleikkaukseen(joka siis poistaa kaikki kaameimman "totanoin, ääh ...) tuovat varmaan parhaan lopputuloksen. No sen näemme, kun traileri julkaistaan.

Koska päättyneen viikon teemana oli liikkeellinen harjoittelu, niin muutama sana koreografistamme. Hanna Brotherus on kokenut, arvostettu ja osaava. Hän on myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi hain koko tuotantoon. Hyvä koreografi tarkoittaa, että teokseen on tulossa vahva liikkeellinen osuus. Liikkeen tärkeyttä korostaa myös se, että mukaan on otettu koreografille oma avustaja Anne Rönkkö. Kahdet silmät vaan ovat enemmän kuin yhdet. Liike kyllä kutsui minutkin mukaan.

Koreografimme Hanna näyttää mallia

Hannasta kyllä näkee, että hän on ennenkin näitä hommia tehnyt ja myös tällaisten tavisamatöörien kanssa. Hän osaa ottaa huomioon, etteivät kaikkien polvet vaan taivu ihan joka asentoon eikä liikkuvuus muutenkaan ole aivan ammattitanssijan luokkaa. Toisaalta en usko, että yrityksessä ja innostuksessa jäämme jälkeen kenestäkään...

 

Ja sitten mukana on iso annos kärsivällisyyttä ja tilanneherkkyyttä. Kyllä sitä varmasti tarvitaankin, kun aika yksinkertaistenkin asioiden tekeminen ei vaan aina oikein ota sujuakseen. Yksinkertaisella tarkoitan vaikkapa suoraa riviä. Tahdissa pysyminen on jo sentään pikkuisen monimutkaisempaa...

Mutta luottoni on kovaa! Tästä tulee niin hieno, kun se vaan meiltä tulla voi!

Ja jotta tämäkään blogiteksti ei jäisi ilman "päivän kummallisuutta" niin todettakoon, että:
- olen valssannut koululaistuolin kanssa
- elvyttänyt päällystakkia (takin kanssa tehty muutakin, mutta ei nyt ihan kaikkea kerrota) ja
- kulkenut sisään isoon laatikkoon ja sitten vielä siitä uloskin.

Moniko teistä lukijoista on päättyneellä viikolla saanut tehdä jotain yhtä hienoa?

Lakanoita,äksiisiä, makuupusseja ja puvustajan arvolatauksia...

Kolmas treenipäivä takana ja taas uusia kohtauksen aihioita muistettavaksi.

Tänään pääsin puvustajien arvioitavaksi. Siis osiltaan kyse oli ihan konkreettisista mitoista ja kokonumeroista, joissa tulkinnalle tai arvolatauksille ei jää paljoakaan sijaa. Se vyötärö vaan on sen kokoinen kun se on! Eikä edes ihan sen kokoinen, jota haluaisin. Mutta samaan aikaan puvustaja (meidän esityksessä Karoliina Koiso-Kanttila) näemmä voi laittaa peliin omia arvioitaan esiintyjien persoonasta. Erästä kohtausta ajateltuaan hän oli valinnut minulle tietyn asun, koska arveli että minun karismani on siihen riittävä. Asu on mahtava ja olen kiitollinen arviosta. Vielä kun ohjaajamme hyväksyisi valinnan.

Tänään otettiin myös käyttöön kottikärryt. Tehän teatterinharrastajina tietysti tiedätte, että kottikärryt  ovat yksi useimmin käytetyistä tunne-elämää kuvaavista välineistä. Mutta jos lukijoiden joukossa on niitä, jotka eivät ole teatterin hevujuusereita niin todettakoon, että kottareilla voidaan luoda metaforia vaikkapa "isien syntien mukana kuljettamisesta". Tai sitten vaan siirrellä kanssanäyttelijää lavan toiselle reunalle. Tulkinta jää katsojan varaan...


Puvustuksesta vielä sen verran, että kuulemma se tärkein kirpparikierros on vielä tekemättä. Voi siis olla, että saan oikein makean päällystakin sen nyt valitun, sinäänsä ihan hyvän, tilalle...

Mitä uutta opin tänään? No ainakin sen, että oikein tiukassa makuupussissa on TOSI vaikeaa nousta seisomaan käsiä käyttämättä. Ja myös sen, että sotaväen äksiisirutiineissa on tietty viisaus. Tekemällä yksinkertaisesti ja aina samalla tavalla lisätään todennäköisyyttä että pääosa joukosta toimii oikein. En nyt ihan taustani takia "vääpeliksi" ryhtynyt, mutta muutaman hyväksi todetun toimintamallin taisin ehdottaa ja ne saattoivat tulla hyväksytyiksikin.

KISS - Keep It Simple Stupid!

Syksy? Ei ainakaan hymyistä päätellen.

Ja opin tietysti myös sen, että hiipiminen hirmuisen kovaa on ainakin yhtä vaikeaa kuin lakanaan kietoutuminen äärimmäisen hitaasti. Todella hyödyllisiä taitoja jokapäiväisessä elämässämme, eikö vaan?

Tiesittekö muuten, että lakana voi olla vauva, rakastettu, taaksen jäänyt ystävä tai inhottava esimies. Tämän päivän jälkeen minä tiedän! Ja voi se olla hääkippukin...

Ja sitten tietysti taas kerrattiin jo aiemmin harjoiteltua. Sille on kyllä tarvetta ja aineiston kasvaessa kertausten tarve kasvaa ainakin samassa suhteessa. Sinne "osaan tämän ajattelematta, tämä tulee selkäytimestä" on vielä piiiiiiitkä matka.


Otan vielä yhden asian esille ihan lopuksi, koska me teemme sen myös jokaisen harjoituksen päätteeksi. Meillä on tapana jokaisen harjoituksen päätteeksi kokoontua piiriin ja muun lisäksi jokainen ilmaisee oman sen hetkisen olonsa yhdellä sanalla. Vaikka oikeita tai vääriä sanoja ei tietystikään ole, niin kyllä tuo nopea "yhden sanan olotilamäärittely" antaa aika hyvän kuvan yleisestä mielentilasta. Pitäisikö tuota suositella perheiden iltarutiiniksi?

Voiko historiaa harjoitella?

Kaksi treenipäivää eli vajaat kahdeksan tuntia treeniä takana.

Mitäkö olemme tehneet?

Ensimmäisenä treenipäivänä 19.2. kävimme tietysti ihan alkuun läpi kaikenlaisia käytännön asioita. Sitten seurasi alkulämmittely, jossa oheisoppina nimien kertaus. Kun mukana oli joitain uusia tuotantotiimin jäseniä niin aloitimme ihan  vaan piirissä esittäytymällä. Sitten liikkkeelle ja aina kohdattaessa tervehdittiin nimellä. Melkein kaikki muistin, joka on minulta jo ihan hyvä suoritus.

Tämän harjoitusjakson aluksi rakentelemme erilaisia fyysisiä ja liikkeellisiä kohtauksia yhdessä koreografimme kanssa. Tämä vaihe on kyllä vähän sellaista leikkimistä ja niin on varmaan tarkoituskin. Ensi viikolla alamme sitten sitoa kohtauksia yhteen ja täydentää tekstillä jne. Siitä myöhemmin.

Ihan ensimmäiseksi leikimme sotilaita. Äkseerausta teatterin keinoin. Itselle vaikeinta oli poisoppiminen. Kun vuosien mittaan on nuo sulkeisten ihan peruskuviot tallentuneet aika vahvasti selkäytimeen. Ja nyt siis teatterisulkeisia. joissa kädet ja katseen suunnat menevät taiteen ja visualisuuden eivätkä Sulkeisohjesäännön mukaan. Lyhyen harjoittelun jälkeen palautui taas mieleen, miksi näitäkin juttuja joudutaan sotaväessä jonkin verran harjoittelemaan. Kyllä se "toinen oikea käsi" ja "väärä vasen" tältäkin porukalta onnistuu.

Ja heti perään olimmekin koululaisia. Milloin alakoulussa ja milloin teinejä. Kaikkine ikäluokkaan kuuluvine piirteineen. Viittaillaan ja vastaillaan. Istutaan ryhdikkäästi ja velttoillaan keitetyn spagetin tavoin. Onneksi tuostakin on omakohtaista kokemusta (paitsi ehkä siitä ryhdikkyydestä), joten muistista pystyi kaivamaan sopivia virikkeitä ja mielentiloja.

Näiden pääteemojen lisäksi kokeilimme erilaisia liikkumistapaoja lavalla, vähän nostojakin ja muuta sellaista, jota koregrafimme on ehkä miettinyt johonkin seuraavaan kohtaukseen.

Toisena päivä = eilen harjoittelmimme hiihtämistä. Siis sisätiloissa ja ilman suksia. Aika monella on tainnut jokunen vuosi vierähtää edellisestä ladullakäynnistä eikä tuo kova betonilattia muutenkaan aivan luontevasti taivu sujuvaan sujakointiin. Mutta kyllä me vuoro- ja tasatahdit löysimme perinteisellä ja vapaatakin pääsimme koittamaan. Ja alamäkeen liututtii ja ylös trampattiin.

Edellisen päivän kohtaukset otettiin uusintoina käsittelyyn ja kohtuullisesti porukka oli muistiin niitä painanut. Muutokset alkoivat tietysti jo tässä vaiheessa, mutta sehän oli selvä jo aloitettaessa. Varmaan joitain asioita muuttuu aivan ensi-iltaan asti.

Lopuksi otettiin esille tärkeä asia. Tuntien treenit päivittään, vaikka nyt eivät mitään huippufyysisiä olekaan, käyvät kehon päälle. Lepo, kehonhuolto, flunssantorjunta ja ravinto. Tärkeitä teemoja meille kaikille ja erityisesti meille esiintyville taiteilijoille!

Siispä nyt syömään ja pakkaamaan treenikassia. Runsaan tunnin päästä kohti tämänpäiväisiä harjoituksia.

#suomenhistoria
#ihmisenmitalla

Minä osana Suomen historiaa - mitä ihmettä?

Pitkästä aikaa blogin äärellä... Enkä selittele enempää!

Onhan tuota ikääkin kertynyt, mutta osa maamme historiaa kuulostaa jo vähän liioittelulta. Totta se kuitenkin on!

Ja taustaselitysosa:

Joskus syksyllä 2018 törmäsin jossain internetin ihmeellisessä maailmassa (en tosiaan muista vinkkasiko joku, oliko joku jakanut tai tykännyt vai löytyikö joltain seuraamaltani sivustolta) siihen, että Espoon kaupunginteatteri etsi esiintyjiä "Suomen historia" nimiseen teokseen. Kun vaatimuksena oli vain riittävä ikä (taisi olla jotain yli 45v) ja plussana jonkinlainen teatterin, tanssin tai laulun harrastus, niin hyvinhän minä perusvaatimukset täytin. Ennakkoon kerrottiin, että kevättalvella 2019 tulee olemaan kiivas harjoitusjakso ja kymmenen esitystä ja niihin tietysti edellytettiin sitoutumista.

No minähän hain - tietty!

Ja sitten sain kutsu koe-esiintymiseen. Sinne menin yhtenä lauantaina noin 25 muun halukkaan kanssa (koe-esiintymisryhmiä taisi olla 5, kun hakijoita oli pitkäli toista sataa). Parin tunnin aikana muun muassa liikuttiin porukalla eri tavoilla, luettiin pätkiä esityksen pohjana olevasta Petri Tammisen kirjasta ja kerrottiin muiden edessä joku omakohtainen kokemus merkittävästä tapahtumasta viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Ja kaiken aikaan ohjaaja ja koreografi (ja taisi siellä olla muitakin) tarkkailivat ja kuvaaja kuvasi.

Jonkun aikaa audition jälkeen tuli sitten tieto, että minut oli valittu mukaan. Meitä on 15 esiintyjää. Naisia ja miehiä suunnilleen puoliksi ja kaikki ikähaarukassa noin 50 viiva noin 80. Varmaan pikkuisen l


ipsuu noiden rajojen kummallekin puolelle. Ja kovin erilaisista taustoista harrastuneisuuden, työtaustan ja kaiken muunkin osalta.


Jotta projektin tiimillä olisi jonkunlainen käsitys siitä, mihin tämä esiintyjäryhmä taipuu, pidimme joulukuussa neljän päivän workshopin. Sen aikana tutkittiin liikettä, ääntä, rytmiä, keskinäistä olemista ja vuorovaikutusta ja kaikkea sellaista mistä voisi olla apua teoksen sisällön suunnittelemisessa. Tuon jakson aikana koitimme myös vähän tutustua toisiimme ja anakin nimet kävivät jo melko tutuiksi. Pari minulle jo aiemmin tuttua henkilöä on mukana tässä teoksessa, joten uusia nimiä oli pari vähemmän opetaltavana. Hyvä niin!

Ja mainoskuvauksiakin tehtiin, jotta teatteri pääsi myymään tulevaa esitystämme. Aika hauskaa oli kuvauksissa, kun sadevehkeissä poseerasimme suomalaisten maisemien edessä ja päälle kaadettiin kastelukannusta vettä.

Tässä porukkamme tekee kauniista kesämaisemasta suomalaisen harmaata

Ja sitten se tänä päivänä pakollinen linkki:
https://espoonteatteri.fi/esitykset/suomen-historia/