Tänään se sitten alkoi. Harjoittelu perjantain esitykseen
siis. Aulassa porukka näytti aika lailla samalta; eri ikäisiä, mutta jollain
tavalla tanssijoilta näyttäviä. Mutta kyllä salin puolella alkoi ammattilaisten
ja harrastelijoiden ero näkyä. Salissa oli tyyppejä, jotka taipuivat! Jotka
lämmitellessään tekivät asioita, joita en edes ole koskaan nähnyt puhumattakaan
että olisin tehnyt. Enhän minä kade ole. Haluaisin vain itsellenikin
samanlaista liikkuvuutta täysin tietoisena, ettei niin tule koskaan käymään. Mutta se siitä. Lämmittely on kuitenkin kovin
omakohtainen tapahtuma. Kuka mitäkin tarvitsee, kaipaa, haluaa... Itselleni on aika selvää, mitä minun kroppa kaipaa ja sen koitan sille antaa, jos vaan mitenkään tila ja aika sen mahdollistaa.
Sitten Sharon (se koreografi) tuli paikalle ja aloitimme. Lyhyet puheet ja
sitten lattialle. "Koko kehonne on jäässä ... sitten pisara lämmintä vettä
putoaa jalkapohjaanne - nestemäistä liikettä - lämpö nousee nilkkaan, sitten
polveen, lantioon, selkään... Ja koko ajan liikkeen tulee olla nestemäistä.
Näkyvää ja kropan sisällä tapahtuvaa. Olipa hieno tapa herättää keho.
Lämmittelyn jälkeen aloitettiin sitten itse teoksen
rakentaminen. Ei tietenkään täysillä ja suoraan lopulliseen mutta harjoitusaika
huomioiden aika suoraan kuitenkin. Siinä sitten huomasi tunnin sisällä
kierivänsä ties kenen yli ties miten päin tai vaihtoehtoisesti jääneensä ihan
kenen vaan alle hänen "nestemäisesti vieriessään" kohti vastakkaista
salin kulmaa. Ja ihmisistä tehtyjä saariakin tehtiin ja Moosekselle avattiin
Punaista merta. Tietysti koko ajan tasapainoillen oman sisäisen ja kaikkien
ulkoisen välillä.
Tuo otsikko valikoitui siksi, että jossain vaiheessa Sharon
moitti tai oikeastaan varoitti meidän "oikeita" tanssijoita liiasta
tanssimisesta. Tässä teoksessa tarkoitus on olla luonnollinen, jolloin
sellainen täydellisesti spiraalina tapahtuva nousu lattiatasosta pystyyn EI ole
tavoitetila. Onneksi en juuri sellaista osaisikaan tehdä. Vähän sinne päin
toki!
Ja välillä juostiin. Juostiin niin, että vähitellen alkoi
hengitys jo ahdistaa ja hiki olla virtaavaa. Ja koko ajan tietysti muiden
juoksijoiden kanssa vuorovaikuttaen, tukien...
Ihan mahtava päivä! Tähän asti kroppa ei ole kovasti
rajoittanut tekemistä, vaikka muutaman kerran irvistämään onkin joutunut. Tästä
selvitään kotona tehdyllä venyttelyllä ja kunnon yöunilla. Niin ja suomalaisen
oluen päivän kunniaksi otetulla ainakin yhdellä...
Kuulemma esityksessä pitäisi olla päällä jotain harmaata. Onneksi
sellaistakin kaapista löytyy eikä tarvitse lähteä kaupoille kuten eräs
miespuolinen kollegani, joka treenien jälkeen lähti etsimään jalkaansa sopivia
korkokenkiä seuraavaan valmisteilla olevaan teokseen. Kyllä minulle nämä
paljaat jalat riittävät tässä vaiheessa.
Ei vieläkään kuvia - pahoittelen. Katsotaan saisinko jonkun
huomenna ottamaan kuvan tai kaksi. Tai siis onhan minulla yksi kotona itse
ottamani, jonka sisältö ei minua tuntevia yllätä. Tämä siis:
Että sellaista tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti