Toinen ja siis viimeinen esityskerta takana. Olo on kuten
aina - samanaikaisesti iloinen yhdessä tehdystä onnistuneesta esityssarjasta ja
pikkuisen haikea koska sen on ohi. Onneksi tunne on tuttu ja sitä osasi
odottaa.
Esitys meni hyvin, vaikka taas jouduimme vaihtamaan yhden
esittäjän. Pinja oli kuumeessa joten tuurari paikalle 10 minuuttia ennen
esityksen alkua --> todella nopea perehdytys (mitä teet, missä, koska
sisään, miten jatkuu, miten lopetetaan...) ja hyvinhän sen sujui noinkin.
| Tässä osa munista |
Meidän vapaaehtoisten kannalta illan esitys oli silläkin
tavalla erilainen kuin eilinen, että saimme katsella esityksen alkuosan verhon
raosta.
Nyt siis mekin olemme nähneet munankuorten hajoamisen (olimme toki
kuulleet rasahdukset) ja Landerin ja Jonaksen parityöskentelyn. Kyllä siinä
näkyi, että harjoiteltu on! Rytmin tarkkuus, kehon aseman ja asennon
käsittäminen silmät sidottuna, parin sisäinen luottamus toisiinsa, pienet välähdykset
huumoria ja se kaikki muu teki kyllä minuun vaikutuksen.
Ja sitten bäkkäriin, jossa oli vielä jämiä enskaribileistä
ja useampi pellillinen munakasta. Oikein mukava hetki yhdessä ennen porukan
hajoamista. Illan kruunasi Jonaksen fado-esitys. Nyt tiedän minne menen
kuuntelemaan fadoa, kun seuraavan kerran olen Sintran suunnalla.
Mitä jäi käteen? Mahdollisuus olla mukana jossain aivan
erilaisessa. Aivan käsittämätön workshop, jossa jälkiviisaasti tarkasteltuna
kuitenkin oli henkisiä yhteyksiä itse esitykseen. Uusia tuttavuuksia, joihin
voi hyvinkin törmätä joskus, jossain... Uusia ajatuksia siitä, mitä tanssi myös
voi olla (en olisi ennen tätä pitänyt imurointia tai saippuakuplien puhaltelua
tanssina). Uusi tapa valmistaa munakasta isolle joukolle. Ja varmaan muutakin,
joka avautuu tässä joku päivä.
| Asettelu oli tarkkaa hommaa |
Taas tuli todistettua, että kun "nostaa käden ylös"
ja ilmoittautuu mukaan ja vielä sen jälkeen nostaa takapuolen irti nojatuolista
ja oikeasti lähtee mukaan, niin jotain uutta avautuu. Ja kuten erään aiemman
produktion jälkeen huomasin, kun laittaa itsensä oman mukavuusalueen
ulkopuolelle ja vähän siis venyttää noita rajoja niin lopputuloksena on aiempaa
isompi alue, jossa on mukavaa.
Sehän taitaa olla ihan hyvä juttu!
