tiistai 20. lokakuuta 2015

Cascas d'OvO vol 3; Se on todistettu!



Ensi-ilta takana ja mieli korkealla. Yleisössä jälleen ihan kohtuullinen määrä omia läheisiä, mutta mahtui sinne sentään muitakin. Ei aivan täynnä, mutta riittävästi, jotta yleisön aisti lavan takaa. Ja sitten se pitkä odotus Landerin ja Jonaksen osuuden ajan kunnes musiikin alettua hiipien kulisseihin ja valmiiksi ja sitten iskusta liikkeelle. 

Lander ja Jonas
Kuvaaja: 
Günter Krämmer

Illan roolitukseen tuli muutama muutos vielä tuntia ennen esitystä yhden esiintyjän sairastuttua, mutta lennosta muutettiin ja ilman tuskia. Kyllähän tuohon heittäytymällä pystyy...

Mieli tekisi kertoa mitä me oikein teimme, mutta se pilaisi ilon huomenna katsomaan tulevilta joten en sitä tee. Mutta siis energiaa oli kuten pitikin ja kaikki selviytyivät osastaan hyvin. Tuo taitaa tarkoittaa, että esitys onnistui. Niin ja kyllä niitä munankuoriakin (cascas d'ovo) oli. Tarpeeksi! En kyllä tiedä kuka sen kaiken munakkaan oli syönyt, mutta toivon että heitä oli useampia. 

Aplodeja saatiin ja useampia kertoja kumarreltiin ja sitten bäkkäriin taputtelemaan toisiamme olalle ja halailemaan. Ja kyllä Zodiak oli myös enskaribileet järjestänyt. Skumpat, salaattia ja maukkaita juustoja hyvässä seurassa on erinomainen tapa päättää onnistunut ilta.

Ja mitäkö on todistettu? No paljastetaan sentään se. Olen kotona saanut kuulla "ettet KOSKAAN imuroi!" Nyt voin tuon väitteen kumota imuroituani munankuoria oikein julkisesti ja maksavan yleisön edessä. Tarttuuko tästä jotain "kotiin vietäväksi" - se jää nähtäväksi.

 Huomenna sitten se toinen ja viimeinen esitys. Valmiita ollaan ja täysillä mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti