Olenko Keskimaassa?

Valilla on ollut sellainen olo, etten ihan tassa normaalissa maailmassa taida olla. On tullut Tolkienin Keskimaa mieleen ja todella monta kertaa. Ai miksiko?

No, ne vuoret ja maet, joita tassa on tullut ylitettya, ovat kuin tehdyt kaapioiden luolille ja muille kaivauksille.
Ja sitten ne tasangot (Meseta Alto erityisesti). On niiiin helppo nahda Rohanin ratsastajat laukkaamassa kohti auringonlaskua.

Taikametsaa???

Ja erityisesti metsat. Vanhan puut, joiden runkojen ymparille on kietoutunut kerroksittain erilaisia koynnoksia. Puut, joiden oksat muodostavat tunnelin, johon polku sukeltaa. Ja ne erilaiset lintujen aanet, jotka ovat tavallaan tuttuja, mutta kuitenkin jotenkin erilaisia. Siina kavellessa on helppo kuvitella puiden kuiskivan toisilleen kannanottoja pyhiinvaeltajista ja jopa mielessaan nahda puiden sulkevan polun takanamme. Vahan tuollaisia on tullut kavellessa mieleen.

Ja kun viela koko ajan nakee vaeltajia eri maista ja kansoista kuin jonkin johdatuksen voimasta vaeltamasa kohti samaa paamaaraa. Ja ritarilinnoja muureineen ja tornineen. On siina jotain taianomaista, uskokaa vaan.

No, kaiken tuon nyt voi panna mielikuvituksen piikkiin. Minulla kylla on sellainen ja valilla aika villikin. Mutta kun vastaan alkoi joitain viikkoja sitten tulla hobittitaloja niin ei tuota Keskimaata voinut olla ajattelematta. Niille, jotka eivat ole syvalle vihkiytyneita hobittien sielunmaailmaan kerrottakoon, etta he viihtyvat kodeissa, jotka on rakennettu maan alle. He pitavat erityisesti pyoreista ovista ja ikkunoista ja aivan erityisen tarkeaa on ruoka sen kaikissa muodoissa (eka aamupala ja sitten toinen, lounas, monet valipalat ja sitten runsas paivallinen jne).

Kylla mina nyt sentaan ymmarran, etten Keskimaassa ole. Sen nyt tajusi viimeistaan, kun nain hobittitalossa telkkariantennin. Tiedanhan mina nyt sentaan, ettei Keskimaassa telkkaria ollut. Siella kaytettiin taikavoimia!

Ja mita muuta talla kertaa:

Lissun jalka oli rakkojen parannuttua alkanut vaivata uudella tavalla. Kokeneena "kenttalaakarina" olin jo tehnyt jannetuppi- tai lihaspussitulehdusdiagnoosin ja koitin muutaman paivan ajan saada Lissun kaymaan laakarissa "virallistamassa" tama totuus. Eihan tuota laakariin saanut, kun tiesihan sen etukateen mita laakari maaraa: lepoa. Ja sitahan ei tassa vaiheessa halua kuulla.

Niinpa viela eilen lahdimme liikkeelle koemielessa. Hyvin meni sellaiset noin kympin verran ja sitten matka katkesi kerrasta. Jalka vaan ei enaan kestanyt kavelemista - ei sitten yhtaan. Onneksi lahin kyla oli vain joidenkin satojen metrien paassa, paastiin puhelimeen ja siis Lissu taksilla Palas de Rein terveyskeskukseen. Mina jatkoin kavelya ja pitkasta aikaa auringon paistaessa.

Nyt siis parin paivan ehdoton vaelluskielto. Viime yon palelun (pensioonissa, jossa ei lammitysta ja vain yksi lisapeitto) paatimme ottaa bussin Lugoon (maakunnan paakaupunki). Kysyimme neuvoa lahibaarista ja saimmekin sita. Varmaan oli jokin pieni vaarikasitys paassyt syntymaan ( eihan tuo nyt siita voi johtua, ettei kumpikaan meista oikeasti osaa espanjaa - eihan) ja seisoimme lahes tunnin palelemassa pysakilla, josta EI kulje busseja Lugoon vaan A Corunaan. Kun vihdoin tajusimme taman ja harmituksen taso oli laskenut sellaiseksi etta rationaalinen ajattelu oli taas mahdollista, niin otimme taksin.

Lugossa ollaan tama viikonloppu. Unescon maailmaperintokohde ja ensivaikutelman perusteella perustellusti sellainen. Vanha roomalaisten perustama kaupunki, jonka muuri on yha pystyssa. Pieni hotelli, jossa kuulemma lammin vesi riittaa eika kylmakaan pitaisi olla. Hyva niin. Maanantaiaamuna sitten uusi yritys jatkaa Caminoa.

Nyt on ehditty selvittaa olennaiset ja kavaisty tapaksilla. Taitaa siis olla aika kavaista siestalla, jotta jaksaa taas illastaa. Huomenna ehka katsomaan paikallista urheilumatsia - korista, kun kotijoukkue futisliigassa pelaa vierasmatsia. Matsi on kuitenkin jo kello 1100, joten saa nahda ollaanko tarpeeksi perteita. Mutta se on vasta huomenna...