Turvassa poliisisaatossa

Quito,

Galapagoksen jalkeen kolmen paivan tauko Quitossa eli siis sellainen korkean paikan leiri. Kaupunki kun on maailman korkeimmalla sijaitseva paakaupunki- noin 2 800 metria ja paikalliset maet paalle.

Kuten tapana on, niin matkailutoimistoon ja kyselemaan kavelykierrosta. Ja loytyihan sellainen. Sovittuna aikana sitten toimistolle ja mita tapahtuikaan - paikalle ilmestyi virkapukuinen paikallispoliisi kierrosta vetamaan. Nuori, nuttura tiukalla ja puku virheeton, rakennekynnet, irtoripset ja parit korvikset kummassakin korvassa runsaista sormuksista puhumattakaan. Siis sellainen tyypillinen kytta.

Ja oli se kierroskin pikkuisen tavanomaisesta poikkeava. Yleensa kirrellaan kaduilla, katsellaan taloja ulkoa ja keskustellaan maan ja kaupungin historiasta, tavoista... Talla kertaa oltiin paljon museoissa ja kirkoissa ja nahtiin siis kirkkotaidetta, kultaa ja kimallusta ja jonkin verran myos sita elamaa kadulla. Mukava kierros omalla erilaisella tavallaan.

Quiton vanha kaupunki menee nukkumaan siina kahdeksan aikaan - ihan totta. Taalla ei ole kahvilakulttuuria, ei baareja ja ruokaravintolaankin on hyva menna siina seiskan aikaan viimeistaan, ettei keittio ehdi kiinni. Eilen meinasi kayda illallisen kanssa kopelosti, kun jumiuduin jannittavan kirjan loppuhetkiin (Lissun mukaan kolme tuntia, mutta kylla mina siina valissa muutaman muunkin asian hoisin - edes ihan pikkuisen) eika sitten meinannut sita ruokapaikkaa loytya. Piti menna kaupungin kalleimpaan ravintolaan syomaan keskinkertaista huonompi ateria. Sen siita saa, kun ei viela tunne kaupungin tapoja. Tosin kaupungin uudemmalla puolella nayttaa olevan baareja ja klubeja niille, jotka niisssa jaksavat notkua. Mina en.

Eilen paivalla kaytiin parin tunnin ajomatkan paassa olevan Otavalon torilla. Kasitoita ja paljon. Matkalla sinne kaytiin katsomassa kuinka jauhosta, vedesta ja liimasta tehdaan ihan minkalaisia pikkupatsaita tahansa. Ja kun joulu on tulossa niin kassiin taisi tulla muutama seimihahmo, Retken paatteeksi kavaistiin viela toisessa kylassa, joka on erikoistunut nahkatoihin. Etsiskelysta huolimatta sita minun nahkatakkia ei loytynyt vielakaan. Enhan mina ole tuota tainnut etsiskella kuin ehka parikymmenta vuotta. Onneksi asialla ei ole kiire.

On siis taas tullut kaveltya pitkin ja poikin, katsottua paikalllista elamaa ja seka ihailtua etta ihmeteltya. Tamakin on sellainen kaksijakoinen kaupunki. Toisaalta on hyvin hoidettuja espanjalaisten aikanan rakentamia taloja ja toisaalta kirpputorilla jopa kaytetyilla ruokaoljyastioilla on myyntiarvoa ja kaduilla myydaan mita vaan taalalla. Sita tuntee itsensa kylla aina valilla aika etuoikeutetuksi. Taas saa vahan perspektiivia Suomen ongelmiin...

Huomena lahdetaan aamulla kohti Perua ja Cuscon kaupunkia. Tarina jatkuu...