Galapagoksen ihmeita

Lentokone oli laskeutunut Galapagos-saarille ja bussi vienyt San Critobalin keskustaan, joka oli vain viiden minuutin ajomatkan paassa. Kavelin heti rantaan ja ilahduin, kun olivat laittaneet sellaisen merileijonapatsaan rantakivelle (Pieni merenneito -tyyliin) ja olin juuri huutamassa Lissulle, etta tulisi katsomaan, kun patsas liikkui... Siis siina viiden metrin paassa. Ja sitten katsahdin ymparille ja niita merileijonia lepaili vahan joka puolella. Pari pelikaania lensi yli ja fregattilintukin ehdittiin nahda ennen kuin edes veneeseen paastiin. Reissun tama vaihe alkoi vauhdikkaasti.

Ja sitten ne pahoittelut piiiiitkasta hiljaisuudesta. Ensin ei ihan oikeasti loytynyt nettikahvilaa, sitten valilla en vaan millaan jaksanut, sitten yhdessa oli niin hidas yhteys, ettei minunkaan karsivallisyys sentaan sita kestanyt ja sitten oltiinkin jo saarilla ja kaukana mistaan yhteyksista. Se anteeksipyynnoista.

Kolme yota, kaksi kokonaista ja kaksi vajaata paivaa sellaisella pienella aluksella. 15 matkustajaa ja 8 hengen miehisto. Juuri sopiva suhde, ainakin minusta. Loistavaa ruokaa, ystavallista palvelua, sopivasti ohjelmaa jne. Mutta kylla se oli se luonto kaikkine "ihmeineen", joka Galapagos -saaristosta ikimuistoisen teki.

Taustaksi vaan, etta koko saariryhma on suojelualuetta eika suurimmalle osalle alueita saa tusristeja vieda lainkaan. Ja sallituillakin alueilla luonto-opas puuttui heti asiaan, jos joku meista poikkesi merkityilta poluilta metrinkin. Nama saaret todellakin halutaan pitaa niin luonnontilassa, kun kohtuudella voi.

Edella esitetyista rajoituksista huolimatta elaimia, kasveja ja erilaisia geologisia muodostelmia sai kylla nahda oikein olan takaa. Ja joka paiva erilaista.

Maakilpikonnia nahtiin heti ensimmaisena paivana sellaisessa "kasvattamossa", jossa poikasia kasvatetaan sen kokoisiksi, etta ne parjaavat hyvin oikeassa luonnossa. Pienet olivat sopoja ja ne isot vanhoja (150 v. ja sillai) ja ryppyisia. Mutta kylla ne aika vaikuttavia ovat hitaine liikkeineen ja paksuine kuorineen.

Merileijonista jo mainitsinkin. Tulokaupungin rannalla niita oli puistonpenkeilla, lasten liukumaissa, poliisiauton alla ja muissakin aika kummallisissa paikoissa, mutta kylla niita nahtiin rannoilla ja meressakin. Ihan lahelle ei ollut lupa menna, mutta kylla sellainen iso uros viela parinkin metrin paasta nayttaa aika isolta. Yksi meidan ryhmasta joutui ottamaan muutamia todella nopeita pakoaskelia, kun erehtyi liian lahelle ja "isanta" paatti pikkuisen huomauttaa asiasta. Nopea syoksy kohti australialaisherraa sai aikaan halutun lopputuloksen. Noita merileijonia on taalla useampaa lajia ja pari lajia nahtiin. Aikuisia, nuorukaisia ja imevaisia.

Ja sitten snorklaamaan. Parina paivana tehtiin sitakin. Ensimmaisena paivana kahden meresta tyontyvan korkean kiven valissa olevassa kapeassa railossa. Siella oli haita ja paljon. Ei nyt mitaan ihan mahdottoman suuria, mutta sellaisia minun mittaisia kuitenkin. Ihan makea kokemus, vaikka nakyvyys ei aivan taydellinen ollutkaan ja virtaus melko kovaa.Vesi muuten ei taalla ole mitaan kovin lamminta. Sellaista "Suomen kesaa" eli jotain 15 ja 20 asteen valista. Markapuku paalla siis ja silti tuli tunnissa aika kylma.

Toisena paivana snorklailtiin parissakin paikassa ja taas nahtiin vaikka mita. Niita erilaisia varikkaita kaloja nyt on ihan joka paikassa, mutta keihasrauskua (??? Stingray) en ollut koskaan ennen nahnyt ja en ainakaan sellaisen luolan perukoilla, jossa alkoi jo olla aika hamaraa. Kuvista ei siis tullut kovin nayttavia, mutta kuvia kuitenkin.

Enka muuten ollut ennen merileijonan kanssa kisaillut veden alla. Yksi tuli aivan minun lahelle katsomaan mita tapahtuu ja kuka taalla oikein uiskentelee. Pikkuisen taisin innostua ja saatoin unohtaa sen 2 metrin saannon pieneksi hetkeksi, mutta kylla meidan luonnontieteilijaopas minua asiasta muistutti aika akkia. Hieno kokemus kuitenkin ja kuvattu sekin.

Ja sitten ehkapa minulle hienoin kokemus ei kohtaaminen merikilpikonnien kanssa. Parhaimmillaan niita oli kolme samanaikaisesti laiduntamassa kaikessa rauhassa merilevaa siina allani. Ne eivat kylla ihmisen lasnaolosta valittaneet yhtaan ja hyva niin, silla on mukavampaa tarkkailla elainta normaaleissa puuhissaan kuin pakenemassa hairitsijaa. Sen Thaimaan "en nahnyt kuin vilaukselta" pettymyksen jalkeen tama oli kylla hieno hetki. Ja aika hyvia kuvia sain siitakin.

Ja niita merileguaaneja oli paikoin ihan mahdottomasti. Piti oikein tarkasti katsoa mihin astuu, ettei vahingossa astu jonkun hannalle tai jotain. On muuten aika karun nakoinen otus. Nekaan eivat kovin paljoa ihmisista valittaneet, kunhan siis ei paalle astunut.

Ja mita kaikkea muuta: niita kuuluisia peippoja, erilaisia suulia (ne sinijalkaiset ovat kylla aivan kasittamattomia), monenlaisia lintuja ja kasveja. Joka saarella oli pikkuisen erilaisia populaatioita, alalajeja ja variaatioita, joten kylla nahtavaa jai seuraavallekin kaynnille, jos sellaisen joskus tekee. Ei nimittain nahty edes puolia saarista.

Kun aluksella viela oli aika mukava sekoitus vanhaa ja nuorta eri puolilta maailmaa niin kylla siina aika vierahti aivan liian nopeasti. Jos olisi ollut mahdollista, niion oltaisiin jaaty lennosta ainakin viikoksi lisaa...

Nyt siis taas Ecuadorin paakaupungissa Quitossa kassit taynna likaisia vaatteita. Tuliaisia EI ole ostettu - ihan tiedoksi vaan. Ja olen ainakin toistaiseksi malttanut olla ostamatta selllaista panamalaishattuakin.