Tanssi alkakoon

Ihan aluksi siita viimeyosta: ei se sittenkaan ihan niin paha ollut. Ne lapsoset nukahtivat aika akkia eika sen kuorsaajatadin aanikaan muutaman metrin kauempaa kuultuna ihan niin paha ollut. Ja kun lisaksi olimme juoneet pullon punkkua puokkiin paivallisella, niin aika hyvinhan sita sitten nukuttiin.

Tuosta ruokailusta viela; alamme oppia etsimaan niita paikkoja, joissa on paivan menut, mutta EI Menu Peregrinoa eli sita pyhiinvaeltajan listaa. Jos viela paikan asiakkaista selva enemmisto on paikallisia niin aina vaan paranee. Ruoka voi olla aika lailla samaakin, mutta silloin ollaan paikassa, joka toivoo jonkun siella ruokailleen joskus tulevan uudelleen. Tuolla seikalla kylla on vaikutusta tarjontaan.

Aamulla juuri ennen auringonnousua

Tanaan oli sellainen "sadeviitta paalle, sadeviitta pois" - paiva. Lamminta oli, joten aika aikkia paadyin siihen, etta paalla on vain t-paita ja sitten se viitta aina kun tarvitsee. Hyvin se niinkin toimii, kun vaan jaksaa sita rattirumbaa.

Tavoitteena oli paasta alle parinkymmenen kilsan paahan Santiagosta. Pikkuisen taas jannitti se Lissun jalka, mutta kyllahan tuo taas toimi ja taas pikkuisen paremmin kuin edellisena paivana. Ja kun tavoite oli vain sellaiset parikymmenta kilsaa, niin oli varaa menna todella hitaasti ja taukoja pidellen. Ja niin sitten tehtiin. Tauoilla tormattiin muutamaan sellaiseen tuttuun, joita ei oltu nahty viikkoihin. Viisi viikkoahan tuli tayteen eilen. Ja juttu jatkui ja tietysti aloittaen niista jaloista ja muusta voinnista.

Viisi viikkoa - hmmm. On oikeastaan aika outo olo, kun ajattelee etta tama loppuu aivan kohta. Yksi saksalaisrouva sen kiteytti eilen aika hyvin: ei tarvitse kuin seurata keltaisia nuolia ja kerran paivassa paattaa missa syo. Ja tuo jalkimmainenkin vain silloin, kun valinnanvaraa on.

Elama Caminolla kiteytyy aika yksinkertaisiin asioihin. Mita laittaa paalle? Miten pitkalle sita oikestaan juuri tanaan menee? Kuinka jyrkka tama maki oikein onkaan? Aikajanne alkaa olla NYT. Ei siis eilen tai huomenna puhumattakaan ensi viikosta, kuukaudesta, tilikaudesta... Ajatukset voivat olla pitkia aikoja vain niita kavelyn kannalta pakollisia, valittoman ympariston havainnointia ja onneksi ajoittain myos siita iloitsemista. Tama voi kuulostaa tylsalta, mutta yllattain, se on hyvin virkistavaa, kunhan muistaa olla kiinnostunut niista ymparilla olevista pienista asioista. Niitahan kylla riittaa. Ja myos iloita kaikesta iloitsemisen arvoisesta. Jokainen rakoton paiva on juhlan arvoinen ja jokainen perillepaasy pieni voitto...

Alle 18 kilsaa jaljella

Siteeratakseni suomalaiseen jouluun kiinteasti kuuluvaa riittia: "Huomenna, jos Jumala suo..." paasemme perille Santiagoon. Emme varmaankaan ehdi sinne niin aikaisin, etta siihen puolenpaivan messuun ehtisimme, mutta senhan voi tehda vaikka seuraavana paivana. Yksi viidetta kertaa Caminolla oleva norjalainen varoitti meita untuvikkoja tuosta lopusta, joka voi kuulemma olla pettymys. Ei ole soittokuntaa eika ilotulitusta. On vain asiointi toimistolla, josta sitten saa sen Compostellan, messussakaynti (jos haluaa) eika sitten muuta ja juttu on ohi. Se voi kuulemma iskea yllattavan kovasti eika valttamatta ole paras idea lahtea samana paivana kiireesti kotiin ja arkeen. Muutos voi olla liian kova. Oikeastaan osaan jollain tasolla ymmartaa tuo akillisen loppumisen aiheuttaman tyhjyyden tunteen. Niin kay, kun jokin iso ja merkittava loppuu eika tilalle heti ole mitaan muuta. Olen sen elamani aikana muutaman kerran kokenut erilaisissa yhteyksissa. Viimeksi Hair-produktion loppuessa.

Noin vahan menee jo tanssienkin

Minun olisi tehnyt mieli jatkaa kavelya Santiagon jalkeen kohti "maan loppua" eli Finisterrea. Se olisi ollut sellainen vajaat sata kilsaa ja siis noin kolme paivaa lisaa. Nyt tuo Lissun jalka ei kylla tuota salli. Katsotaan jatketaanko sinne bussilla vai otetaanko suunta kohti Portugalia vai mita. Paluulento Suomeen lahtee viikon kuluttua Lissabonista eli aikaa on viela jotain nahda ja kokea.

Mutta ensin tuo huominen ja (toivottavasti) perilletulo. Varmaan siita jonkinlaisen saavuttamisen kokemuksen saa, vaikka tassa jutussa ei minusta todellakaan ole kyse siita. Tuo elamys taitaa tulla vahan niin kuin kaupan paalle.

Vanhoja siltoja riittaa

ja jokia niiden alle

Pitaisikohan sita ostaa yksi pieni Camino-matkamuisto? Been there, done that, got the t-shirt... tai jotain.