Siis niita korppikotkia pyori parhaimmillaan parikymmenta yllamme. Ensin sita vahan ihmetteli, mutta aika akkia sen sitten ymmarsi: luonto on rationaalinen. Ei ne siina lentais, jos ei tapana olisi etta joku kuukahtaa siihen ylamakeen ( jota siis jatkui 20 km yhta kyytia).
Talla kertaa kuukahtaja oli joku muu kuin me tai sitten ne kotkat jaivat ilman ruokaa. Selvittiin siis perille ensimmaisen paivan maaranpaahan Roncesvallesiin eli Espanjan puolelle.
Aamulla liikkeelle jo ennen kahdeksaa. Mielessa koko ajan, etta muistaisi ettei kyseessa ole kilpailu ja etta perille paaseminen on tarkeinta. Siis molempien. Ei siina olisi tarvinnut niin kovastai asiaan huomiota etukateen kiinnittaa. Se seitseman tunnin ylamaki piti kylla huolen, ettei kaynti muuttunut raviksi, laukasta puhumattakaan. Vaikka ehka olikin niin, etta Lissu kaipasi niita taukoja pikkuisen enempi ( jyrkimmissa paikoissa noin 200 metrin valein) niin kylla minunkin valokuvausintoni valilla puhkesi kukkaa yllattavissa paikoissa. Onneksi kamerassa on DEL-nappain. Tallakaan kertaa ei noita kuvia saa laitettua, kun tama nyt on tallainen luostarin rahakone ilman tarvittavia liitantoja. Koitetaan taas joskus.
Kun kerran paivan aluksi oltiin Ranskassa, niin tietysti soimme lounaan siina viimeisessa mahdollisessa krouvissa. Maukasta keittoa ja hyvat kahvit paalle. Tuollaista se sitten on se pyhiinvaeltajan arki.
Maisemat olivat aika vaikuttavat. Hirmuisen vehmasta ja vihreaa. Ja jopa siella aika ylhaalla niin vihreys jatkui vaikka lampaat parhaansa tekivatkin hoitaakseen sen vatsaansa. Ja sielta ylhaalta naki kauas. Yhdesta paikasta naki Bayonneen asti eli siis Atlantin rannikolle. Tuollaiset 60 km siis. Ja se lahtokyla pieneni pienenemistaan, kun nousimme ylos rinnetta.
Saatkin suosivat ainakin sen verran ettei satanut. Hetkittain paistoi jopa aurinko. Oli siis sellainen pitkahihainen paalle- pitkahihainen pois -paiva. Aurinkorasvaa ei sentaan viela joutunut kayttamaan. Sitten kun se aurinko vihdoin paistoi vahan pitempaan, olimme jo syvalla metsan siimeksessa. Kaunista ja aika vaikuttavaa sekin.
Viimeiset nelja kilometria tultiin sitten alaspain ja minulla oli hetkittain ongelmia polven kanssa. 800mg ibuprofeiinia ja taas mentiin.
Nyt on syoty (huonosti, mutta nalka lahti) ja juotu lasilliset ja kello on jo yli kahdeksan. Aika siis kiiveta luostarin makuusoppeen (siisti ja kovin asiallinen), tehda pienet venytykset ja sitten unten maille. Kymmenelta on hiljaisuus ja heratys sitten kuudelta. Tulee intti mieleen...
Hyva mieli ja kroppakin kunnossa. Mita muuta voisi ekalta paivalta toivoa,
Hyvaa yota ja kauniita unia...
Kroooooh
Hienoa että matka on alkanut hyvissä merkeissä (en tarkoita korppikotkia, mutta muuten) - tsemppiä molemmille. JE
VastaaPoista