Liika ajattelu voi ahdistaa

Aamulla porukka heraili jo hyvissa ajoin ennen kuutta ja alkoi fikkarien valossa pakkailla rinkkoja. Outoa kiiretta, vaikka tietysti ajatus perillepaasysta ennen paivan kuuminta aikaa on jarkeva. Mutta siis siita huolimatta: ryhtya nyt pimeassa pakkamaan ja pimeassa matkaan. Ei tuo kylla minusta pyhiinvaellukselta kuulosta. Pikemminkin suorittamiselta, kiireelta, kilpajuoksulta. Ei hyva emmeka aio tuohon sortua. Jos lahdemme ajoissa niin siihen on hyva ja seesteinen syy! Kuten vaikka se, etta paikasta pitaa olla ulkona puolen kahdeksaan mennessa...

Varttia yli seitseman siis liikkeelle ja sadan metrin jalkeen kadun varrella olevan kahviautomaatin kohdalla ensimmainen "aamupala" eli siis kahvit ja pala eilista kuivaa leipaa. Ja sitten liikkeelle kohti Pamplonaa. Sellaiset pikkuisen yli 20 km tiedossa ja ainakin kartalla tarksteltuna "helppoa".

Ja niinhan se olikin. Ne muutamien kymmenien metrien nousuja vaativat ylamaet hoidettiin rauhallisella kavelylla ja tasamaat rennolla marssilla. Alamaissa minun pitaa pikkuisen kuunnella tuota vasenta polvea, joka on aina valilla vihoitellut. Tanaan onneksi vasta aivan paivan lopuksi ja "burana" auttoi taas. Tai sitten se, etta kavely loppui ja jalat saivat levata.

Ihan oikeasti ... kylla nuo parin edellisen paivan marssit pikkuisen tuntuvat. Pienetkin ylamaet alkavat aika akkia hapottaa. Ehka niin kuuluukin olla. Lihaksissa on myos kireytta ja jaykkyytta, joka yllattain helpottaa muutaman km kavelyn jalkeen. Ja mehan noita muutamia kaveltiin...

Tuo otsikon ajattelu ja ahdistus-yhdistelma tulee siita, etta ehka 7 km jalkeen tulimme risteykseen, jossa oli todella tarkka ja hyvin laadittu kartta. Kartassa kerrottiin erilaisista reittivaihtoehdoista Pamplonaa lahestyttaessa. Niiden paateema oli, etta voisi kiertaa koko kaupungin. Siina sitten tarkasteltiin vahan isommallakin porukalla karttoja ja mietittiin mika reitti nyt sitten pitaisi valita, etta paasisi kaupunkiin... Vaikeaa!

Jos siis emme olisi huomanneet koko karttaa ja vain jatkaneet seuraamalla Caminon keltaista simpukkaa niin olisimme tulleet juuri sinne minne aioimmekin. Turhaa huolta ja vika oli meissa eika kartantekijoissa.

Pamplonaan paasimme puoliltapaivin ja siita vaan turismoilemaan rinkat selassa. Kiertelimme kaupunkia, sen kapeita katuja ja ihailimme kirkkoja ja suojavallituksia. Oikeasti aika hieno kaupunki, vaikka nuo harat eivat juuri tanaan katuja pitkin juosseetkaan. Ehka kuitenkin kannaltamme hyva niin. Kuva "harkajuoksusta" tuli otettua patsaan edessa.

Maukkaan salaattilounaan jalkeen piti viela jaksaa ne viimeista 5 km paaahtavassa auringossa. Yli 30 astetta eika varjoa nimeksikaan. Onneksi pulloissa riitti vetta. Olimme varanneet varmuuden vuoksi yosijan yksityisessa majatalossa (kokonainen 10 €/nuppi/yo), joten sen puolesta ei myoskaan ollut onneksi kiire.

Hieno majatalo, jossa vain kymmenkunta henkea per huone, lamminta vetta riittavasti ja emanta, joka hoitaa tarvittaessa rakot ja muut jalkavaivat. Meilla ei moisia ole, joten emme hoitoon menneet. Kireytta ja kipeita lihaksia ei siis lasketa. NIITA kylla on.

Illan "Pyhiinvaeltaja-menu" oli taas syotavaa, mutta ei sentaan gourmet-tasoa. Voiko kympilla viineineen sita toivoakaan? Nalka lahti ja nyt siis kirjoitellaan. Kello on kohta yhdeksan eli siis tunti hiljaisuuteen. Ja kylla unikin alkaa jo painaa. Siispa terveisia vaan taalta Navarrosta ja kauniita unia teillekin. Ukkonen on ohi ja optimistina uskon aurinkoon huomenna.

              Let the sun shine!