Siis nuo saasellaiset. Lauantaina siis satoi. Sade alkoi jo yolla joten sita ei aamulla niin kovin pahasti yllattynyt. Ei muuten ollut mitaan kiiretta lahtea liikkeelle, kun ennusteen mukaan joskus iltapaivalla pitaisi jo helpottaa. Kuitenkin joskus ennen yhdeksaa saatiin kaikki kaarittya muovipusseihin ja muutenkin suojaan, rinkat omien vedenkestavien huppujensa alle ja sitten viela itsemme ja rinkat sellaisten sadeviittojen sisalle ja ei kun liikkeelle.
Jo noin vartin paasta vesi oli valunut viitasta tarpeeksi kauan pohkeille, etta ne kastuivat lapi ja tunnin kuluttua myos sukat alkoivat kostua. Kylla kengissa valmistajan mukaan on se kuuluisa vedenkestava kalvo, mutta kylla se ei sisaltapain tullut se kosteus. Eihan siina silti juuri mikaan auttanut muukaan kuin kavella.
Ajatuksena oli pysahdella lahes joka kylassa kuivattelemaan kahvikupin kera. Kolmen ensimmaisen kylan baarit ja/tai ravintolat olivat jostain syysta kiinni. Alkoi moraalikin joillain muilla kulkijoilla jo hiukan karsia - ei meilla tietenkaan. Vanhaa sotilasviisautta noudattaen "sateen sattuessa teemme sen sateella" piti tallakin kertaa.
Silti, kun noin kolmen tunnin kavelyn jalkeen vastaan tuli AUKI oleva ravintola niin kylla se aika taynna markia kavelijoita oli. Paikka oli aivan liian hieno tallaisille marille ja kuraisille kulkijoille. Sellainen paikka, jossa myydaan kallilla hinnalla paikallisesti tehtyja hilloja, oljyja ja makkaroita ja jossa roikkuu katosta kymmenittain erilaisia kuivattuja kinkkuja. Sisaantulon seinat olivat taynna ohjeita kuten "Ei saa riisua kenkia" ja isanta viela kulki tarkastamassa! Ihan totta. Baariin sentaan paasi, kun oli ensin eteisessa riisunut kaikki ulkovaatteet ja muun maran. Yksi kulkija yritti istua oikein poytaan ja sai heti palautetta isannalta. Siita huolimatta puolisen tuntia sisalla kuuman kupposen ja bocadillan aaressa teki hyvaa ja paasimme jatkamaan kohti Beloradoa.
Kun siellakin viela satoi ja kavelya oli jo runsaat nelja tuntia takana paatimme nauttia lounaan. Paikan valintaperusteena oli sijainin, hintatason ja ilmapiirin lisaksi erityisesti se, etta sielta saa muutakin kuin linssipataa. Sita on nyt syoty kolmena perakkaisena paivana. Hyvaa, mutta kylla siihenkin kyllastyy.
Oikea terveysateria: uppopaistettua kinkkua, jauhelihapihveja, makkaraa, paistettuja kananmunia ja ranskalaiset paalle. Vierella pikkuisen salaattiakin. Mieliala koheni ja paitakin kuivui hitaasti syodessa. Lounaan aikana sade oli ainakin tauonnut ja paatimme riskilla vaihtaa marat saapaat ja kengat kuiviin vaellussandaaleihin. Marat kamat sitten rinkaan siina toivossa, etta edes pikkuisen kuivuisivat.
Jatkoimme lounaan jalkeen viela muutaman tunnin loivaa nousua kohti Villafrancaa, joka oli viimeinen kyla ennen jyrkkia ja pitkia nousuja. Sinne jaimme sitten yoksi, kun sellaiset 27km oli jo taynna ja seuraavaan kylaan jossa majoitusmahdollisuus olisi ollut 12km lisaa.
Aivan liian hieno majatalo: kolmen tahden hotellin ylakerrassa. Mutta siis siisti ja ensimmaisen kerran pariin vuorokauteen lamminta vettakin oli ja ihan rajattomasti kaiken lisaksi. Kylla mina sitten aika kauan siella suihkussa lotrasinkin samalla venytellen.
Oli se albergue kuitenkin sen verran hieno, etta iltakaljalle ja syomaan mentiin "paikalliseen". Siella oli kylan vaki koossa lapsineen ja mummoineen ja vaarineen. Jotain kokoustakin pidettiin ja korttia pelattiin ja puheensorina oli mukavaa kuultavaa. Aanekasta mutta hyvantuulista.
Kun ruokailun aikana ( taas meni ruokatilaus vahan arvaamalla, kun yhteista kielta ei ollut - hyvaa ja riittavasti) telkkarista naytettiin kuvia Madridin mielenosoituksista, tarjoilija kommentoi etta rosvoja kaikki; kunkku, hallitus ja ihan kaikki muutkin. Se taitaa olla aika kuvaava nakemys kansa mielipiteista.
Aamulla syyskuun viimeisena paivana oli pakko hyvaksya se totuus, etta mikaan eilen kastunut tai pesun yhteydessa kasteltu ei ollut kuivaa. Eivat edes kengat. Onneksi rinkasta sentaan viela loytyi kummallekin yksi kuiva vaatekerta ja sitten vaan marat ja kosteat rinkkaan kiinni kuivumaan.
Nyt on sellaiset 16 kilsaa takana ja lounaskin juuri syoty. Oli aika hassua kavella sellaisella ylatasangolla, kun ymparilla oli hyvin ruissalomainen tammimetsa ja tie taas sellainen "linnakesaaren kivetty soratie". Pikkuisen viileaa oli aamulla (sellaiset plus 8), mutta nyt aurinko alkaa hiljalleen paasta pilvien lapi ja lampo nousee. Parikymmenta taitaa olla tiedossa.
Taman illan majoitus on viela pikkuisen mietinnassa. Viimeinen majatalo ennen Burgosia on jo ihan muutaman kilsan paassa. Ja siita taas matkaa Burgosiin viela lahes parikymmenta. Ei huvittaisi vila lopettaa, mutta ei tassa perille asti Burgosiin kavella jakseta. Otettaisiinko bussi lapi lahioiden ja sitten oikein hotellihuone??? Katsotaan...
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
perjantai 28. syyskuuta 2012
Jottei tarkein unohdu - La Rioja
Siis olemme jo olleet La Riojassa pari paivaa ja jo huomenna poistumme tasta maakunnasta, joka on sentaan aika tunnettu. Tiedatte mista.
Viinitarhoja on ollut ymparilla ja paljon. Ja sadonkorjuu on alkanut. Muutaman rypaleen olin jo ehtinyt salaa poimia reitin varrelta ihan vain maistiaiseksi, mutta eilen kun pysahdyimme hetkeksi katselemaan "miehia tyossa" niin yksi siirtotyolaisista tarjosi minulle kokonaisen tertun kypsia rypaleita. Kylla ne rehellisesti hankitut paremmilta maistiuvat.
Tassa pika-analyysi: Vari tumma ja syva
Maku voimakas; mineraalien ja maan makua, runsaasti sokereita
Runsas jalkimaku joka kesti
Jattaa sormet tahmeiksi ja myos tahraa vaaleat vaatteet.
Tasta satokaudesta taitaa olla aineksia erinomaiseksi. Siispa taidan ainakin itse ostaa heti ensi vuonna ainakin yhden pullon varmistaakseni nama ennen viinin kaymista tekemani arviot. Ehka toisenkin???
Viinin lisaksi taalla kasvatetaan heinaa. En ihan varmuudella tieda mitka elaimet sita syovat, mutta aivan valtavia, siis kivitalon kokoisia, heinapaalirakennelmia on siella sun taalla. En myoskaan kaupunkilaisena oikein ymmarra miksi tuolla palstalla kannattaa kasvattaa viinia ja talla heinaa, mutta kylla paikallisilla varmasti jokin syy kaikkeen on.P.S. tassa koneessa on jopa kaksi usb-liitantaa, joista kumpkiaan ei toimi. Jos joskus taman reissun aikana toimivia loytyy, niin koitan taydentaa naita teksteja kuvilla. ( myohemmin loytyi kortinlukija...)
P.P.S. kun olen tallainen "mielialakirjoittaja" eika koneessa ole oikolukua, niin tuo Lissu tuossa vieressa kaiken aikaa sojottaa kuvaruutua sormella. Puuttuu kuulemma kirjaimia, pilkkuja ja kirjainvaleja. Niinpa taitaa teksista tulla ainakin niilta osin luettavaa skandien puutteesta huolimatta.
And the Force was with me!
Eilen sitten oli uusi paiva ja voima oli vakavana minussa, mieli tyyni ja ilmat suotuisia kavelylle. Edellisen illan kurpitsakeitto, siankarsakastike ja paikallinen viili hunajan kanssa olivat maistuneet (joskin annokset niin suuria, etten sentaan ihan kaikkea saanut alas) ja pysyneet sisalla. Olin taas itseni! Ja kun Lissulla oli samanlainen olo niin lahtokohdat olivat hyvia.
Siis aamulla matkaan Navarettesta ja tavoitteena hyva paivamatka.
Loivaa alamakea vajaat 8 kilsaa Naheraan ja aamukahville. Nam! Siitten samoilla lampimilla edelleen Azofraan eli siis tuollaiset vajaat viisitoista lisaa. Olo oli hyva ja ilma puolipilvinen ja sopivan viilea. T-paitasilleen siirryin (tunteja Lissun jalkeen) vasta iltapaivalla.
Kevyt kasviskeitto lounaaksi. Naytti kylla aika epailyttavalta, kun sekaan oli liruteltu kananmunaa, joka siis oli hyytynyt sellaisiksi epamaaraisiksi rihmastoiksi. Ei niin, etta rihmastoissa sinaansa olisi mitaan pahaa, mutta ruoassa???
Tauon jalkeen jatkoimme ja ajatuksena taisi kummallakin meista viela olla, etta EHKA jatkaisimme aina Santo Domingo de Calzonaan asti ( 38 km yhteensa), mutta kylla ne kolme viimeista kilsaa nousua Cirueñan kylaan muuttivat mielen ja hyvin selvasti. Mina olisin viela varmaan pystynyt (nauttimatta ja pikkuisen pakottaen) jatkamaankin, mutta Lissulta loppui samanaikaisesti hoyry, huumori ja taisi sisukin olla vahissa. Siispa oli ihan pakko jaada juuri siihen.
Cirueña oli muuten aika outo kyla. Ensi hieno golfkentta kerhoineen ja sitten satoja tyhjia rivi- ja kerrostaloasuntoja, joissa ikkunoissa oli eri valittajien mainoksia (myydaan, vuokrataan....). Kuulimme myohemmin, etta talot olivat olleet siina jo melkein kuusi vuotta ja etta vain muutamissa on oikeita asukkaita. Muutamat muut ovat "kesalomakaytossa". Taisi rakennushuuma osua pahasti kiinteistosijoittajan omaan nilkaan.
Kun tuota aavekaupunkia kulki sita vaan ihmetteli sita logiikkaa, jolla sekin oli rakennettu. Siina ihmetellessa olimmekin jo lahes koko kaupungin ulkopuolella eika majatalosta (Albergue) ollut viela havainnon palaakaan. Alkoi jo usko menna, mutta aivan viime tipassa tuli kyltti vastaan ja saimme kuin saimmekin yosijan.
Kummallinen paikka tai oikeastaan kummallinen paikan pitaja. Sellainen omituinen perakammarin poika (???) joka siis pitaa kesat majataloa. Ukko kuljeskeli kaiken aikaa huomauttelemassa avoinna olevista ovista. paivallisaikaan kolisteli ja huuteli pahantuulisena, kun ei heti tultu ja aamulla paukautti valot paalle heti kuuden jalkeen. Aamulla iela mutisi itsekseen minuutin yli kahdeksan, etta "aina menee yliajalle...". Huoneessamme olleet kaksi espanjalaista pyorailijaa totesivat heti miehen tavattuaan, etta "LOCO!"
Illalla soimme yhdessa linssimuhennosta, jossa oli mukana pikkuisen chorizoa. Lautasina oli sellaiset salaattikulhon kokoiset puuvadit, joihin herra lappasi kauhalla oikein olan takaa. Kuten jo ihan taman tekstin alussa totesin, olin taas itseni ja oman kulholliseni jalkeen soin puolet Lissun annoksesta ja vasta sitten santsasin. Hyvaa se oli ja energiapitoista.
Ikavana uutisena taas sitten se, etta sen lisaksi, etta Lissu oli aivan loppu, niin joko han on saanut sen minun tautini tai sitten vasymys oli muuten vain sekoittanut massun. Paivan aikana tyhjentynyt energiavarasto ei hanen kohdallaa juuri taydennysta saanut, kun vatsa tyhjeni jo tunti aterian jalkeen kerralla. No, tanaan olen sitten syottanyt kekseja, appelsiinia, tuoremehua, salaattia jne, jotta jotain sentaan jaisi varastoonkin
Tanaan siis pidimme helpon paivan. Ensin aamusta Santo Domingoon, joss oikein kunnolla turismoilua. Kavimme ensin katsomaassa nayttelya Aiti Teresasta. Hyvin koskettava ja kattava esitys hanen elamastaan ja tyostaan. Opin paljon. Sitten pikakayntina kiinalaista Han-dynastian esineistoa ja sitten katedraali.
Katedraali oli omistettu tietysti Santo Domingolle, joka "kauan sitten" liikuuttuneena pyhiinvaeltajien vaikeuksista paasta perille rakennutti ensin sillan ( yli Oja-joen), sitten majapaikan ja sitten viela teita paalle. Herran maalliset jaannokset ovat edelleen katedraalissa, mutta onneksi "laatikossa", joka kyllakin koristeltu aika hienosti alabasterilla, meksikolaisella hopealla jne.
Muutaman muun eurooppalaisen kaupungin lisaksi, tassakin kaupungissa oli keksiajalla tapahtunut sellainen ihme, etta syyton perheen poika oli joutumassa hirteen. Oikeastaan hanet periaatteessa oli jo hirtetty. Kun pojan perhe palasi Santiagosta, he kuulivat poikansa olevan elossa. Perhe meni tapaamaan tuomion langettanutta tuomaria, joka oli juuri paivallisella. Kun tuomarille vaitettiin, etta poika muka olisi elossa, han oli todennut, etta yhta elossa kui lautasellaan olevat kukko jakana. Juuri silla hetkella kukko oli alkanut kiekua jakana kaakattaa. niinpa poika vapautettiin ja oikea varas hirtettiin. Oikeus voitti ja paha sai palkkansa. Olkoon tama meille kaikille opiksi.
Edella olevast kertomuksesta johtua ja sen kunniaksi, katedraalissa on aina ihan oikea elava kukko ja yhta elava kana. Molemmat valkoisia. Hienossa keskiaikaisessa "kanalassa". Elukat kuulemma vaihdetaan parin kuukauden valein. Etta sellaine tapaus.
Santo Domingossa pidimme viela melko pitkan ruokatauon ja vasta sitten jatkoimme tanne Grañoniin, jossa majoituimme aivan uuteeen majataloon. Ollut vasta kuukauden auki ja silti jo nyt yksi suomalaisen piirtama hieno saaristomaisema seinalla. Enpa taida maalaariksi ruveta. Tyydyn tahan kirjoitteluun.
Illalla siis tiedossa taas yhteisruokailu. Saa nahda montako aiemmin matkan varrella tapaamaamme caminolaista sattuu samaan poytaan. Eilen niita oli kuusi.
Tanaan paasimme jo kokeilemaan sadeviittoja, kun aamull apikkuisen tihutti. Huomiseksi luvassa oikein sadepaiva. Hmmmm. Mietitaan sita sitten aamulla (mutta taidan kylla kayda ostamassa muovipusseja, etta olisi kuivia vaatteita illalla...)
Ai niin, reilusti yli 200 km takana!!!
Siis aamulla matkaan Navarettesta ja tavoitteena hyva paivamatka.
Loivaa alamakea vajaat 8 kilsaa Naheraan ja aamukahville. Nam! Siitten samoilla lampimilla edelleen Azofraan eli siis tuollaiset vajaat viisitoista lisaa. Olo oli hyva ja ilma puolipilvinen ja sopivan viilea. T-paitasilleen siirryin (tunteja Lissun jalkeen) vasta iltapaivalla.
Kevyt kasviskeitto lounaaksi. Naytti kylla aika epailyttavalta, kun sekaan oli liruteltu kananmunaa, joka siis oli hyytynyt sellaisiksi epamaaraisiksi rihmastoiksi. Ei niin, etta rihmastoissa sinaansa olisi mitaan pahaa, mutta ruoassa???
Tauon jalkeen jatkoimme ja ajatuksena taisi kummallakin meista viela olla, etta EHKA jatkaisimme aina Santo Domingo de Calzonaan asti ( 38 km yhteensa), mutta kylla ne kolme viimeista kilsaa nousua Cirueñan kylaan muuttivat mielen ja hyvin selvasti. Mina olisin viela varmaan pystynyt (nauttimatta ja pikkuisen pakottaen) jatkamaankin, mutta Lissulta loppui samanaikaisesti hoyry, huumori ja taisi sisukin olla vahissa. Siispa oli ihan pakko jaada juuri siihen.
Cirueña oli muuten aika outo kyla. Ensi hieno golfkentta kerhoineen ja sitten satoja tyhjia rivi- ja kerrostaloasuntoja, joissa ikkunoissa oli eri valittajien mainoksia (myydaan, vuokrataan....). Kuulimme myohemmin, etta talot olivat olleet siina jo melkein kuusi vuotta ja etta vain muutamissa on oikeita asukkaita. Muutamat muut ovat "kesalomakaytossa". Taisi rakennushuuma osua pahasti kiinteistosijoittajan omaan nilkaan.
Kun tuota aavekaupunkia kulki sita vaan ihmetteli sita logiikkaa, jolla sekin oli rakennettu. Siina ihmetellessa olimmekin jo lahes koko kaupungin ulkopuolella eika majatalosta (Albergue) ollut viela havainnon palaakaan. Alkoi jo usko menna, mutta aivan viime tipassa tuli kyltti vastaan ja saimme kuin saimmekin yosijan.
Kummallinen paikka tai oikeastaan kummallinen paikan pitaja. Sellainen omituinen perakammarin poika (???) joka siis pitaa kesat majataloa. Ukko kuljeskeli kaiken aikaa huomauttelemassa avoinna olevista ovista. paivallisaikaan kolisteli ja huuteli pahantuulisena, kun ei heti tultu ja aamulla paukautti valot paalle heti kuuden jalkeen. Aamulla iela mutisi itsekseen minuutin yli kahdeksan, etta "aina menee yliajalle...". Huoneessamme olleet kaksi espanjalaista pyorailijaa totesivat heti miehen tavattuaan, etta "LOCO!"
Illalla soimme yhdessa linssimuhennosta, jossa oli mukana pikkuisen chorizoa. Lautasina oli sellaiset salaattikulhon kokoiset puuvadit, joihin herra lappasi kauhalla oikein olan takaa. Kuten jo ihan taman tekstin alussa totesin, olin taas itseni ja oman kulholliseni jalkeen soin puolet Lissun annoksesta ja vasta sitten santsasin. Hyvaa se oli ja energiapitoista.
Ikavana uutisena taas sitten se, etta sen lisaksi, etta Lissu oli aivan loppu, niin joko han on saanut sen minun tautini tai sitten vasymys oli muuten vain sekoittanut massun. Paivan aikana tyhjentynyt energiavarasto ei hanen kohdallaa juuri taydennysta saanut, kun vatsa tyhjeni jo tunti aterian jalkeen kerralla. No, tanaan olen sitten syottanyt kekseja, appelsiinia, tuoremehua, salaattia jne, jotta jotain sentaan jaisi varastoonkin
Tanaan siis pidimme helpon paivan. Ensin aamusta Santo Domingoon, joss oikein kunnolla turismoilua. Kavimme ensin katsomaassa nayttelya Aiti Teresasta. Hyvin koskettava ja kattava esitys hanen elamastaan ja tyostaan. Opin paljon. Sitten pikakayntina kiinalaista Han-dynastian esineistoa ja sitten katedraali.
Katedraali oli omistettu tietysti Santo Domingolle, joka "kauan sitten" liikuuttuneena pyhiinvaeltajien vaikeuksista paasta perille rakennutti ensin sillan ( yli Oja-joen), sitten majapaikan ja sitten viela teita paalle. Herran maalliset jaannokset ovat edelleen katedraalissa, mutta onneksi "laatikossa", joka kyllakin koristeltu aika hienosti alabasterilla, meksikolaisella hopealla jne.
Muutaman muun eurooppalaisen kaupungin lisaksi, tassakin kaupungissa oli keksiajalla tapahtunut sellainen ihme, etta syyton perheen poika oli joutumassa hirteen. Oikeastaan hanet periaatteessa oli jo hirtetty. Kun pojan perhe palasi Santiagosta, he kuulivat poikansa olevan elossa. Perhe meni tapaamaan tuomion langettanutta tuomaria, joka oli juuri paivallisella. Kun tuomarille vaitettiin, etta poika muka olisi elossa, han oli todennut, etta yhta elossa kui lautasellaan olevat kukko jakana. Juuri silla hetkella kukko oli alkanut kiekua jakana kaakattaa. niinpa poika vapautettiin ja oikea varas hirtettiin. Oikeus voitti ja paha sai palkkansa. Olkoon tama meille kaikille opiksi.
Edella olevast kertomuksesta johtua ja sen kunniaksi, katedraalissa on aina ihan oikea elava kukko ja yhta elava kana. Molemmat valkoisia. Hienossa keskiaikaisessa "kanalassa". Elukat kuulemma vaihdetaan parin kuukauden valein. Etta sellaine tapaus.
Santo Domingossa pidimme viela melko pitkan ruokatauon ja vasta sitten jatkoimme tanne Grañoniin, jossa majoituimme aivan uuteeen majataloon. Ollut vasta kuukauden auki ja silti jo nyt yksi suomalaisen piirtama hieno saaristomaisema seinalla. Enpa taida maalaariksi ruveta. Tyydyn tahan kirjoitteluun.
Illalla siis tiedossa taas yhteisruokailu. Saa nahda montako aiemmin matkan varrella tapaamaamme caminolaista sattuu samaan poytaan. Eilen niita oli kuusi.
Tanaan paasimme jo kokeilemaan sadeviittoja, kun aamull apikkuisen tihutti. Huomiseksi luvassa oikein sadepaiva. Hmmmm. Mietitaan sita sitten aamulla (mutta taidan kylla kayda ostamassa muovipusseja, etta olisi kuivia vaatteita illalla...)
 |
| Lisää kuvateksti |
Ai niin, reilusti yli 200 km takana!!!
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Vastamakea!
Noita tietokoneita siis ei todellakaan ole joka kylassa ja silloinkin kun on, niin ei valttamatta ole nettiyhteyksia. Mm siksi ei noita paivityksia ole ollut. Niin, eika tassa koneessa ole usb-liitantaa, joten ei kuvia.
Ensiksikin siis viisi paivaa sitten. Piti kavalla sellaiset parikymmenta kilsaa, mutta kun ne tayttyivat niin kovin helposti, niin paatettiin jatkaa seuraavaan kylaan, jonne siis viitisen kilsaa lisaa. Se, mita emme tulleet ajatelleeksi oli, etta noilla kilometreilla oli hirveita ylamakia ja kaiken aikaa polttavan auringon alla. Olimme siis aika ryytyneita, kun paasimme kylaan. Ja mita viela - kylan ainoa majatalon ovessa lukee etta KIINNI! Eihan siina kirjoilu olisi auttanut, joten matkaan ja paahteen alla viela vajaa nelja kilsaa lisaa. Onneksi sentaan Cirauquin majatalo oli auki ja paasimme lepaamaan. Paikka oli onneksi oikeasti kiva. Ja mika parasta, kellarin ravintolassa saimme taman reissun ensimmaisen maukkaan aterian. Siis ei mitaan ihmeellista, mutta kokki oli sentaan nahnyt vahan vaivaa. Ennen ruokailua tuli viela kaytya elamamme ensimmaist akertaa katollisessa messussa. Majatalon emanta sanoi, ettei ruokailu ala ennen kuin messu on ohi. Lisaksi luvattiin, etta jos kaikki pyhiinvaeltajat kayvat messussa, niin kirkonkellot eivat lyo yolla.
Ilmeisesti joku oli jattanyt messun valiin, silla vartin valein ne kellot loyvat ja ihan koko yon. Vaivu siina sitten syvaan REM-uneen %$·)/&%kele!
Seuraavana paivana sitten olimme paattaneet jo etukateen kavella sellainen lyhyt paiva ja siis vahan levata. Mutta se aurinko oli taas jo varhain aika kuuma ja kylla siitakin paivasta aika rasittava tuli. Valilla on kaynyt mielessa, etta miten ne kesalla tata tekevat ylipaataan pystyvat juomaan tarpeeksi. Niin ja kantamaan sita juotavaa myos, silla kaivojen ja muiden juomapaikkojen vali voi olla sellaiset kolmekin tuntia.
Siis ilta Estellan kaupungissa ( siis se kaupunki, jonka mukaan eraan naapurivaltion rinsessa on nimetty???). Aika kaunis ja mukava kaupunki, jossa otimme oikein hostellista kahden hengen huoneen omalla kylpparilla ja pienella parvekkeella. Niin ja sentaan jonkin matkaa kirkosta. Illan ateria oli todellinen pettymys. Kaupungin paatorin laidalla olevan ravintolan pizzat olivat aivan varmasti suoraan pakkasesta ( ja siis ehka LIDL?). Muuta hinta tietysti paatorin mukainen. Itsepahan tilasimme.
Ei auttanut oma huone makoisaan uneen. Ensinnakin ne putket huusivat kaiken aikaa ja sitten se kirkkko oli kuitenkin liian lahella. Alan ymmartaa, miksi taalla pitaa nukkua paivaunia. Mutta siiuitenkin mukava ja jopa pikkuisen virkistava "tauko".
Maanantaina paivan reitti oli ihan oppaakin mukaan vain parikymmenta kilsaa. Helppo nakki - luulimme. Paiva alkoi oikein hyvin ja matka sujui hienosti maisemista nauttien. Sitten minuulla alkoi lonkka vihoitella. Ja kun se on kipea, niin sita kavelee vaarin ja polvikin kipeytyy. Ja Lissulla kans!
Eika siina viel kaikki!
Kutakuinkin tasa puolessa matkassa ja pirun kaukana mistaan iski ripuli. Siis ISKI! Laakeiden ja avonaisten maisemien keksella sai hetken etsia ja pidatellkin ennen kuin se puska loytyi. Hetken helpotus ja sitten se viimenen kymppi majapaikaan. Illalla sitten massu oli viela pipi ja kuumekin nousi. Horkassa makuupussiin koko iltapaivaksi jua alkuillaksi. Laakkeita kylla on matkassa kutakuinkin kaikkiin vaivoihin ja siis myos naihin, mutta voimia se kylla vie, kun kaikki syoty poistuu noin vain.
Tiistaina aamulla olo oli kuitenkin kohtuullinen ja aamupalan valkoiset leivanpalat pysyivat sisalla. Siis matkaan. Parikymppia taas odotettavissa Los Arcosista Vianaan. Ensimmainen kymppi meni taas ihan hyvin. Sitten alkoi oksettaa. Mika minuun nyt on tullut, kun perinteinen valurautainen vatsa noin reistailee. Lissu kylla kaiken aikaa kyselee "milta tuntuu? Mika on olo?" Hyvaa han tarkoittaa, mutta ei se juuri massua auta. Ei tass aoikeastaa muu niin kovasti hairitse, kuin se, etta kohta pariin vuorokauteen ei ole saanut syotya kuin ehka lautasellisen riisia (valilla sentaan muutama porkkananpalakin seassa) ja kuivaa leipaa. Eika siis edes olutta kuin eilen ihan pieni lasillinen. Ja kun ne nikotiini-imeskely-korvikkeet hmmmmm, arsyttavat vatsaa, niin tupakoiden lisaksi on pitanyt olla ilman niitakin. Ja tietysti hymyilla.
Viime yon olimme Vianan kaupungissa Santa Marian kirkon yhteydessa olevassa majoituksessa. Ohuet patjat lattialla, yheiset ruokahetket ja "seikkailumatka" yolliseen kirkkoon ( siis klo 2100; juuri ennen nukkumaanmenoa) ja mukavat rupattelut muiden kulkijoiden kanssa. Kun paikassa on vain 16 vierasta, niin siina ehti saada jonkinlaisen kuvan kustakin (kansallisuus, kuorsaamistyyli, yovoiteen kaytto jne). Paikka ei siis maksanut mitaan, vaan jokainen sai aamulla laitta lippaaseen omantunnon mukaan. Ja niin me laitoimme.
Tanaan kavely oli aluksi ihmeellisen helppoa. Jotenkin tuo rinkka alkaa tuntua pikkuisen kevyemmalta (vaikka ei siis oikeasti ole keventynyt) ja aamun avauksena ollut kymppi sujui hiukan yli kahteen tuntiin. Taukoineen. Sitten aamukahvit Logroñossa espanjalaisen munakkaan kera. Alan pikku hiljaa ymmataa niita anorektisia tyttoja, joiden on pakotettava itsensa nielaisemaan edes vahan. Ruoka vaan ei maistu ja ihan pakolla pitaa alas laittaa, etta jotain energiaa sentaan olisi. Tama on minulle NIIIIN vierasta!
Ihan loppumatka oli Lissulle jo aika vaikea, enka minakaan oikeasti olisi halunnut jatkaa sita 14km seuraavaan vahankaan jarkevaan kaupunkiin. Nyt siis suihkuun (hoisin taman ensin), sitten pikku kavelyt kylan keskustaan etsimaan olutta ja ruokaa. Taidan sentaan hiljallee tervehtya.
Heinille synttarionnittelut RIOJAsta.
Ensiksikin siis viisi paivaa sitten. Piti kavalla sellaiset parikymmenta kilsaa, mutta kun ne tayttyivat niin kovin helposti, niin paatettiin jatkaa seuraavaan kylaan, jonne siis viitisen kilsaa lisaa. Se, mita emme tulleet ajatelleeksi oli, etta noilla kilometreilla oli hirveita ylamakia ja kaiken aikaa polttavan auringon alla. Olimme siis aika ryytyneita, kun paasimme kylaan. Ja mita viela - kylan ainoa majatalon ovessa lukee etta KIINNI! Eihan siina kirjoilu olisi auttanut, joten matkaan ja paahteen alla viela vajaa nelja kilsaa lisaa. Onneksi sentaan Cirauquin majatalo oli auki ja paasimme lepaamaan. Paikka oli onneksi oikeasti kiva. Ja mika parasta, kellarin ravintolassa saimme taman reissun ensimmaisen maukkaan aterian. Siis ei mitaan ihmeellista, mutta kokki oli sentaan nahnyt vahan vaivaa. Ennen ruokailua tuli viela kaytya elamamme ensimmaist akertaa katollisessa messussa. Majatalon emanta sanoi, ettei ruokailu ala ennen kuin messu on ohi. Lisaksi luvattiin, etta jos kaikki pyhiinvaeltajat kayvat messussa, niin kirkonkellot eivat lyo yolla.
Ilmeisesti joku oli jattanyt messun valiin, silla vartin valein ne kellot loyvat ja ihan koko yon. Vaivu siina sitten syvaan REM-uneen %$·)/&%kele!
Seuraavana paivana sitten olimme paattaneet jo etukateen kavella sellainen lyhyt paiva ja siis vahan levata. Mutta se aurinko oli taas jo varhain aika kuuma ja kylla siitakin paivasta aika rasittava tuli. Valilla on kaynyt mielessa, etta miten ne kesalla tata tekevat ylipaataan pystyvat juomaan tarpeeksi. Niin ja kantamaan sita juotavaa myos, silla kaivojen ja muiden juomapaikkojen vali voi olla sellaiset kolmekin tuntia.
Siis ilta Estellan kaupungissa ( siis se kaupunki, jonka mukaan eraan naapurivaltion rinsessa on nimetty???). Aika kaunis ja mukava kaupunki, jossa otimme oikein hostellista kahden hengen huoneen omalla kylpparilla ja pienella parvekkeella. Niin ja sentaan jonkin matkaa kirkosta. Illan ateria oli todellinen pettymys. Kaupungin paatorin laidalla olevan ravintolan pizzat olivat aivan varmasti suoraan pakkasesta ( ja siis ehka LIDL?). Muuta hinta tietysti paatorin mukainen. Itsepahan tilasimme.
Ei auttanut oma huone makoisaan uneen. Ensinnakin ne putket huusivat kaiken aikaa ja sitten se kirkkko oli kuitenkin liian lahella. Alan ymmartaa, miksi taalla pitaa nukkua paivaunia. Mutta siiuitenkin mukava ja jopa pikkuisen virkistava "tauko".
Maanantaina paivan reitti oli ihan oppaakin mukaan vain parikymmenta kilsaa. Helppo nakki - luulimme. Paiva alkoi oikein hyvin ja matka sujui hienosti maisemista nauttien. Sitten minuulla alkoi lonkka vihoitella. Ja kun se on kipea, niin sita kavelee vaarin ja polvikin kipeytyy. Ja Lissulla kans!
Eika siina viel kaikki!
Kutakuinkin tasa puolessa matkassa ja pirun kaukana mistaan iski ripuli. Siis ISKI! Laakeiden ja avonaisten maisemien keksella sai hetken etsia ja pidatellkin ennen kuin se puska loytyi. Hetken helpotus ja sitten se viimenen kymppi majapaikaan. Illalla sitten massu oli viela pipi ja kuumekin nousi. Horkassa makuupussiin koko iltapaivaksi jua alkuillaksi. Laakkeita kylla on matkassa kutakuinkin kaikkiin vaivoihin ja siis myos naihin, mutta voimia se kylla vie, kun kaikki syoty poistuu noin vain.
Tiistaina aamulla olo oli kuitenkin kohtuullinen ja aamupalan valkoiset leivanpalat pysyivat sisalla. Siis matkaan. Parikymppia taas odotettavissa Los Arcosista Vianaan. Ensimmainen kymppi meni taas ihan hyvin. Sitten alkoi oksettaa. Mika minuun nyt on tullut, kun perinteinen valurautainen vatsa noin reistailee. Lissu kylla kaiken aikaa kyselee "milta tuntuu? Mika on olo?" Hyvaa han tarkoittaa, mutta ei se juuri massua auta. Ei tass aoikeastaa muu niin kovasti hairitse, kuin se, etta kohta pariin vuorokauteen ei ole saanut syotya kuin ehka lautasellisen riisia (valilla sentaan muutama porkkananpalakin seassa) ja kuivaa leipaa. Eika siis edes olutta kuin eilen ihan pieni lasillinen. Ja kun ne nikotiini-imeskely-korvikkeet hmmmmm, arsyttavat vatsaa, niin tupakoiden lisaksi on pitanyt olla ilman niitakin. Ja tietysti hymyilla.
Viime yon olimme Vianan kaupungissa Santa Marian kirkon yhteydessa olevassa majoituksessa. Ohuet patjat lattialla, yheiset ruokahetket ja "seikkailumatka" yolliseen kirkkoon ( siis klo 2100; juuri ennen nukkumaanmenoa) ja mukavat rupattelut muiden kulkijoiden kanssa. Kun paikassa on vain 16 vierasta, niin siina ehti saada jonkinlaisen kuvan kustakin (kansallisuus, kuorsaamistyyli, yovoiteen kaytto jne). Paikka ei siis maksanut mitaan, vaan jokainen sai aamulla laitta lippaaseen omantunnon mukaan. Ja niin me laitoimme.
Tanaan kavely oli aluksi ihmeellisen helppoa. Jotenkin tuo rinkka alkaa tuntua pikkuisen kevyemmalta (vaikka ei siis oikeasti ole keventynyt) ja aamun avauksena ollut kymppi sujui hiukan yli kahteen tuntiin. Taukoineen. Sitten aamukahvit Logroñossa espanjalaisen munakkaan kera. Alan pikku hiljaa ymmataa niita anorektisia tyttoja, joiden on pakotettava itsensa nielaisemaan edes vahan. Ruoka vaan ei maistu ja ihan pakolla pitaa alas laittaa, etta jotain energiaa sentaan olisi. Tama on minulle NIIIIN vierasta!
Ihan loppumatka oli Lissulle jo aika vaikea, enka minakaan oikeasti olisi halunnut jatkaa sita 14km seuraavaan vahankaan jarkevaan kaupunkiin. Nyt siis suihkuun (hoisin taman ensin), sitten pikku kavelyt kylan keskustaan etsimaan olutta ja ruokaa. Taidan sentaan hiljallee tervehtya.
Heinille synttarionnittelut RIOJAsta.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Liika ajattelu voi ahdistaa
Aamulla porukka heraili jo hyvissa ajoin ennen kuutta ja alkoi fikkarien valossa pakkailla rinkkoja. Outoa kiiretta, vaikka tietysti ajatus perillepaasysta ennen paivan kuuminta aikaa on jarkeva. Mutta siis siita huolimatta: ryhtya nyt pimeassa pakkamaan ja pimeassa matkaan. Ei tuo kylla minusta pyhiinvaellukselta kuulosta. Pikemminkin suorittamiselta, kiireelta, kilpajuoksulta. Ei hyva emmeka aio tuohon sortua. Jos lahdemme ajoissa niin siihen on hyva ja seesteinen syy! Kuten vaikka se, etta paikasta pitaa olla ulkona puolen kahdeksaan mennessa...
Varttia yli seitseman siis liikkeelle ja sadan metrin jalkeen kadun varrella olevan kahviautomaatin kohdalla ensimmainen "aamupala" eli siis kahvit ja pala eilista kuivaa leipaa. Ja sitten liikkeelle kohti Pamplonaa. Sellaiset pikkuisen yli 20 km tiedossa ja ainakin kartalla tarksteltuna "helppoa".
Ja niinhan se olikin. Ne muutamien kymmenien metrien nousuja vaativat ylamaet hoidettiin rauhallisella kavelylla ja tasamaat rennolla marssilla. Alamaissa minun pitaa pikkuisen kuunnella tuota vasenta polvea, joka on aina valilla vihoitellut. Tanaan onneksi vasta aivan paivan lopuksi ja "burana" auttoi taas. Tai sitten se, etta kavely loppui ja jalat saivat levata.
Ihan oikeasti ... kylla nuo parin edellisen paivan marssit pikkuisen tuntuvat. Pienetkin ylamaet alkavat aika akkia hapottaa. Ehka niin kuuluukin olla. Lihaksissa on myos kireytta ja jaykkyytta, joka yllattain helpottaa muutaman km kavelyn jalkeen. Ja mehan noita muutamia kaveltiin...
Tuo otsikon ajattelu ja ahdistus-yhdistelma tulee siita, etta ehka 7 km jalkeen tulimme risteykseen, jossa oli todella tarkka ja hyvin laadittu kartta. Kartassa kerrottiin erilaisista reittivaihtoehdoista Pamplonaa lahestyttaessa. Niiden paateema oli, etta voisi kiertaa koko kaupungin. Siina sitten tarkasteltiin vahan isommallakin porukalla karttoja ja mietittiin mika reitti nyt sitten pitaisi valita, etta paasisi kaupunkiin... Vaikeaa!
Pamplonaan paasimme puoliltapaivin ja siita vaan turismoilemaan rinkat selassa. Kiertelimme kaupunkia, sen kapeita katuja ja ihailimme kirkkoja ja suojavallituksia. Oikeasti aika hieno kaupunki, vaikka nuo harat eivat juuri tanaan katuja pitkin juosseetkaan. Ehka kuitenkin kannaltamme hyva niin. Kuva "harkajuoksusta" tuli otettua patsaan edessa.
Maukkaan salaattilounaan jalkeen piti viela jaksaa ne viimeista 5 km paaahtavassa auringossa. Yli 30 astetta eika varjoa nimeksikaan. Onneksi pulloissa riitti vetta. Olimme varanneet varmuuden vuoksi yosijan yksityisessa majatalossa (kokonainen 10 €/nuppi/yo), joten sen puolesta ei myoskaan ollut onneksi kiire.
Hieno majatalo, jossa vain kymmenkunta henkea per huone, lamminta vetta riittavasti ja emanta, joka hoitaa tarvittaessa rakot ja muut jalkavaivat. Meilla ei moisia ole, joten emme hoitoon menneet. Kireytta ja kipeita lihaksia ei siis lasketa. NIITA kylla on.
Illan "Pyhiinvaeltaja-menu" oli taas syotavaa, mutta ei sentaan gourmet-tasoa. Voiko kympilla viineineen sita toivoakaan? Nalka lahti ja nyt siis kirjoitellaan. Kello on kohta yhdeksan eli siis tunti hiljaisuuteen. Ja kylla unikin alkaa jo painaa. Siispa terveisia vaan taalta Navarrosta ja kauniita unia teillekin. Ukkonen on ohi ja optimistina uskon aurinkoon huomenna.
Let the sun shine!
Varttia yli seitseman siis liikkeelle ja sadan metrin jalkeen kadun varrella olevan kahviautomaatin kohdalla ensimmainen "aamupala" eli siis kahvit ja pala eilista kuivaa leipaa. Ja sitten liikkeelle kohti Pamplonaa. Sellaiset pikkuisen yli 20 km tiedossa ja ainakin kartalla tarksteltuna "helppoa".
Ja niinhan se olikin. Ne muutamien kymmenien metrien nousuja vaativat ylamaet hoidettiin rauhallisella kavelylla ja tasamaat rennolla marssilla. Alamaissa minun pitaa pikkuisen kuunnella tuota vasenta polvea, joka on aina valilla vihoitellut. Tanaan onneksi vasta aivan paivan lopuksi ja "burana" auttoi taas. Tai sitten se, etta kavely loppui ja jalat saivat levata.
Ihan oikeasti ... kylla nuo parin edellisen paivan marssit pikkuisen tuntuvat. Pienetkin ylamaet alkavat aika akkia hapottaa. Ehka niin kuuluukin olla. Lihaksissa on myos kireytta ja jaykkyytta, joka yllattain helpottaa muutaman km kavelyn jalkeen. Ja mehan noita muutamia kaveltiin...
Tuo otsikon ajattelu ja ahdistus-yhdistelma tulee siita, etta ehka 7 km jalkeen tulimme risteykseen, jossa oli todella tarkka ja hyvin laadittu kartta. Kartassa kerrottiin erilaisista reittivaihtoehdoista Pamplonaa lahestyttaessa. Niiden paateema oli, etta voisi kiertaa koko kaupungin. Siina sitten tarkasteltiin vahan isommallakin porukalla karttoja ja mietittiin mika reitti nyt sitten pitaisi valita, etta paasisi kaupunkiin... Vaikeaa!
Jos siis emme olisi huomanneet koko karttaa ja vain jatkaneet seuraamalla Caminon keltaista simpukkaa niin olisimme tulleet juuri sinne minne aioimmekin. Turhaa huolta ja vika oli meissa eika kartantekijoissa.
Pamplonaan paasimme puoliltapaivin ja siita vaan turismoilemaan rinkat selassa. Kiertelimme kaupunkia, sen kapeita katuja ja ihailimme kirkkoja ja suojavallituksia. Oikeasti aika hieno kaupunki, vaikka nuo harat eivat juuri tanaan katuja pitkin juosseetkaan. Ehka kuitenkin kannaltamme hyva niin. Kuva "harkajuoksusta" tuli otettua patsaan edessa.
Maukkaan salaattilounaan jalkeen piti viela jaksaa ne viimeista 5 km paaahtavassa auringossa. Yli 30 astetta eika varjoa nimeksikaan. Onneksi pulloissa riitti vetta. Olimme varanneet varmuuden vuoksi yosijan yksityisessa majatalossa (kokonainen 10 €/nuppi/yo), joten sen puolesta ei myoskaan ollut onneksi kiire.
Hieno majatalo, jossa vain kymmenkunta henkea per huone, lamminta vetta riittavasti ja emanta, joka hoitaa tarvittaessa rakot ja muut jalkavaivat. Meilla ei moisia ole, joten emme hoitoon menneet. Kireytta ja kipeita lihaksia ei siis lasketa. NIITA kylla on. Illan "Pyhiinvaeltaja-menu" oli taas syotavaa, mutta ei sentaan gourmet-tasoa. Voiko kympilla viineineen sita toivoakaan? Nalka lahti ja nyt siis kirjoitellaan. Kello on kohta yhdeksan eli siis tunti hiljaisuuteen. Ja kylla unikin alkaa jo painaa. Siispa terveisia vaan taalta Navarrosta ja kauniita unia teillekin. Ukkonen on ohi ja optimistina uskon aurinkoon huomenna.
Let the sun shine!
torstai 20. syyskuuta 2012
Christina Aguilera: Hips don´t lie!
Olen siis Christinan kanssa tasta asiasta samaa mielta, vaikka ehka talla kertaa hiukan eri nakokannalta tarkasteltuna...
Eilisesta viisastuneena sovimme Lissun kanssa, etta otan muutaman esineen hanen rinkastaan minun rinkkaani. Otin sitten niiden lisaksi salaa ehka kilon kerran viela muutakin. Nyt rasitus ja vauhti ovat enempi kohdallaan ja siis matka sujuu paremmin. Painoa siis tuli lisaa enka ihan kaikkea sita halua hartioille. Siispa rinkkaa pikkuisen korkeammalle ja lantiovyo kirealle ja kas kummaa paine olkapailla kevenee. Vastaavasti lantion sivulle syntyy outoa painetta, johon se ei ole tottunut. Paiva on tuossa mielessa sitten mennyt tasapainotellessa olkien ja lantioiden valilla ja lopputulos on varmaan aika hyva: molemmat ovat pikkuisen kipeita...
Viimeoinen yosija oli aika upea. Vanha luostari, johon on peruskorjattu pyhiinvaeltajien yopymispaikka. Punkkia varmaan yli parisataa kolmessa kerroksessa, mutta silti ne on saatu sijoitettua sellaisiksi neljan ryhmiksi niin, etta vahan yksityisyyttakin oli. Ja lamminta vetta ja keittio ja internet-huone ja olohuone ja....
Tanaan siis paaosin tasamaata ja vahan alamakea ja vain 28 km eli "ihan helppoa". Kauniissa makimaisemissa metsien ja niittyjen ymparoimana oli mukavaa kavella. Taukoja pidettiin, kun silta tuntui. Varpaat paljaiksi ja katse kohti ymparoivaa luontoa. Petolintujen lisaksi on nahty peippoja ja punarintoja, sisiliskoja ja etanoita, hevosia, lampaita ja lehmia, otokoita ja muita hassuja. Ihan kaikkia en tunnistanut, mutta yksikaan ei purrut. Aamulla oli ehka plus viisi ja iltapaivalla plus 29. Vaatteita siis siirtyi paalta rinkkaan pitkin paivaa ja hikea valui.
Perille paastiin ajoissa ja majapakkakin loytyi. 6 euroa per nuppi ja kutakuinkin sellaista tasoakin. Kaksi ylavuodetta oli vapaana, mutta onneksi sentaan vierekkain. Ja salissa kuitenkin vain 24 henkea. Tanaan viela pitaa keksia jotain syotavaa ja huomenna kohti Pamplonaa. Yopaikasta pitaa poistua viimeistaan 0730, joten huomisen noin 20 km matkan voisi ajatella paattyvan joskus puoliltapaivin, jollemme innostu maisemia aivan mahdottomasti ihailemaan. Pitaisikohan varata hotellihuone?
Eilisesta viisastuneena sovimme Lissun kanssa, etta otan muutaman esineen hanen rinkastaan minun rinkkaani. Otin sitten niiden lisaksi salaa ehka kilon kerran viela muutakin. Nyt rasitus ja vauhti ovat enempi kohdallaan ja siis matka sujuu paremmin. Painoa siis tuli lisaa enka ihan kaikkea sita halua hartioille. Siispa rinkkaa pikkuisen korkeammalle ja lantiovyo kirealle ja kas kummaa paine olkapailla kevenee. Vastaavasti lantion sivulle syntyy outoa painetta, johon se ei ole tottunut. Paiva on tuossa mielessa sitten mennyt tasapainotellessa olkien ja lantioiden valilla ja lopputulos on varmaan aika hyva: molemmat ovat pikkuisen kipeita...
Viimeoinen yosija oli aika upea. Vanha luostari, johon on peruskorjattu pyhiinvaeltajien yopymispaikka. Punkkia varmaan yli parisataa kolmessa kerroksessa, mutta silti ne on saatu sijoitettua sellaisiksi neljan ryhmiksi niin, etta vahan yksityisyyttakin oli. Ja lamminta vetta ja keittio ja internet-huone ja olohuone ja....
Hiljaisuus oli kymmenelta ja sita kunnioitettiin. Siis jos ei oteta huomioon moniaanista kuorsauskonserttia, johon minakin olen saattanut osallistua. Itse en tieda eika kukaan ole valittanut (ei tosin kehunutkaan). Aamulla kiireisimmat olivat pesulla jo hyvissa ajoin ennen kuutta ja jaivat sitten paitsi aivan ainutkertaista heratysta. Yksi munkeista (? siviilivaatteissa, joten en ole aivan varma) kaveli majoitustilat lapi laulaen latinaksi "heratyslaulua". Vanhalta kuulostavaa musiikkia, josta sain eritetya ainakin "halleluujaan, gloorian, siempren ja aamenen" eli siunattu paiva taisi meilla olla ja silta se paivan mittaan tuntuikin.
 |
| Aamulla lahdossa liikkeelle |
Perille paastiin ajoissa ja majapakkakin loytyi. 6 euroa per nuppi ja kutakuinkin sellaista tasoakin. Kaksi ylavuodetta oli vapaana, mutta onneksi sentaan vierekkain. Ja salissa kuitenkin vain 24 henkea. Tanaan viela pitaa keksia jotain syotavaa ja huomenna kohti Pamplonaa. Yopaikasta pitaa poistua viimeistaan 0730, joten huomisen noin 20 km matkan voisi ajatella paattyvan joskus puoliltapaivin, jollemme innostu maisemia aivan mahdottomasti ihailemaan. Pitaisikohan varata hotellihuone?
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Korppikotkat jaivat nalkaisiksi, vaikka liki oli!
Siis niita korppikotkia pyori parhaimmillaan parikymmenta yllamme. Ensin sita vahan ihmetteli, mutta aika akkia sen sitten ymmarsi: luonto on rationaalinen. Ei ne siina lentais, jos ei tapana olisi etta joku kuukahtaa siihen ylamakeen ( jota siis jatkui 20 km yhta kyytia).
Talla kertaa kuukahtaja oli joku muu kuin me tai sitten ne kotkat jaivat ilman ruokaa. Selvittiin siis perille ensimmaisen paivan maaranpaahan Roncesvallesiin eli Espanjan puolelle.
Aamulla liikkeelle jo ennen kahdeksaa. Mielessa koko ajan, etta muistaisi ettei kyseessa ole kilpailu ja etta perille paaseminen on tarkeinta. Siis molempien. Ei siina olisi tarvinnut niin kovastai asiaan huomiota etukateen kiinnittaa. Se seitseman tunnin ylamaki piti kylla huolen, ettei kaynti muuttunut raviksi, laukasta puhumattakaan. Vaikka ehka olikin niin, etta Lissu kaipasi niita taukoja pikkuisen enempi ( jyrkimmissa paikoissa noin 200 metrin valein) niin kylla minunkin valokuvausintoni valilla puhkesi kukkaa yllattavissa paikoissa. Onneksi kamerassa on DEL-nappain. Tallakaan kertaa ei noita kuvia saa laitettua, kun tama nyt on tallainen luostarin rahakone ilman tarvittavia liitantoja. Koitetaan taas joskus.
Kun kerran paivan aluksi oltiin Ranskassa, niin tietysti soimme lounaan siina viimeisessa mahdollisessa krouvissa. Maukasta keittoa ja hyvat kahvit paalle. Tuollaista se sitten on se pyhiinvaeltajan arki.
Maisemat olivat aika vaikuttavat. Hirmuisen vehmasta ja vihreaa. Ja jopa siella aika ylhaalla niin vihreys jatkui vaikka lampaat parhaansa tekivatkin hoitaakseen sen vatsaansa. Ja sielta ylhaalta naki kauas. Yhdesta paikasta naki Bayonneen asti eli siis Atlantin rannikolle. Tuollaiset 60 km siis. Ja se lahtokyla pieneni pienenemistaan, kun nousimme ylos rinnetta.
Saatkin suosivat ainakin sen verran ettei satanut. Hetkittain paistoi jopa aurinko. Oli siis sellainen pitkahihainen paalle- pitkahihainen pois -paiva. Aurinkorasvaa ei sentaan viela joutunut kayttamaan. Sitten kun se aurinko vihdoin paistoi vahan pitempaan, olimme jo syvalla metsan siimeksessa. Kaunista ja aika vaikuttavaa sekin.
Viimeiset nelja kilometria tultiin sitten alaspain ja minulla oli hetkittain ongelmia polven kanssa. 800mg ibuprofeiinia ja taas mentiin.
Nyt on syoty (huonosti, mutta nalka lahti) ja juotu lasilliset ja kello on jo yli kahdeksan. Aika siis kiiveta luostarin makuusoppeen (siisti ja kovin asiallinen), tehda pienet venytykset ja sitten unten maille. Kymmenelta on hiljaisuus ja heratys sitten kuudelta. Tulee intti mieleen...
Hyva mieli ja kroppakin kunnossa. Mita muuta voisi ekalta paivalta toivoa,
Hyvaa yota ja kauniita unia...
Kroooooh
Talla kertaa kuukahtaja oli joku muu kuin me tai sitten ne kotkat jaivat ilman ruokaa. Selvittiin siis perille ensimmaisen paivan maaranpaahan Roncesvallesiin eli Espanjan puolelle.
Aamulla liikkeelle jo ennen kahdeksaa. Mielessa koko ajan, etta muistaisi ettei kyseessa ole kilpailu ja etta perille paaseminen on tarkeinta. Siis molempien. Ei siina olisi tarvinnut niin kovastai asiaan huomiota etukateen kiinnittaa. Se seitseman tunnin ylamaki piti kylla huolen, ettei kaynti muuttunut raviksi, laukasta puhumattakaan. Vaikka ehka olikin niin, etta Lissu kaipasi niita taukoja pikkuisen enempi ( jyrkimmissa paikoissa noin 200 metrin valein) niin kylla minunkin valokuvausintoni valilla puhkesi kukkaa yllattavissa paikoissa. Onneksi kamerassa on DEL-nappain. Tallakaan kertaa ei noita kuvia saa laitettua, kun tama nyt on tallainen luostarin rahakone ilman tarvittavia liitantoja. Koitetaan taas joskus.
Kun kerran paivan aluksi oltiin Ranskassa, niin tietysti soimme lounaan siina viimeisessa mahdollisessa krouvissa. Maukasta keittoa ja hyvat kahvit paalle. Tuollaista se sitten on se pyhiinvaeltajan arki.
Maisemat olivat aika vaikuttavat. Hirmuisen vehmasta ja vihreaa. Ja jopa siella aika ylhaalla niin vihreys jatkui vaikka lampaat parhaansa tekivatkin hoitaakseen sen vatsaansa. Ja sielta ylhaalta naki kauas. Yhdesta paikasta naki Bayonneen asti eli siis Atlantin rannikolle. Tuollaiset 60 km siis. Ja se lahtokyla pieneni pienenemistaan, kun nousimme ylos rinnetta.
Saatkin suosivat ainakin sen verran ettei satanut. Hetkittain paistoi jopa aurinko. Oli siis sellainen pitkahihainen paalle- pitkahihainen pois -paiva. Aurinkorasvaa ei sentaan viela joutunut kayttamaan. Sitten kun se aurinko vihdoin paistoi vahan pitempaan, olimme jo syvalla metsan siimeksessa. Kaunista ja aika vaikuttavaa sekin.
Viimeiset nelja kilometria tultiin sitten alaspain ja minulla oli hetkittain ongelmia polven kanssa. 800mg ibuprofeiinia ja taas mentiin.
Nyt on syoty (huonosti, mutta nalka lahti) ja juotu lasilliset ja kello on jo yli kahdeksan. Aika siis kiiveta luostarin makuusoppeen (siisti ja kovin asiallinen), tehda pienet venytykset ja sitten unten maille. Kymmenelta on hiljaisuus ja heratys sitten kuudelta. Tulee intti mieleen...
Hyva mieli ja kroppakin kunnossa. Mita muuta voisi ekalta paivalta toivoa,
Hyvaa yota ja kauniita unia...
Kroooooh
tiistai 18. syyskuuta 2012
Lahes ensimmainen rakko; eika olla viela edes aloitettu...
Ollaan jo perilla aloituspisteessa ja sataa.
Tuo rakko meinasi tulla Pariisissa, kun ihan vain turismoillessa kaveltiin varmaan vajaa 10 km, mutta sandaalit jalassa. Onneksi huomasin sen ajoissa eika siita sitten kuitenkaan sen pahempaa tullut. Liki oli!
Ihan vaan vastuuvapauden nimissa ilmoitan, etta kirjoittelen tata ranskalaisella nappamistolla, jossa siis skandien puuttumisen lisaksi myos kirjaimet ovat osin ihan kummissa paikoissa. Ainakin puolet lyontivirheista panen siis nappiksen piikkiin.
Takana siis mukavat pari paivaa Pariisissa, jossa tavattiin niin suomalaizia kuin ranskalaisia ystavia. Kuten tiedatte, ystavia on aina mukava nahda.
Sitten tanaan aamulla aikaizin junaan ja kohti Saint-Jean Pied de Portia eli siis luoteis-Ranskaa ja baskialuetta. Junan ikkunasta naki Espanjan puolella aika korkeita vuoria. Niiden yli sitten kavellaan huomenna ja varsinainen matka siis alkaa. Tiedossa on noin 26 km vaakana, josta parikmmenta ensimmaista kilometria ylamakeen. Vastaa siis varmaan reilusti yli 30 km rasitukseltaan. nousua tulee runsaan kilometrin verran.
Nyt on ehditty kavaista tihkusateessa kaupassa ostamassa rusinoita, omenoita ja vahan suklaatakin. Ihan siis vain nopeiden sokerien varmistamiseksi.
Myos pyhiinvaeltajan passi on haettu ja ensimmainen leimakin saatu. Ja simpukka roikkuu kummastakin rinkasta asemaamme osoittamassa. Meille pyhiinvaeltajille kun kuuluu osoittaa erityista vieraanvaraisuutta jne. Ja jos tuo ei aina toimi, niin rahalla saa hotellihuoneen. Tama yo siis viela nukutaan ihan oikeassa huonessa (sahko, kuuma vesi, parisanky...), mutta jo huomenna kaikki on toisin.
Kipeita ja vasyneita lihaksia on varmasti tiedossa ehkapa jo huomenna.
Siita lisaa taas joskus....
P.s. tanaan ei kuvia, koska junamatkalla kameran akku tyhjeni omatoimisesti. :(
Nous voilà à St-Jean Pied de Port (où il pleut) après deux journées passé à Paris: un peu de tourisme, quelques amis finlandais et français et puis le TGV vers Bayonne, un dejeuner (merci Marie Martine pour les directions) et vers six heures nous sommes équippé avec le passport, le coquille et la motivation pour monte pour demain; Pas de photos car l'appareil s'est dechargé.
A bientot nos amis!
Tuo rakko meinasi tulla Pariisissa, kun ihan vain turismoillessa kaveltiin varmaan vajaa 10 km, mutta sandaalit jalassa. Onneksi huomasin sen ajoissa eika siita sitten kuitenkaan sen pahempaa tullut. Liki oli!
Ihan vaan vastuuvapauden nimissa ilmoitan, etta kirjoittelen tata ranskalaisella nappamistolla, jossa siis skandien puuttumisen lisaksi myos kirjaimet ovat osin ihan kummissa paikoissa. Ainakin puolet lyontivirheista panen siis nappiksen piikkiin.
Takana siis mukavat pari paivaa Pariisissa, jossa tavattiin niin suomalaizia kuin ranskalaisia ystavia. Kuten tiedatte, ystavia on aina mukava nahda.
Sitten tanaan aamulla aikaizin junaan ja kohti Saint-Jean Pied de Portia eli siis luoteis-Ranskaa ja baskialuetta. Junan ikkunasta naki Espanjan puolella aika korkeita vuoria. Niiden yli sitten kavellaan huomenna ja varsinainen matka siis alkaa. Tiedossa on noin 26 km vaakana, josta parikmmenta ensimmaista kilometria ylamakeen. Vastaa siis varmaan reilusti yli 30 km rasitukseltaan. nousua tulee runsaan kilometrin verran.
Nyt on ehditty kavaista tihkusateessa kaupassa ostamassa rusinoita, omenoita ja vahan suklaatakin. Ihan siis vain nopeiden sokerien varmistamiseksi.
Myos pyhiinvaeltajan passi on haettu ja ensimmainen leimakin saatu. Ja simpukka roikkuu kummastakin rinkasta asemaamme osoittamassa. Meille pyhiinvaeltajille kun kuuluu osoittaa erityista vieraanvaraisuutta jne. Ja jos tuo ei aina toimi, niin rahalla saa hotellihuoneen. Tama yo siis viela nukutaan ihan oikeassa huonessa (sahko, kuuma vesi, parisanky...), mutta jo huomenna kaikki on toisin.
Kipeita ja vasyneita lihaksia on varmasti tiedossa ehkapa jo huomenna.
Siita lisaa taas joskus....
P.s. tanaan ei kuvia, koska junamatkalla kameran akku tyhjeni omatoimisesti. :(
Nous voilà à St-Jean Pied de Port (où il pleut) après deux journées passé à Paris: un peu de tourisme, quelques amis finlandais et français et puis le TGV vers Bayonne, un dejeuner (merci Marie Martine pour les directions) et vers six heures nous sommes équippé avec le passport, le coquille et la motivation pour monte pour demain; Pas de photos car l'appareil s'est dechargé.
A bientot nos amis!
lauantai 15. syyskuuta 2012
Seikkailu alkakoon!
Nyt on sitten lentoliput tulostettu ja rinkat pakattu ja siis huomenna heti aamusta matkaan.
Ai siis mihinkö? Enpä todellakaan ole sitä kertonut.
Juttu on pitkä ... Muutama vuosi sitten heräsi idea lähteä kävelemään Santiago de Compostellan pyhiinvaellus. Idea oli välillä jo upota, mutta se nosti jollain tavalla aina päänsä takaisin pinnalle. Ja nyt sitä sitten ollaan lähdössä.
Millainen matka sitten on tiedossa? En oikeastaan taida ihan kunnolla sitä tietää tai ymmärtää. Ehkä niin pitääkin olla. Että matka ja sen olemus aukeaa vasta matkan aikana. Jotain käytännön seikkoja sentään tiedän.
Varsinainen pyhiinvaellus; Camino Frances, alkaa Ranskan luoteisrajalla olevasta pienestä Saint Jean Pied du Port:n kaupungista. Ja sitten kävellään pohjoisen Espanjan poikki lähes Atlantin rannikolla olevaan Santiago de Compostellan katedraaliin. Matkaa tulee ilman yhtään ylimääräistä mutkaa pikkuisen vajaat 800 km. Ja varmaan siinä matkan varrella jonkun kerran tulee piipahdettua katsomaan jotain linnaa, siltaa, luostaria tai vaikkapa mukavaa ravintolaa, joten varmaa niitä kilometrejä tulee pikkuisen enempikin. Ja sellaiset kuusi viikkoa on varattu aikaa. Ei paljon, mutta ei kuitenkaan ihan vähänkään.
Matkan aikana on tarkoitus yöpyä eri yhteisöjen, seurakuntien ja kaupunkien ylläpitämissä yösijoissa. Yhteismajoituksia, joissa varmaan välillä voi olla jopa lämmintä vettäkin. Varmaan aina silloin tällöin ollaan yötä oikein hotellissakin. Pelkkä ajatus omasta kylpyhuoneesta, rajoittamattomasta lämpimästä vedestä ja alakerran ravintolasta tuntuu jo nyt houkuttelevalta.
Tarkoitus oli tietysti valmistautua huolellisesti, totuttaa jalat ja olkapäät pitkillä lenkeillä matkaan ja painoon ja vieläpä vähän kerrata kieltäkin. Tarkoitus siis oli. Ollaan sitä sentään parit kerrat käyty kävelyllä, mutta kyllä tiedossa on varmasti kipeitä lihaksia ja väsymystä. Rinkassa on kyllä hyvä ensiannos rakkolaastareita ja buranaa eli ihan pienestä ei varmaan tarvitse pyyhettä kehään heittää. Ja jos oikein väsyttää niin otetaan bussi ja hypätään jokunen etappi pikakelauksella yli. Kyllä niin saa tehdä.
Ja kun tuo reissu on ohi, niin piipahdamme päiväksi kotiin ja sitten saman tien runsaaksi kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan ja Karibialle. Argentina, Peru, Brasilia, Ecuador, Trinidad & Tobago. Ja kaikkia näissä maissa olevia mielenkiintoisia ja ainutlaatuisia kohteita sitten ajan sallimissa puitteissa.
Jaa miksikö kaikki tämä? Noh, kun se oli mahdollista. Kun Lissu oikeasti tarvitsee breikkiä töistä. Kun jalat ja pää vielä sallivat tuollaisen matkan tekemisen. Kun se oikeastaan kuulostaa aika houkuttelevalta. Eikö tuossa nyt ole tarpeeksi syitä?
Aamulla siis Pariisiin. Siellä tavataan vanhoja ystäviä ja nautitaan hetki entisestä kotikaupungista ja sitten junalla edelleen pyhiinvaelluksen alkupisteeseen. Ja keskiviikkoaamuna jalat alle ja menoksi.
Koitan reissun aikana aina välillä päivittää tätä blogia. Saa nähdä kuinka usein kohdalle sattuu sopiva nettikahvila tai vastaava. Ja miten kaiken tuon kävelyn jälkeen jaksaa kirjoitella. Aina välillä varmaan kuitenkin.
Mukavaa syksyä teille kaikille
Ai siis mihinkö? Enpä todellakaan ole sitä kertonut.
Juttu on pitkä ... Muutama vuosi sitten heräsi idea lähteä kävelemään Santiago de Compostellan pyhiinvaellus. Idea oli välillä jo upota, mutta se nosti jollain tavalla aina päänsä takaisin pinnalle. Ja nyt sitä sitten ollaan lähdössä.
Millainen matka sitten on tiedossa? En oikeastaan taida ihan kunnolla sitä tietää tai ymmärtää. Ehkä niin pitääkin olla. Että matka ja sen olemus aukeaa vasta matkan aikana. Jotain käytännön seikkoja sentään tiedän.
Varsinainen pyhiinvaellus; Camino Frances, alkaa Ranskan luoteisrajalla olevasta pienestä Saint Jean Pied du Port:n kaupungista. Ja sitten kävellään pohjoisen Espanjan poikki lähes Atlantin rannikolla olevaan Santiago de Compostellan katedraaliin. Matkaa tulee ilman yhtään ylimääräistä mutkaa pikkuisen vajaat 800 km. Ja varmaan siinä matkan varrella jonkun kerran tulee piipahdettua katsomaan jotain linnaa, siltaa, luostaria tai vaikkapa mukavaa ravintolaa, joten varmaa niitä kilometrejä tulee pikkuisen enempikin. Ja sellaiset kuusi viikkoa on varattu aikaa. Ei paljon, mutta ei kuitenkaan ihan vähänkään.
Matkan aikana on tarkoitus yöpyä eri yhteisöjen, seurakuntien ja kaupunkien ylläpitämissä yösijoissa. Yhteismajoituksia, joissa varmaan välillä voi olla jopa lämmintä vettäkin. Varmaan aina silloin tällöin ollaan yötä oikein hotellissakin. Pelkkä ajatus omasta kylpyhuoneesta, rajoittamattomasta lämpimästä vedestä ja alakerran ravintolasta tuntuu jo nyt houkuttelevalta.
Tarkoitus oli tietysti valmistautua huolellisesti, totuttaa jalat ja olkapäät pitkillä lenkeillä matkaan ja painoon ja vieläpä vähän kerrata kieltäkin. Tarkoitus siis oli. Ollaan sitä sentään parit kerrat käyty kävelyllä, mutta kyllä tiedossa on varmasti kipeitä lihaksia ja väsymystä. Rinkassa on kyllä hyvä ensiannos rakkolaastareita ja buranaa eli ihan pienestä ei varmaan tarvitse pyyhettä kehään heittää. Ja jos oikein väsyttää niin otetaan bussi ja hypätään jokunen etappi pikakelauksella yli. Kyllä niin saa tehdä.
Ja kun tuo reissu on ohi, niin piipahdamme päiväksi kotiin ja sitten saman tien runsaaksi kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan ja Karibialle. Argentina, Peru, Brasilia, Ecuador, Trinidad & Tobago. Ja kaikkia näissä maissa olevia mielenkiintoisia ja ainutlaatuisia kohteita sitten ajan sallimissa puitteissa.
Jaa miksikö kaikki tämä? Noh, kun se oli mahdollista. Kun Lissu oikeasti tarvitsee breikkiä töistä. Kun jalat ja pää vielä sallivat tuollaisen matkan tekemisen. Kun se oikeastaan kuulostaa aika houkuttelevalta. Eikö tuossa nyt ole tarpeeksi syitä?
Aamulla siis Pariisiin. Siellä tavataan vanhoja ystäviä ja nautitaan hetki entisestä kotikaupungista ja sitten junalla edelleen pyhiinvaelluksen alkupisteeseen. Ja keskiviikkoaamuna jalat alle ja menoksi.
Koitan reissun aikana aina välillä päivittää tätä blogia. Saa nähdä kuinka usein kohdalle sattuu sopiva nettikahvila tai vastaava. Ja miten kaiken tuon kävelyn jälkeen jaksaa kirjoitella. Aina välillä varmaan kuitenkin.
Mukavaa syksyä teille kaikille
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)