Suomen historia on nyt sitten historiaa!

Viimeiset esitykset ovat jo takanapäin, Vappu on vietetty ja ajatukset ovat ehtineet ehkä jo pikkuisen selkiintyä. Ehkä... 

Kuten tämän blogin hiljaisuudesta voi päätellä, tuo esitysjakso oli kohdallani monella tavalla intensiivinen. Siis sekä esityksen vuoksi että kaiken muun samanaikaisen elämän takia. Sattui paljon ja päällekkäin. Mutta esityksestä siis...

Kupliva tunnelma!

Pari esitystä ehdittiin vetää onnistuneesti, kun sattui teoksen ainoa isompi takaisku. Tekstarilla tuli ilmoitus, että sairastapauksen vuoksi pari seuraavaa esitystä on peruutettu. Mielessä pyöri erilaisia vaihtoehtoja: fonisti flunssassa, tekniikan pojat teholla??? Kyseessä oli kuitenkin "vain" yhden kanssaesiintyjän ikävä, kipeä ja todellakin esitykset estävä tapaturma. Jos olisimme olleet ammattilaisia, niin olisimme varmaan kyenneet yhdellä harjoituskerralla mukauttamaan esityksen ja jatkamaan suunnitelman mukaan. Sitä emme olleet ja puuttuva henkilö oli vielä monessa kohdassa esitystä aika keskeinen. Niinpä ylimääräinen tauko oli varmasti oikea ratkaisu. Ja ylimääräistä taukoa seurasi tietysti ylimääräistä harjoittelua ennen seuraavaa esitystä. Oikein ratkaistu tuokin, sillä ei esitys vielä niin syvällä lihasmuistissa ollut, että pelkällä esitystä edeltävällä lämmittelyllä olisimme selvinneet. Ja hatunnosto "vammautuneelle" toverillemme. Näki kyllä, että välillä sattui, mutta taiteen vuoksi kivun rajoissa. Hienoa!

 

Päätännän aika? Niitä klassisia loppuanalyysin kysymyksiähän ovat varmaan muiden muassa:

Päätösskumpan jälkeen

 Mitä tämä oikein oli minulle ja meille tekijöille? 

Mitä jäi käteen? 

Mitä opin? 

Mitä pitäisi tai ei missään tapauksessa pitäisi "kehittää"?

 Minkä vaikutuksen tämä teos teki yleisöön ja/tai yhteiskuntaan?

 Ja monta muuta vastaavaa. 

Mutta en minä kyllä mitään syväluotaavaa analyysiä ole tässä tekemässä. Pikemminkin vielä kerran vähän purkamassa omia tuntemuksiani ja tällä kertaa siis teoksen ollessa jo takanapäin.

Ensin vähän yleisöistä! 

Ne voivat kyllä olla todella erilaisia. Sellainen myönteinen energia tuntui kyllä lavalle joka kerta, mutta pari yleisöä oli niin liekeissä heti esityksen alusta alkaen, että siinä olisi tarvittu suurjännitejohtoja voimansiirtoa varten. Onneksi yleisön ja meidän esiintyjien välillä toimi sellainen langaton energiansiirto (on tuo oikeasti olemassa - sähköautojakin ladataan ilman johdon kiinnittämistä) ja saimme siis ihan mahtavasti lisää virtaa omaan tekemiseemme. Kaikille esittäviä taiteita katsomassa, kuuntelemassa ja kokemassa oleville taiteenkuluttajille haluan sanoa, että teidän läsnäolonne on meille lavalla olijoille tärkeää ja se vaikuttaa meihin. Me yritämme lavalla ollessamme antaa teille jotain ja teidän reaktionne (jo ennen loppukiitoksia) vastaavasti antaa meille niin paljon.

Ja sitten oli se lukiolaisyleisö - onneksi se ei ollut lainkaan sellainen levoton teinijoukko, jota vähän pelkäsin. Mutta minut yllätti, että se oli pikkuisen vaisu yleisö. Ehkä he eivät oikein tienneet miten voi ja saa reagoida, kun heidän isovanhempiensa ikäiset "mummot ja vaarit" riehuvat lavalla. Eikä niillä nuorilla tietenkään ollut sellaista henkilökohtaista kokemusta moniinkaan käsiteltäviin aiheisiin, jolleivät olleet vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan kuulleet kertomuksina. Historian kirjoissa ei juurikaan noita yksittäisen ihmisen kokemuksia sellaisenaan käsitellä.

Naisenergiaa "hautajaisissa"

 Haluan myös aivan erikseen kiittää niitä omaisiani ja ystäviäni, jotka olivat (taas) katsomossa. Ainakin minulle tietoisuus siitä, että yleisössä on minulle tärkeitä ihmisiä antaa juuri sopivan lisäpotkun. Ei teitä esityksen aikana näe, mutta kyllä teidän läsnäolon tuntee. Kiitos, että taas tulitte.

 Mitäkö siis teimme? 

Katsojapalautteen (ja siis muidenkin kuin omaisten!) perusteella loimme vissiin aika koskettavan kohtaamisen maamme elämään ja ihmisiin historiamme eri vaiheissa. Tarjosimme itsemme näytille kuvaamaan kaikkia niitä, jotka ovat maatamme eri aikoina rakentaneet ja sen elämään vaikuttaneet. Ja kaikesta päätellen tavalla, joka jätti jälkensä yleisöön.

Mitä minulle tästä jäi käteen?

Noh, ihan aluksi aivan uudenlainen kokemus! Esiintyjänä "laitosteatterissa" kuulostaa ehkä pikkuisen vakavalta, mutta myönnän, että tuokin puoli vähän askarrutti ennen harjoitusjakson alkua. Eipä tuo laitokselta tuntunut vaan pikemminkin hyvin inhimilliseltä ja lämpimän läheiseltä yhdessä tekemiseltä. Tarkoitan siis suhdettamme ohjaajaan, koreografiin ja teoksen ja teatterin koko henkilöstöön. Puhumattakaan siitä lämmöstä ja inhimillisyydestä, joka lähes alusta alkaen vallitsi meidän esiintyjien välillä. Jokainen harjoitus ja esitys alkoi kaikki mukaansa ottavalla halauskierroksella. Ei tuollaisia yhteisöjä ihan joka päivä saa kokea, vaikka halaajasuvusta tulenkin. Ja muutenkin sitä kasvaa kyllä todella läheiseksi ja todella nopeasti, kun jokainen on esitystä varten niin auki ja lähes vailla puolustusmuureja. Sitä uskalsi olla, kun tiimi oli onnistunut luomaan niin turvallisen ympäristön. 

Duettoparin hautajaistunnelmia

"Laitosteatterista" pitää kuitenkin todeta yksi aivan uusia ja aivan upea kokemus. Ammattilaisorganisaatio osaa ja pystyy pitämään esiintyjien puolesta huolta monista käytännön asioista. Toki kävin ennen jokaista esitystä itse läpi kaikki omat vaatteeni ja rekvisiittani, mutta aina ne olivat jo juuri oikeassa paikassa.  Ja puhtaina! Siis vaatteet olivat siirtynet edellisen esityksen jälkeen likapyykkikorista puhtaina henkariin. Eipä tuota ole kohdalleni ennen sattunut. Ja aina muistutettiin muutoksista ja varoitettiin ajan kulusta. On se aika ihanaa, että pidetään huolta. Kiitos vielä kerran.

Taas kerran tuli vahvistettua se jo tunnettu seikka, että jos ei yritä, niin ei varmasti pääse mukaan. Ja että hyppy tuntemattomaan kannattaa - emmehän me esiintyjät tienneet teoksesta oikeastaan mitään, kun siihen haimme.  Kannattaa vaan luottaa ihmisiin ja vähän itseensäkin - se kantaa hedelmää.

Analyysi käynnissä?

Jäikö joku asia harmittamaan? Noh ei varsinaisesti. Toisaalta koe-esiintymiseen tullessani kuvittelin, että teoksessa myös tanssitaan ja lauletaan. Niitä molempia olisin mielelläni tehnyt ja sitä kautta oppinut taas uutta. Tällä kertaa ne eivät olleet teoksen keskeisiä elementtejä. Ensi kerralla ehkä?

Suomen Historia teos on nyt siis myös itse siirtynyt historian puolelle. Loppusanoissaan ohjaajamme Erik kuitenkin vihjaisi "kansainvälisestä kiinnostuksesta". Hän kyllä korosti ja hyvin sen tietysti ymmärränkin, että tässä vaiheessa matkalla on 13 jossia, 15 muttaa ja vielä enemmän ehkiä, mutta siitä huolimatta ajatus mahdollisesta jatkosta auttoi kantamaan jokaisen esityksen loppumista minulle seuraavan "kuopan" yli.

Hyvällä mielellä, vaikka loppuikin

Suunnitteilla on sentään ainakin yksi yhteinen kokoontuminen. Sitä odotellessa voi käydä katsojana seuraamassa esiintyjäkollegoiden muita teoksia, olla mukana toivottavasti jossain jutuissa itsekin ja ainakin nauttia Suomen keväästä ja kesästä.

Nyt kun noiden kottikärryjenkin kanssa on tullut harjoiteltua, niin taidan kesällä ensin kaivaa uudelle puuvaraston perustuksille kuopat, täyttää ne sopivasti soralla, valaa pilarit ja sitten rakentaa varasto siihen päälle. Siinä riittää täksi kesäksi puuhaa, jollei jokin käänne elämässä taas vei minua jollekin aivan odottamattomalle poluille. 

Niinhän voi aivan ilmeisesti joskus käydä...

Enskari! Kantaesitys!! Maailman ensi-ilta!!!

Yö nukuttu ja mahtava olo! Tämähän tarkoittaa siis sitä, että enskari meni hyvin!

Rauhallisen lämmittelyn ja viimeisen(?) muutoksen tai oikeastaan tarkennuksen ja parin osion viimeistelyharjoituksen jälkeen yleisö alkoi täyttää salia ja me esiintyjät hengittelimme verhoissa tai kuka missäkin. Ensi-ilta oli alkamassa. Ilmassa oli sopivasti jännitystä, mutta kenelläkään ei mitään ylivoimaisia ramppikuumeen oireita ollut ja hyvä niin.

Diagonaalissa...

Musiikki alkaa, salivalot himmenevät ja sitten menoksi. Tämä teos todella alkaa kovalla menolla. Itse olen parin minuutin sisällä hikinen ja hengästynyt. Oikein hyvä tapa aloittaa ainakin minulle. Saa pulssin kohdalleen. Yleisö lähti heti mukaan ja ensimmäiset kuuluvat reaktiot tulivat alle minuutissa, joka kyllä antaa esiintyjälle virtaa.

Miten siis meni? No kokonaisuutena hyvin. Tuli vahva onnistumisen tunne. Tunne siitä, että olimme osanneet tuoda itsemme yleisön eteen aitoina ja läsnäolevina.

Hyvin pukeutuneina

Tottakai mukaan mahtui pieniä epätarkkkuuksia ja rytmihäiriöitä, mutta niitähän elämässä ja siten myös esittävissä taiteissa aina on.  Jos oltaisiin elokuvaa tehty, niin muutamia kohtauksia olisi varmaan otettu uusiksi parikin kertaa, mutta tämä on teatteria.

Yleisöpalautetta

Esitys päättyi, valot hiipuvat ja oma olotila on lämmin ja hyvä. Siitä varmaan tietää, että koki asioiden menneen kuten haluttiin. Yleisö osoitti suosiota ja sitten vielä vähän lisääkin.                             Ruusunkin sain.

Onneksi esityksen lopussa olemme hyvin pukeutuneita eli pystyin heti lähtemään omien fanien luokse. Ihania reaktioita. Jossain vaiheessa kuulemani huoli "onks tää sellainen amatöörien harrastajajuttu?" oli vaihtunut lähes mykistyneeseen "todella koskettava" ja "aivan ihana". Halauksia ja pikaisia tunnelmanpurkuja ja sitten enskaribileet.

Kaikille kutsuvieraille lasit käteen ja sitten Erik ääneen. Väitti aluksi jääneensä sanattomaksi esityksen osalta. Ja sitten kuitenkin löytyi sen verran sanoja että sai kerrotuksi, että ohjaajan ja koreografin tehtävänä oli lähinnä ollut olla ohjaamatta meitä esiintyjiä liikaa. "Vaistolla mentiin". Ja että vaikka meillä esiintyjillä ei ehkä ole juurikaan sitä näyttelijäntyön kokemusta, niin se meidän yhteinen elämänkokemushan tässä oli yhdessä pääosassa. Erik kiitti kaikkia teosta yhdessä tehneitä, mutta itseään hän ei tietenkään voinut kiittää. Siispä teen sen tässä.

Kiitos Erik läsnäolevasta, ajatuksia herättävästä ja lämpimän vaativasta ohjauksesta.

Tänään sitten seuraava esitys. Samalla fiiliksellä. Samalla halulla ja ilolla.

Ensi-ilta tänään - ramppikuumeenhallintamentelemiä!

Lennokasta menoa

Ensin kuitenkin eilisestä eli viimeisistä harjoituksista ennen enskaria. En mokannut juuri yhtään! Se edellisen päivän harmitus (lievä ilmaisu, mutta julkisuudesa välttämätön) teki juuri sen, mitä kuvittelinkin. Kaikki ne kohdat, jotka olin todella mokannut viimeksi, muistin nyt oikein hyvin. Tästä pidetään kiinni!

Alussa Erik kävi kanssamme läpi tarkennuksia ja varmistuksia erityisesti tekstiosuuksienj suhteen. Missä olet, kun tämä alkaa?   Mihin menet ja millä iskulla? Koska aloitat? Mihen menet tekstin jälkeen? Yksinkertaisia peruskysymyksiä, jotka kuitenkin tarvitsivat varmistuksen. Ja välillä ihan pientä hienosäätöäkin.

Koululaiset valmiina tunnille

Sitten käytiin vaihtelevin kokoonpanoin
(1, 2, 5, monta, kaikki) läpi joitain liikkeellisiä osuuksia. Tarkentuu, tarkentuu....

Koeyleisönä oli joitain kymmeniä katsojia ja saimme opetella, ettei unohtunutta pipoa voi aivan esityksen alla lähteä hakemaan lavan toiselta puolelta. Eikä keskustella kovaan ääneen verhoissa. Eikä ainakaan huomata olevansa aivan väärässä paikassa yleisön saapuessa! Noh, eivät nuo kaikki eilen toteutuneet, mutta hyvä oli tuokin käydä läpi ennen tätä päivää.

Viimeisiä tarkennuksia

Yhdessä muistaa paremmin

Kenraaliharjoitus meni oikeastaan aika hyvin. Omalta kohdalta lähes ilman mokia, vaikka aina voi tehdä paremminkin. Yksi pieni unohdus tuli, mutta sen ehdin paikata "lähes huomaamattomasti".

Duetto

Nyt siis käynnissä henkinen valmistautuminen ensi-iltaan. Teos kyllä pyörii aika lailla päässä ja koska en ole päivätöissä, piti pikkuisen varautua pitämään ajatuksia kurissa. Varasin siis normaalien arkiaskareiden lisäksi: 
kattoremontin suunnittelutarjouksen läpikäynnin, erään yhdistyksen vuosikokouksen kokouskutsun laadinnan ja sitten taatakseni että ainakin hetken ajattelen jotain aivan muuta - hammaslääkärin. Pora suussa eivät iskut ja liikekieli juurikaan mielessä käyneet! Nyt vielä yksi puhelinneuvottelu ja sitten rauhallinen laskeutuminen "esittävän taiteilijan" maailmaan.

Mieli on hyvä ja sopivasti innostunut. Illalla on monta rakasta ihmistä katsomossa.Ja sitten vielä enskaribileet päälle. 

Tänään on hyvä päivä!

Kompurointia, laukallemenoa ja viimeiset(?) muutokset

Maanantai ja loppusuoran harjoitukset ennen enskaria...

Aluksi pikaiset palautteet lauantaista ja sitten ne viimeiset (?) muutokset. Tekstejä poistettiin ja niiden aikoja, paikkoja ja esittäjiä vaihdettiin ja MUUTAMIA tarkennuksia liikekieleen, iskuihin ja ajoitukseen. Tätä pari tuntia! Ja sitten läpimeno pienen yleisön edessä. Mitä tuosta sitten voisi seurata?

Tekstien uudet paikat ja esittäjät tietysti aiheuttivat viiveitä ja väärinkäsityksiä. Uudet iskut eivät olleet kaikkien muistissa. Odotettavissa, mutta silti läpimenon rytmiä pahasti häiritseviähän ne olivat.

Arvoitus!

Omalle kohdalle tuli yksi uusi muistettava asia ja keskityin sen muistamiseen niin, että lähdin täysin laukalle toisessa kohdassa, jonka jo osaan tai ainakin osasin. Harmillisesti se sattui juuri sellaiseen paikkaan, jossa minä olen keulilla ja muut seuraavat. Nyt sitten lähdin liikkeelle, vaikka olisi pitänyt vielä odottaa. Seuraus - hämmenystä muissa! Toiset lähtivät perään ja toiset jäivät kiltisti paikoilleen. Ja koreografilta ystävällinen "Heikki!". Pieni ylimääräinen kunniakierros ja tarina jatkui...

Oma päiväni taisi olla muutenkin huono, kun vielä teoksen loppupuolella onnistuin vihdoin rauhoittamaan itseni aiemman kömmähdyksen jäljiltä niin hyvin, että ryhdyin yhteen liikkeeseen puolta hitaammalla tahdilla kuin muut. Silmäkulmasta kyllä näin, että liikkeet eivät mene oikein, mutta ei vaan jotenkin auennut että miksi. Ja taas Hannan ystävällinen "sä oot Heikki puolta hitaammassa tahdissa".

Elinikäistä oppimista

Nuo omat kömmähdykset otan sellaisina kuin ne ovat. Harmitus sai juuri sen verran adrelaniinia liikkeelle, että uskon ainakin nuo kohdat jatkossa muistavani. Oikein ajoitettuja kömmähdyksiä siis. Ja aikaahan on...

Nyt tarkkana!

Kokonaisuutena läpimeno oli kuitenkin jo oikeastaan aika hyvä. Muutama kohtaus, jotka tähän asti ovat olleet aika rosoisia, sujui hyvin ja teoksen kokonaisuus alkaa löytää rytminsä. Koeyleisöltä saatiin pienet taputuksetkin.

Tänään kun vielä tarkennetaan  MUUTAMIA kohtia, hiotaan aikautusta ja jokainen käy läpi oman osuutensa, iskunsa, ulosmenonsa jne niin hyvältä näyttää keskiviikon ensi-illan suhteen.

Hymyillen kohti tätä päivää!

Loppusuora häämöttää

Takakaarteessa ollaan ja loppusuora on juuri aukeamassa. Nyt on siis aika päästä loputkin voimat valloilleen!

Ei tämä mitään maalaisromantiikkaa ole!

Viime viikon loppupuolella keskityttiin kahteen kokonaisuuteen. Tekstien sijoitteluun ja liikkeellisten osuuksien "siivoamiseen". Kyllä niissä puuhaa riitti ihan tarpeeksi.

Tekstit on nyt valittu ja ne ovat (todennäköisesti) löytäneet paikkansa kohtausten lomassa, seassa, aikana tai muuten vaan. Itselleni ei sitten tullut se minua eniten koskettanut teksti, mutta ymmärrän valinnan oikein hyvin. Oma tekstini sopii todella hyvin meneillään olevana kohtaukseen ja varmasti herättää muistoja ja ajatuksia jokaisen katsomossa istuvan mielessä. Hyvin valittu Erik! Ja minulle sattui niin selkeä ja helposti muistettava isku, että luulen selviytyväni. Ja taisinpa lauantaina keksiä ratkaisun tuohon ikänäkö, silmälasit tiellä esityksen aikana ja fonttikoko ei riitä problematiikkaan. Kyllä siinä taitaa olla sopivasti aikaa lasien esiinkaivamiseen ja palauttamiseen. Sattuipa sopivasti.

Ja sitten sitä liikkeellisen osuuden siivoamista. Tavoitteenahan ei ole Pohjoiskorealanen täydellisen yhtenäinen "kone" vaan saamme toki olla oma itsemme esityksen aikana. Liikkeet vaan ovat niin paljon vaikuttavampia, kun aloitukset, liikekieli, lopetukset, aikautus jne ovat riittävän yhtenäiset. Steppiä harrastaneena tämä on minulle kyllä tullut tutuksi. Töitä riittää vielä eikä täydellistä tule koskaan...

Muutama läpimenokin on tehty ja viimesimmässä ei koregrafilta kovin montaa muistutushuutoa (Katse!...) kuulunut eli varmaan se sinne päin meni. Silti itsekin huomasin olleeni välillä edellä ja välillä vähän jäljessä. Eivätkä aivan kaikki muutokset olleet menneet aivan kaikille perille asti.

Puvustuskin tuotti minulle läpärin aikana pari ongelmaa. Ensin olin laittanut kengät aivan väärään paikkaan (harmitti, kun piti juosta näkösällä noutamaan) ja sitten yksi vetoketju jumuitui, enkä meinannut päästä vaatteista ulos! Kiemurtelemalla ja puoliväkisin (mutta vaatetta rikkomatta) se kuitenkin onnistui ja vielä ehdin ajoissa mukaan seuraavaan kohtaukseen.

Valaistus on vielä vähän "vaiheessa"

Tekemistä riittää siis vielä, vaikka aika pitkälle on ehditty. 
Ne 300 ensimmäistä metriä täyden ratakierroksen juoksusta takana ja vain loppurutistus puuttuu ennen ensi-iltaa. Onneksi porukan kunto vaikuttaa hyvältä eli kirivoimia riittää.

Yhteishenki on hyvä, eli tarkoitus on tulla maaliin yhtäaikaa. Tämä ei ole kilpailu vaan yhdessätekemisen riemuvoitto.

Luksusta harjoituksissa!

On se vaan aikamoista luksusta, etttä harjoituksista asti mukana on teoksen äänimaailman ylihaltija eli äänisuunnittelija Tommi Koskinen. Äänet vaan ovat niin tärkeä osa teoksen kokonaisuutta. Ja tarkoitan siis todellakin ääniä laajasti tarkasteltuna enkä siis vain musiikkia. Ainakin tämän teoksen aikana kuullaan monenlaista äänimaisemaa; tikitystä, nakutusta, sadetta ja tuulta... ja tietysti myös musiikkia.

Ja kyllä me esiintyjät aina välillä tarvitsemmekin ääneltä tukea pysyäksemme yhteisessä rytmissä. On vaan niin meille kuin ohjaajalle ja koreografille hienoa, että voi siitä vaan pyytää sopivaa rytmistä ääntä - "saataisko pikkuisen nopeampi tempo" ja sitten sitä vaan alkaa ilmestyä.

Esan työkalut. Foni on lähes yhtä vanha kuin minäkin.

Erityistä luksusta on, että mukana on myös live musiikkia ja siis sekin jo harjoituksista asti. Esa Pietilä on tuonut tenorifoninsa joka treeniin ja kyllä hän osaa siitä loihtia vaikka mitä. Milloin kuulemme pehmeää ja lempeää "tuutulaulua", milloin taas eläimellisiä rääkäisyjä tai nopeita töräyksiä. "Voisiko tähän saada jonkun selvän iskun?" Erik kysyy ja vastaus on tietysti kyllä.


Elävä tilanne on kyllä johtanut myös aika koomiseen hetkeen, kun yksi meistä näyttelijöistä improvisoi erästä kohtausta. Siinä näyttelijä odotti fonilta iskua ja muusikko vastaavasti näyttelijältä. Se kohtaus kyllä venyi ja venyi ja venyi aika lailla yli toivotun pituuden, kunnes jommalla kummalla petti hermot ja siis jatkoi iskua odottamatta. Naurullahan tuosta selvittiin! Ja ei hätää - koko kohtaus poistettiin teoksesta myöhemmin. Näin näitä taiteellisia ongelmia ratkaistaan!
 
Kuten näinä aikoina tietysti kuuluukin, Esa käyttää myös tekniikan tarjoamia keinoja. Kaikenlaisesta looppaamisesta ja muusta sellaisesta olen kuullut ja kyllä se läppäri näyttää olevan aika tiheästi käytössä äänimaisemaa rakennettaessa.

Tällaisena aloittelevana fonistina itselleni on pari kertaa käynyt niin, että jäin vain kuuntelemaan tenorifonin ihanaa ääntä ja ihan pikkuisen putosin tilanteesta ulos. Onneksi tuo tapahtui harjoitusjakson alkupuolella eli on hoidettu alta pois ennen esityksiä.

Äänimaailma on sekin vasta rakentumassa, mutta jo nyt tiedän että hieno siitä tulee.

 Tuosta ne vaatteet löytyvät

Väillä asia on sen verran painavaa, että tarvitaan kottarit

Noin henkilökohtaisella tasolla erityistä luksusta edustaa se, että kun/jos illan treenien päätteeksi tavarat ovat jääneet "vähän sinne päin" niin seuraavan treenin alkaessa kaikki on taas paikallaan ja hyvässä järjestyksessä. Lupaan yrittää olla "kiltti lapsi" ja laittaa tavarani paikoilleen. Oikeesti!

Kyselin myös miten tämän saman ilmiön saisi siirrettyä kotiympäristöön (palatessa päivän askareista kaikki olisi kondiksessa), mutta se kuulemma toimii vain teatterin työyhteisössä.!

Hehän nukkuivat samassa kamarissa!

Lauantaina oli yhdistetty tutustu tekniikkaan ja syvennä ajattelua päivä. Ensin vain tutustuttiin mikrofonitelineeseen ja sen säätöön. Olemme niin eri kokoisia, että varmasti joudumme mikin korkeutta ja asentoa säätämään. Miten tuon nyt mahdollisimman yksinkertaisesti ja vaivattomasti tekisi... Kokeilemalla se selviää. Ja miten lähellä sitä mikkiä oikein pitää pitää?

Sitten tunnustelimme miltä tuntuu, kun hieman suurempi joukko ihmisiä kuuntelee, kuin itse lukee kohdalleen valittua tekstiä. Kyllä se ihmisten määrä jollain tasolla vaikuttaa, vaikka ajattelikin olevansa sen verran kokenut esiintyjä ja puhuja. Aiemmin pienemmissäs ryhmissä tehty tekstin pohdinta näkyi lukijoiden tavassa tuoda kertomuksia kuuntelijoiden silmien eteen. Muutamien tekstinpätkien kohdalla sitä oikein pysähtyi - todella koskettavia. Ja tekstit vain syvenevät, kun niistä porukalla keskustellaan.

Yhden oman tekstinpätkän olin lukenut aika monesti ja ääneenkin jo muutamaan kerran. Luulin jo, että olin löytänyt siitä yhden kappaleen mittaisesta kirjoituksesta kaiken oleellisen. Ja sitten bussisa matkalla treeneihin ja ilman että olisin tekstiä aktiivisesti ajatellut se iski. Hehän nukkuivat samassa kamarissa! Järisyttävä ja kovasti inhimillinen havainto. Jaa että ketkäkö? Sitä en nyt tässä teille paljasta, mutta kyllä te tiedätte miten löytää vastauksen.

Lukuharjoituksen aikana selvisi myös, ettei tavallisella fontilla kirjoitettu teksti todellakaan riitä useimmille meistä ainakaan ilman silmälaseja. Siispä saimme tehtäväksi tutkia kuinka suureksi teksti on printattava, jotta siitä saisi selvän. Itse vähän epäilen, ettei niin suurta fonttia mahdu edessä olevalle nuottitelineelle.
 Talo,  Talo, Talo, Talo, Talo           Kyllä pitäisi isompaa olla!

Mistä löydetään 40-luvun lasit minun vahvuuksilla? Pitääkö mennä teos läpi lasit päässä? Keksitäänkö joku paikka, josta lasit saa näppärästi mukaan, kun niille on tarve? Kyllä tähän joku ratkaisu löytyy. Aivan varmasti esitys ei tästä jää kiinni!

Aiemmin viikolla keskityttiin liikkeellisiin osuuksiin. Tiesinhän minä sen ja niinhän siinä kävi, että sen epätoivoisen ensimmäisen räpistelyn jälkeen on ehditty (monenlaisten pikkumuutosten lomassa) mennä teosta ja kohtauksia läpi jo jonkuin kerran. Unohdusten määrä vähenee ja liikkeen laatu paranee. Olemme jopa saaneet aikaan melko suoran rivin ja näyttävän "kurkiauran". Suunta on siis oikea!




Sellaisiakin hetkiä on, jolloin aivan kaikki eivät ole yhtä aikaa lavalla. Olen siis saanut joitain kohtauksia (tai niiden harjoittelua) olla seuraamassa myös katsojan roolissa. Kuten kuvasta arvaa, naiset olivat lavalla!

Vaikka suunta siis on oikea, niin tämä ei todellakaan tarkoita, että teos olisi valmis ja ettei kaikenlaista hiottavaa olisi vielä muutamiksi kuukausiksi. Todellakin olisi. Aikaa vaan on jäljellä enää kymmenenpäivää (vain 10! IIIIK!!!!!), joten sellaista loputonta kuukausien viilaamisvaihetta ei voi tulla. Varmaan hyvä niin.

Nyt ollaan siis vielä näin!

Lava aaltoilee?

Missä yleisö?

Entä esitysiltoina?

Vihdoinkin hiihtämään!

Tuli tehtyä eilen tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki! Eihän noita kilometrejä juurikaan kertynyt, mutta kyllä sisätiloissa hiihtämisellä hien pintaan saa aika lyhyelläkin lenkillä. Varusteina olivat periaatteessa aika nykyaikainen "karvapohja" sukset. Joskaan luistoa ei kyllä suksen pohjaan liimatun huovan ja tanssimaton välille kyllä saatu yhtään! Pitoa oli sitten sitäkin enemmän. Harjoituksen aikana nähtiin pertsaa ja luistelua vauhdikkaista alamäkiosuuksista puhumattakaan. Ja ylös omin voimin tamppaamalla. Taisi siellä yksi Klaebokin olla - ainakin tyylistä päätellen. Ja osa meistä taisi ottaa sellaisen hiihtoturistiasenteen. Kiirettä ei pidetty eikä tyylillä prassailtu. Hiihdeltiin vaan...

Eilen koitettiin myös ensimmäistä kertaa laittaa tähän mennessä koottuja kohtauksia johonkin järjestykseen peräkkäin. Vaikka meille kerrottiin, että tästä nyt tulee sellainen räpeltelypäivä, niin kyllä se todellista epätoivon ja innostuksen sekamelskaa oli. Kukaan meistä ei muistanut jokaista kohtausta kokonaan. Itselle tuli ainakin kaksi täydellistä bläkäriä ja muutenkin oli välillä sellainen "en muista mitään" olo.

Se on tietysti ymmärrettävää, että kun kohtausten järjestys on ollut (ja varmaan on osittain vieläkin) vasta tekeillä, niin siirtymiä kohtausten välillä ei olekaan voitu harjoitella. Silti sitä sähellyksen määrää on vaikea kuvailla. Sisääntulot, ulosmenot, kenen vieressä tai edessä, oma paikka seuraavassa kohtauksessa, suunnat (joita tietysti muutettiin taas), välimatkat, iskut....

Tuli kyllä aika epätoivoinen olo. Piti vaan muistuttaa itselleen siitä mistä kirjoitinkin: tämä kuuluu asiaan harjoittelun tässä vaiheessa - hyvä tästä tulee! Ja luottaa tuotantotiimiin, meihin kaikkiin ja itseensä. Ja tietysti käydä tosissaan teosta läpi mielessään ja jäsentää se itselleen niin hyvin kuin pystyy. Ja tämä kuoppahan on käytävä läpi minkä tahansa esityksen harjoitusvaiheessa.

Päivän lukijakilpailu:

Alla olevassa kuvassa valmistaudutaan yhden kohtauksen harjoitteluun. Mihin  Suomen historian tapahtumaan tai ilmiöön kohtaus liittyy?

Vastausvaihtoehdot:

a) sankarivainajia tuodaan haudattavaksi kotiseurakunnan hautausmaalle
b) esi-isiemme synnit nousevat kannettaviksemme
c) suomalainen koittaa vaipua näkymättömäksi joukossa
d) jokin muu, mikä?

Kaikille vastanneille tarjotaan mahdollisuus tulla Espoon Kaupunginteatteriin varmistamaan oikea vastaus. Palkinnoksi ainutlaatuinen teatterielämys!

Tekstin kimppuun ja lisää liikettä kovalevyn täytteeksi

Toinen treeniviikko aloitettu ja nyt tartuimme liikkeen lisäksi myös tekstiin. Ohjaajamme Erik Söderblom otti kourallisen meistä pariksi tunniksi kokoon ennen yhteistreenejä ja otimme plarit käteen. Tai siis Erikin itsevaltiaanomaisesti ja kuulemma vaistonvaraisella tuntumalla valitut otteet alkuperäisestä teoksesta. Vahvaa vaistoa oli myös käytetty siinä, kuinka nuo kappaleen tai parin pituiset kertomukset oli jaettu meidän esiintyjien kesken. Kuulemma "oli jotenkin tuntunut, että tämä sopisi sinulle" tai että "tästä voisi syntyä mielenkiintoinen ristiriita". Mikäpäs siinä, kaikki käy ja ohjaajalla on ja kuuluukin olla asiassa aika lailla sananvaltaa.

Tekstin kanssa työskentely on minulle se ehkä kaikkein vierain alue tässä esityksessä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Sehän kyllä selvisi aika äkkiä. Pienen äänen lämmittelyn jälkeen istuimme alas ja siitä se alkoi. Tarjoiduin aloittajaksi ja sitten luin yhden minulle suunnitelluista tekstinpätkistä muille. Sitten alkoi se uusi ja mielenkiintoinen osuus. Erik johdatti meidät pohtimaan juuri luetun tekstin rakennetta, painotuksia ja merkityksiä.Johdatti sellaisella filosofisella, ajatuksia herättävällä ja sallivalla tavalla. Ja totta tosiaan, teksti oli ollut meille jokaiselle hieman erilainen. Olimme kokeneet eri kohdat tärkeiksi. Näimme erilaisia kuvia mielessämme. Ja niin oli näennäisesti arkisesta tapahtumasta tehty kertomus muuttunut ensivilkaisua syvemmäksi ja merkityksellisemmäksi.

Tekstipätkä kerrallaan. Kukin vuorollaan. Ajatuksia herättäen. Merkityksiä metsästäen. Mielenmaailmoita miettien. Suomalaisuuden sydämessä.


Täytyy todeta, että vaikka olin pikaisesti lukaissut koko teoksen keskitalven tauon aikana, niin en kyllä ollut osannut löytää sitä oivaltavaa syvyyttä jonka kirjailija on teokseen saanut laitettua. Pitää lukea uudelleen, tosin ehkä vasta esityksen jälkeen. On ehkä viisasta pitää mieli auki muiden tulkinnoille eikä tarrautua omiinsa. Paitsi tietysti niiden minulle valittujen osien suhteen. Niissä varmaan minun tulkinnallani (ja ehkä vähän ohjaajankin) on eniten merkitystä.

Nämä tekstisessiot sitten jatkuvat ryhmä ryhmältä tämän viikon ajan. Katsotaan sitten jatkossa miten tekstit upotetaan teokseen. Siitä minulla on tässä vaiheessa vain aavistus. Kyllä Erik kertoo, kun aika on.

Ja sitten kello olikin jo viisi ja koko porukalla takaisin "ryhmäliikunnan" pariin. Pikaisesti kerrattiin muutama edellisellä viikolla aloitettu osa, muutettiin joitain kohtia, opeteltiin kokonaan uusi kohtaus, muutettiin paria aiemmin opittua, muutettiin juuri opittua, unohdettiin, sählättiin, onnistuttiin, sählättiin... Sellaista sen tässä harjoitusvaiheesssa pitääkin olla.

Suurin haaste on tuon kovalevyn rajallinen vastaanottokapasiteetti. Työmuisti ei riitä. Syvälle kestomuistiin ei ole vielä paljoakaan tallentunut eikä lihasmuisti vielä osaa lähettää oikeaan suuntaan. Iskut ja laskut vielä hakusessa niin minulta kuin muiltakin esiintyjiltä. Eivätkä nuo äänelle ja musiikillekaan vielä ihan satavarmoja ole.

Ja nehän ehtivät vielä muuttua moneen kertaan...

Ja se toinen iso haaste on kaiken sekavuuden ja keskeneräisyyden keskellä uskoa ja luottaa, että opimme, ehdimme ja osaamme "kaiken" ensi- iltaan mennessä. Onneksi olen jo ehtinyt olla mukana muutamissa esityksissä ja tunnistan, että tältä se aina tässä vaiheessa tuntuu.

Ja aina on enskari pidetty. Aina on aplodeja sadellut. Aina on jäänyt hyvä mieli. Aina olisi kuitenkin voinut vielä vähän tarkemmin, paremmin, joustavammin,...



Kyllä se tästä!

Viikko treenattu! Kaseja kertyy, yllätyshaastattelu ja palttoo tutuksi.

Ensimmäinen harjoitusviikko takana ja kyllä sunnuntain lepopäivä oli sekä keholle että erityisesti mielelle tarpeen. Tuntuu oudolta, että vaikka ei tehdessä oikeastaan tunnu että keho joutuisi mitenkään erityisesti rasitukselle normaaliin treeniviikkoon nähden, niin siitä huolimatta sekä reidet että pohkeet ovat vähän kipeitä ja selkä selvästi väsynyt. Kehoa ehtii nyt lepuuttaa noin kaksi vuorokautta ennen toisen treeniviikon alkua huomenna maanantaina.

Päätä on lepuutettu tapaamalla ihmisiä, käymällä pari kertaa ulkona syömässä ja kerran leffassakin. Ajatukset ovat siis olleet aivan muualla, joskin aina välillä muisti taisi tarkastaa vieläkö sen lauantaina aloitetun kohtauksen koreografia on mielessä. Uskoisin, että pääpiirtein on. Tanssinharrastajille tuttuja "kaseja" on vissiin seuraavasti:

2,2,2,1,4,1,2,4,2,2,4,1,4,2,2,2,2,2,2,2 ja sitten tulee lasku sataan.

Kaseja opettelemassa

 Vai oliko se tässä kohtaa? En muista. Siis tanssista vähemmän tietäville tuon äskeisen listan jokaisen kasin aikana tehdään tässä teoksessa onneksi vain samaa asiaa. Rytmikästä toistoa siis. Ja siitten seuraa jotain, josta emme taida vielä tietää mitään. Mikäs kiire tässä on!

Yli kaksi viikkoa ensi-iltaan.

Trailerihaastattelussa

Perjantaina paikalla oli kuvaaja, joka tallensi harjoitusta tulevaa traileria varten. Muutamat meistä ja minä siinä mukana pääsivät/joutuivat/valittiin myös haastateltavaksi. Koita siinä sitten valmistautumattomana kertoa jotain järkevää ja myyvää kun yllättäin kysytään vaikkapa "Mitä sinä uskot voivasi tuoda tähän teokseen?" tai "Kenelle suosittelisit tätä teosta?". Onneksi olen yleensäkin sitä mieltä, että sellaiset aidot ja valmistelemattomat vastaukset yhdistettynä taitavaan videoleikkaukseen(joka siis poistaa kaikki kaameimman "totanoin, ääh ...) tuovat varmaan parhaan lopputuloksen. No sen näemme, kun traileri julkaistaan.

Koska päättyneen viikon teemana oli liikkeellinen harjoittelu, niin muutama sana koreografistamme. Hanna Brotherus on kokenut, arvostettu ja osaava. Hän on myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi hain koko tuotantoon. Hyvä koreografi tarkoittaa, että teokseen on tulossa vahva liikkeellinen osuus. Liikkeen tärkeyttä korostaa myös se, että mukaan on otettu koreografille oma avustaja Anne Rönkkö. Kahdet silmät vaan ovat enemmän kuin yhdet. Liike kyllä kutsui minutkin mukaan.

Koreografimme Hanna näyttää mallia

Hannasta kyllä näkee, että hän on ennenkin näitä hommia tehnyt ja myös tällaisten tavisamatöörien kanssa. Hän osaa ottaa huomioon, etteivät kaikkien polvet vaan taivu ihan joka asentoon eikä liikkuvuus muutenkaan ole aivan ammattitanssijan luokkaa. Toisaalta en usko, että yrityksessä ja innostuksessa jäämme jälkeen kenestäkään...

 

Ja sitten mukana on iso annos kärsivällisyyttä ja tilanneherkkyyttä. Kyllä sitä varmasti tarvitaankin, kun aika yksinkertaistenkin asioiden tekeminen ei vaan aina oikein ota sujuakseen. Yksinkertaisella tarkoitan vaikkapa suoraa riviä. Tahdissa pysyminen on jo sentään pikkuisen monimutkaisempaa...

Mutta luottoni on kovaa! Tästä tulee niin hieno, kun se vaan meiltä tulla voi!

Ja jotta tämäkään blogiteksti ei jäisi ilman "päivän kummallisuutta" niin todettakoon, että:
- olen valssannut koululaistuolin kanssa
- elvyttänyt päällystakkia (takin kanssa tehty muutakin, mutta ei nyt ihan kaikkea kerrota) ja
- kulkenut sisään isoon laatikkoon ja sitten vielä siitä uloskin.

Moniko teistä lukijoista on päättyneellä viikolla saanut tehdä jotain yhtä hienoa?

Lakanoita,äksiisiä, makuupusseja ja puvustajan arvolatauksia...

Kolmas treenipäivä takana ja taas uusia kohtauksen aihioita muistettavaksi.

Tänään pääsin puvustajien arvioitavaksi. Siis osiltaan kyse oli ihan konkreettisista mitoista ja kokonumeroista, joissa tulkinnalle tai arvolatauksille ei jää paljoakaan sijaa. Se vyötärö vaan on sen kokoinen kun se on! Eikä edes ihan sen kokoinen, jota haluaisin. Mutta samaan aikaan puvustaja (meidän esityksessä Karoliina Koiso-Kanttila) näemmä voi laittaa peliin omia arvioitaan esiintyjien persoonasta. Erästä kohtausta ajateltuaan hän oli valinnut minulle tietyn asun, koska arveli että minun karismani on siihen riittävä. Asu on mahtava ja olen kiitollinen arviosta. Vielä kun ohjaajamme hyväksyisi valinnan.

Tänään otettiin myös käyttöön kottikärryt. Tehän teatterinharrastajina tietysti tiedätte, että kottikärryt  ovat yksi useimmin käytetyistä tunne-elämää kuvaavista välineistä. Mutta jos lukijoiden joukossa on niitä, jotka eivät ole teatterin hevujuusereita niin todettakoon, että kottareilla voidaan luoda metaforia vaikkapa "isien syntien mukana kuljettamisesta". Tai sitten vaan siirrellä kanssanäyttelijää lavan toiselle reunalle. Tulkinta jää katsojan varaan...


Puvustuksesta vielä sen verran, että kuulemma se tärkein kirpparikierros on vielä tekemättä. Voi siis olla, että saan oikein makean päällystakin sen nyt valitun, sinäänsä ihan hyvän, tilalle...

Mitä uutta opin tänään? No ainakin sen, että oikein tiukassa makuupussissa on TOSI vaikeaa nousta seisomaan käsiä käyttämättä. Ja myös sen, että sotaväen äksiisirutiineissa on tietty viisaus. Tekemällä yksinkertaisesti ja aina samalla tavalla lisätään todennäköisyyttä että pääosa joukosta toimii oikein. En nyt ihan taustani takia "vääpeliksi" ryhtynyt, mutta muutaman hyväksi todetun toimintamallin taisin ehdottaa ja ne saattoivat tulla hyväksytyiksikin.

KISS - Keep It Simple Stupid!

Syksy? Ei ainakaan hymyistä päätellen.

Ja opin tietysti myös sen, että hiipiminen hirmuisen kovaa on ainakin yhtä vaikeaa kuin lakanaan kietoutuminen äärimmäisen hitaasti. Todella hyödyllisiä taitoja jokapäiväisessä elämässämme, eikö vaan?

Tiesittekö muuten, että lakana voi olla vauva, rakastettu, taaksen jäänyt ystävä tai inhottava esimies. Tämän päivän jälkeen minä tiedän! Ja voi se olla hääkippukin...

Ja sitten tietysti taas kerrattiin jo aiemmin harjoiteltua. Sille on kyllä tarvetta ja aineiston kasvaessa kertausten tarve kasvaa ainakin samassa suhteessa. Sinne "osaan tämän ajattelematta, tämä tulee selkäytimestä" on vielä piiiiiiitkä matka.


Otan vielä yhden asian esille ihan lopuksi, koska me teemme sen myös jokaisen harjoituksen päätteeksi. Meillä on tapana jokaisen harjoituksen päätteeksi kokoontua piiriin ja muun lisäksi jokainen ilmaisee oman sen hetkisen olonsa yhdellä sanalla. Vaikka oikeita tai vääriä sanoja ei tietystikään ole, niin kyllä tuo nopea "yhden sanan olotilamäärittely" antaa aika hyvän kuvan yleisestä mielentilasta. Pitäisikö tuota suositella perheiden iltarutiiniksi?

Voiko historiaa harjoitella?

Kaksi treenipäivää eli vajaat kahdeksan tuntia treeniä takana.

Mitäkö olemme tehneet?

Ensimmäisenä treenipäivänä 19.2. kävimme tietysti ihan alkuun läpi kaikenlaisia käytännön asioita. Sitten seurasi alkulämmittely, jossa oheisoppina nimien kertaus. Kun mukana oli joitain uusia tuotantotiimin jäseniä niin aloitimme ihan  vaan piirissä esittäytymällä. Sitten liikkkeelle ja aina kohdattaessa tervehdittiin nimellä. Melkein kaikki muistin, joka on minulta jo ihan hyvä suoritus.

Tämän harjoitusjakson aluksi rakentelemme erilaisia fyysisiä ja liikkeellisiä kohtauksia yhdessä koreografimme kanssa. Tämä vaihe on kyllä vähän sellaista leikkimistä ja niin on varmaan tarkoituskin. Ensi viikolla alamme sitten sitoa kohtauksia yhteen ja täydentää tekstillä jne. Siitä myöhemmin.

Ihan ensimmäiseksi leikimme sotilaita. Äkseerausta teatterin keinoin. Itselle vaikeinta oli poisoppiminen. Kun vuosien mittaan on nuo sulkeisten ihan peruskuviot tallentuneet aika vahvasti selkäytimeen. Ja nyt siis teatterisulkeisia. joissa kädet ja katseen suunnat menevät taiteen ja visualisuuden eivätkä Sulkeisohjesäännön mukaan. Lyhyen harjoittelun jälkeen palautui taas mieleen, miksi näitäkin juttuja joudutaan sotaväessä jonkin verran harjoittelemaan. Kyllä se "toinen oikea käsi" ja "väärä vasen" tältäkin porukalta onnistuu.

Ja heti perään olimmekin koululaisia. Milloin alakoulussa ja milloin teinejä. Kaikkine ikäluokkaan kuuluvine piirteineen. Viittaillaan ja vastaillaan. Istutaan ryhdikkäästi ja velttoillaan keitetyn spagetin tavoin. Onneksi tuostakin on omakohtaista kokemusta (paitsi ehkä siitä ryhdikkyydestä), joten muistista pystyi kaivamaan sopivia virikkeitä ja mielentiloja.

Näiden pääteemojen lisäksi kokeilimme erilaisia liikkumistapaoja lavalla, vähän nostojakin ja muuta sellaista, jota koregrafimme on ehkä miettinyt johonkin seuraavaan kohtaukseen.

Toisena päivä = eilen harjoittelmimme hiihtämistä. Siis sisätiloissa ja ilman suksia. Aika monella on tainnut jokunen vuosi vierähtää edellisestä ladullakäynnistä eikä tuo kova betonilattia muutenkaan aivan luontevasti taivu sujuvaan sujakointiin. Mutta kyllä me vuoro- ja tasatahdit löysimme perinteisellä ja vapaatakin pääsimme koittamaan. Ja alamäkeen liututtii ja ylös trampattiin.

Edellisen päivän kohtaukset otettiin uusintoina käsittelyyn ja kohtuullisesti porukka oli muistiin niitä painanut. Muutokset alkoivat tietysti jo tässä vaiheessa, mutta sehän oli selvä jo aloitettaessa. Varmaan joitain asioita muuttuu aivan ensi-iltaan asti.

Lopuksi otettiin esille tärkeä asia. Tuntien treenit päivittään, vaikka nyt eivät mitään huippufyysisiä olekaan, käyvät kehon päälle. Lepo, kehonhuolto, flunssantorjunta ja ravinto. Tärkeitä teemoja meille kaikille ja erityisesti meille esiintyville taiteilijoille!

Siispä nyt syömään ja pakkaamaan treenikassia. Runsaan tunnin päästä kohti tämänpäiväisiä harjoituksia.

#suomenhistoria
#ihmisenmitalla

Minä osana Suomen historiaa - mitä ihmettä?

Pitkästä aikaa blogin äärellä... Enkä selittele enempää!

Onhan tuota ikääkin kertynyt, mutta osa maamme historiaa kuulostaa jo vähän liioittelulta. Totta se kuitenkin on!

Ja taustaselitysosa:

Joskus syksyllä 2018 törmäsin jossain internetin ihmeellisessä maailmassa (en tosiaan muista vinkkasiko joku, oliko joku jakanut tai tykännyt vai löytyikö joltain seuraamaltani sivustolta) siihen, että Espoon kaupunginteatteri etsi esiintyjiä "Suomen historia" nimiseen teokseen. Kun vaatimuksena oli vain riittävä ikä (taisi olla jotain yli 45v) ja plussana jonkinlainen teatterin, tanssin tai laulun harrastus, niin hyvinhän minä perusvaatimukset täytin. Ennakkoon kerrottiin, että kevättalvella 2019 tulee olemaan kiivas harjoitusjakso ja kymmenen esitystä ja niihin tietysti edellytettiin sitoutumista.

No minähän hain - tietty!

Ja sitten sain kutsu koe-esiintymiseen. Sinne menin yhtenä lauantaina noin 25 muun halukkaan kanssa (koe-esiintymisryhmiä taisi olla 5, kun hakijoita oli pitkäli toista sataa). Parin tunnin aikana muun muassa liikuttiin porukalla eri tavoilla, luettiin pätkiä esityksen pohjana olevasta Petri Tammisen kirjasta ja kerrottiin muiden edessä joku omakohtainen kokemus merkittävästä tapahtumasta viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Ja kaiken aikaan ohjaaja ja koreografi (ja taisi siellä olla muitakin) tarkkailivat ja kuvaaja kuvasi.

Jonkun aikaa audition jälkeen tuli sitten tieto, että minut oli valittu mukaan. Meitä on 15 esiintyjää. Naisia ja miehiä suunnilleen puoliksi ja kaikki ikähaarukassa noin 50 viiva noin 80. Varmaan pikkuisen l


ipsuu noiden rajojen kummallekin puolelle. Ja kovin erilaisista taustoista harrastuneisuuden, työtaustan ja kaiken muunkin osalta.


Jotta projektin tiimillä olisi jonkunlainen käsitys siitä, mihin tämä esiintyjäryhmä taipuu, pidimme joulukuussa neljän päivän workshopin. Sen aikana tutkittiin liikettä, ääntä, rytmiä, keskinäistä olemista ja vuorovaikutusta ja kaikkea sellaista mistä voisi olla apua teoksen sisällön suunnittelemisessa. Tuon jakson aikana koitimme myös vähän tutustua toisiimme ja anakin nimet kävivät jo melko tutuiksi. Pari minulle jo aiemmin tuttua henkilöä on mukana tässä teoksessa, joten uusia nimiä oli pari vähemmän opetaltavana. Hyvä niin!

Ja mainoskuvauksiakin tehtiin, jotta teatteri pääsi myymään tulevaa esitystämme. Aika hauskaa oli kuvauksissa, kun sadevehkeissä poseerasimme suomalaisten maisemien edessä ja päälle kaadettiin kastelukannusta vettä.

Tässä porukkamme tekee kauniista kesämaisemasta suomalaisen harmaata

Ja sitten se tänä päivänä pakollinen linkki:
https://espoonteatteri.fi/esitykset/suomen-historia/