Pikakelauksella mentiin. Ja sitten selitykset:
Eilinen paivamatka paaosin todella kauniissa maisemissa oli pitka. Olihan siihen jo lahtiessa varautunut, mutta kylla se siita huolimatta alkoi jossain kuudennen kavelytynnin jalkeen pikkuisen painaa. Taukoja pidettiin, vauhtia hidastettiin, syotiin ja juotiin, mutta silti. Perille Astorgaan paastiin illansuussa eli siina viiden korvilla. Ei sita nyt ihan puhki oltu, mutta ei jatkaminenkaan olisi todellakaan huvittanut. Viikunat saatiin syotya loppuun ikava kylla ja siis jouduttiin tyytymaan aprikooseihin. Ihan hyvia nekin, mutta jotain puuttuu. Mehevyytta ja makeutta???
Ja sitten majatalon kapeilla kerrossangynvaleilla se karmea totuus valkeni; Lissun kantapaassa ollut pieni ja hyvin suojattu rakko oli kasvanut TODELLA isoksi. Ei kavely oikein illalla maistanut eli jai "maankuulu" paikallinen keittio (Maregano-sellainen) kokematta, kun ravintoja valintaperusteela olin "lahin". Ihan hyvaa ruokaa sita silti saatiin ja aivan ihanan vauhdikkaassa paikassa, jossa tarjoilijat laskivat leikkia asiakkaiden kanssa ja kun minulle siihen kerran tilaisuus tarjoutui, niin myos mina tarjoilijamme kanssa.
Astorgassa on Gaudin suunnittelema piispanpalatsi ja suklaamuseo. Arvatkaa vaaan kumpi kiinnosti minua enempi siis noin etukateen. Museo oli kuitenkin Fiesta Nacionalin vuoksi kiinni ja niin myos tuo palatsikin. Pihalle paasimme kuitenkin kavelemaan ja olihan tuossa pikkuisen sita Barcelonasta tuttua Gaudia, vaikka aivan ilmeisesti olikin hanen varhaisia toitaan. Se ilmeni niin kovin selvasti muotokielen keskeneraisyytena ja symboliikan rakenteen ohuutena (aika hienosti sanottu, vai mita? Ihan hihasta temmatuksi siis).
Rakko oli kuitenkin niin suuri, ettei mitaan jalkinetta jalkaan voinut laittaa. Niinpa tanaan aamulla tutustumaan espanjalaiseen terveyskeksukseen ja sen espanjankieliseen henkilokuntaan. Ei niin, etta varsinaiseen hoitoon (rakon puhkaisu, tyhjennys, taytto Betadinella, paketoiminen jne) olisi kielillapuhumisen taitoa tarvittu, mutta nuo jatkohoito-ohjeet olisi varmaan ollut helpompi selostaa, jos edes pikkuisen yhteista kielta olisi ollut. Onneksi oma kielitaitomme alkaa kehittya ja henkilokunta ymmarsi kayttaa "helppoa kielta" (medicamente NADA, Hoy NO caminante!). Tuosta olisin ehka jopa mina selvinnyt jopa piirtamalla. Ja minun piirrustustaitoni tuntevat tietavat, etta nyt puhutaan hyvin isosti.
Jalka on nyt siis siistissa paketissa. Huomenna pitaa paketti purkaa, desinfioida ja paketoida uudelleen jne kunnes kunnossa. Buranasta ei tassa nyt puhuta, mutta voi siitakin olla hyotya.
Ja siis kun ei saanut kavella niin vaihtoehtoja oli kaksi: jaada paikalleen tai jatkaa moottorivoimin. Paadyimme jalkimmaiseen ja siis hyppasimme bussiin ja "loikkasimme" pikakelauksella kaksi paivaa eteenpain oppaan paivamatkoilla mitattuna eli siis noin 50 kilsaa. Ei tuo tassa kokonaisuudessa paljon ole, mutta antaa jalalle aikaa ainakin pikkuisen pareantua ennen patikoinnin jatkamista. Ja jai kokematta koko matkan korkein piste eli hiukan yli 1500 metria.
Nyt siis ollaan Ponferradassa eli sellaisessa noin 60 000 asukkaan kaupungissa, jossa yllattain on vanha basilika, monta kirkkoa ja linna. Todella kivan nakoinen vanha keskusta kapeine katuineen. Kun siis ei oikein voi kavella, niin vietettiin piiiiitka tovi basilikan edessa olevan torin laidalla olevan kahvilan terassilla katsellen haita. Tassa lyhyt kuvaus:
- Ensin vaki kokoontui rauhallisesti aukiolle, paljon poskisuukkoja, keveita helmoja ja tummia pukuja
- sitten melkein kaikki menivat sisalle kirkkoon, osa paatyi aukion eri kuppiloihin. Olisi siina ehtinyt aika monta ottamaan, jos olisi halunnut
- vaki tuli ulos kirkosta ja jai paaoven luokse odottamaan. Terassilta asti ei oikein nahnyt mita tapahtui, mutta autojen takakonteista haettiin jotain
- sitten kavi kohahdus, sitten pauketta ( ruusujen teralehtia ja pienia sydamia lensi paukahtaen ilmaan), ja sitten iloista puheensorinaa
- puheensorinaa sitten kesti kauan vaikka osa vaesta alkoi hiljalleen valua ohitsemme ilmeisesti kohti juhlatilaa
- ehka noin tunnin kuluttua myos kaunis morsian ja komea sulho laheisimpineen kulki ohitsemme
Iloinen juhla ja iloisia ihmisia kauniin ja lampiman auringon valossa. Mukavaa. Etenkin, kun aamulla oli ollut ehka plus 10.
Harmi, ettei taaskaan ole tassa nettikahvilan koneessa mahdollisuutta imuroida kamerasta kuvia. Olisi ollut naytettavana taman reissun ihan ensimmainen taysin fuskattu kuva. Kavi nimittain niin, etta toissapaivana meni tuo 500 kaveltya kilometria rikki ja ihan oikeasti pysahdyimme hiekkatien varteen juhlistamaan tapahtumaa syomalla appelsiini. Ihan totta. Mutta se kuva jai ottamatta. Niinpa otimme sen eilen. Aika saman nakoinen paikka ( kuivan kesan kulottamaa ruohoa ja muutama puska taustalla) se oli ja aika samannakoinen appelsiinkin, mutta siis vaarennetty kuva. Tunnustan. Koitan laittaa tuonkin sitten, kun joskus on paasy ja aikaa... Ehka joulun jalkeen???
Nyt pitaa siis antaa jalkojen ja erityisesti Lissun rakon levata (omaa rakkoani voin muutamalla oluella kuormittaa, jos silta tuntuu) ja sitten katsoa huomenna kestaako jalka kavella ja paattaa sitten miten jatketaan. Toivottavasti kavellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti