Yon aania ja yllatysvieraita

Valmiina lahtoon

Eilen sitten vasymyksesta huolimatta (ei siis minun vasymys vaan muutaman muun) kiertamaan taman Eco Lodgen luontokierros pimeassa. Hyonteismyrkkya, pitkahihaisia ja ...lahkeisia paalle, taskulamput mukaan ja menoksi. (jalkiviisautena totean, etten ainakaan mina olisi tarvinnut sita pitkahihaista. Citronella kasivarsilla riitti minulle. Taitaa riippua prioriteeteista... liian kuuma ja kohtuullinen vavarmuus koskemattomuudesta vain hieman mukavampi kavella ja pieni riski joutumisesta jonkin otokan iltapalaksi)

Jotenkin luonto vaan on erilaista, kun siita nakee vain muutamia metreja polun kummaltakin puolelta. Toisaalta se ymparoiva aanimaailma voimistuu, kun nakoaisti ei ole vallitsevana. Muutamia meista taisi jopa vahan jannitttaa ja kaikilla oli varmaan monenlaisia odotuksia sen suhteen mita nahtaisiin ja koettaisiin.

Mitako me sitten siis havaittiin: odotusarvoni mukaisesti ... ei kovin paljon. Tiedan vaan aiemmasta kokemuksesta, etta mahdollisuudet tormata paikalliseen leopardikissaan, villisikaan, tapiiriin tai suureen vesimonitoriliskoon vaan ovat oikeastaan aika pienet, jos kerran kavaiseen pariksi tunniksi metsaan. Emmeka me juuri noita sitten nahneetkaan.

Yksi varmaankin vahan isompi nisakas taisi reitin varrelle osua. Ehka noin kolmenkymmenen metrin paassa polusta oli selva silmapari, joka seurasi meita. Koitimme hiljalleen hiipia savannin yli lahemmas, mutta jokin aani (ehka minun yskaisy) pelotti elaimen pois. Jatkoimme siis kierrosta saamatta selville mista elaimesta oli kyse.

Nisakkaitakin kuitenkin naimme; nimittain lepakoita. Niita lenteli reitin aikana ymparillamme useitakin kertoja. Sita vaan ei sen lyhyen hetken aikana, kun lepakko osuu taskulampun valokeilaan, kykene mitenkaan maarittamaan mika laji. Myehemmin illalla palattuamme leiriin ja viimehetkia paalla olevan generaattorin tuottamaan sahkovaloon naimme sitten muutaman lepakon pikkuisen selvemmin. Hauska elain, joka kaiken muun mukavan lisaksi syo lentavia hyonteisia ja sehan minulle sopii.

Muuta elainkuntaa naimme sentaan aika paljon: pari kymmensenttista tuhatjalkaista, muutama oikein komeaa puun kuoren varista lahes kammenen kokoisa hamahakkia (niidenkin silmat kiiltavat valokeilassa), paljon valoaan vilkuttelevia tulikarpasia, yksi kaunis valkoinen kotilo (tai etana tai jotain), polun poikki massoittain kulkevia termiitteja (oikeastaan ne kuuli ennen kuin osasi katsoa suoraan alas jalkoihinsa) ja melkein reitin lopussa viela puun rungolla kaksi skorpionia. Etta olihan siina nahtavaa.

Hama hama hakki...



Oli niita kaksi



 Paljon kuultiin myos erilaisia rapinoita ja kahinoita lehvastossa ja maassa, mutta kun mitaan ei nay niin on vaikea sanoa oliko se jokin lisko vai mita. Aanimaailman kiistattomina voittajina selviytyivat hyonteiset. Niiden sirinaa, rapinaa, surinaa, ininaa ja erilaista napsutelua oli riittamiin. Minua yllatti vahan se, etta linnunlaulua oli niin kovin vahan verrattuna alkukesa Suomeen. Ehka nyt ei ole soidinkausi tai ehka se johtuu siita etta taalla todella on pimeaa oisin toisin kuin meillapain kesalla, mutta taisin kuulla vain viisi eri lajia laulamassa. Ja ei sitten aavistustakaan mita lajeja olisivat voineet olla, mutta mukavaa kuunneltavaa siita huolimatta.

Porukka oli retkeen tyytyvainen, sen aisti kylla, mutta kylla paivan rasitukset aikaisine herakyksineen, snorklauksineen ja kavelyineen olivat vaatineet veronsa. Oli uni aika ja kello oli vasta noin kymmenen.

Yllatysvieraat odottivat kampilla. Yhdella meista oli suurehko sammakko odottamassa, yhdella viidakkorotta ja minulla skorppiooni kylpparissa. En kaivannut vieraita, joten rutistin pois. Juuri tuossa kohtaa ei luonnonsuojelu ollut paallimmaisena mielessa vaan itsesuojelu. Saa sita pitaa luonnon lisaksi myos itsestaan huolta. Ja kun en muista mainitsinko asiasta eilen, niin varmuuden vuoksi kerron, etta eilen paivalla kylpparissani oli ruukehko taskurapu. En millaan ymmarra miten ja mista se oli sinne tullut, mutta sen kaappasin hattuun ja kannoin ulos. Taytyy olla todella tarkkana, kun pakkaa ettei ainakaan kovin montaa yllatysvierasta kanna Suomeen asti. Omassa kodissani en rapuja, rottia tai skorpioneja kaipaa sen enempaa kuin taallakaan.

Vesi on kaymassa vahiin, kun sateita ei ole ollut moniin paiviin. Eilisen snorklausretken jalkeen huuhtelin suolat pois ihilta kylpyhuoneen lattialla maaten. Jos yhtaan nostin suikua ylemmas, ei paine rittanyt tuomaan vetta. Onneksi taalla kuulemma on mahdollista sulkea vedentuloa vahemman tarkeille osille, joten eikohan tassa juomavedessa kuitenkin pysyta. Jos sekin meinaa loppua,niin kuljetetaan sitten mantereelta ostovetta isoissa pulloissa.

Aamulla tehtiin lintukierroksella uusi ennatys ... 22 eri lajia tunnissa. Yhtaan sellaista lajia ei tullut vastaan, jota en olsi taalla aiemmin nahnyt, mutta siis samana aamuna. Ihan mukava juttu. Oli aika upeaa katsella kahden valkopaamerikotkan kaartelua viereisen ison kukkulan laella tai papukaijan aamupesua kuolleen puun oksalla aamuauringossa. Tuo lintukierros muodostuisi minulle kylla aivan vakioksi, jos olisin taalla pidempaan (esim Tom jo nelja kuukautta). Se on jotenkin sellainen meditatiivinen hetki, jonka rytmi ja nopeus sopivat minulle hyvin. Lintujen tarkkailu tai kuvaus on karsivallisyytta vaativa laji ja aina valilla minulla sellaista on, vaikka olenkin toisaalta ”helposti innostuvaa sorttia”.

Kohta on nousuveden aika ja lahdemme Annikan kanssa nayttamaan uudemmille tulokkaille mangrovemetsaa. Ei se niin suuri ole, etteiko silta loytaisi ulos. Jos ei muuta auta niin odottaa laskuvetta ja seuraa sen virtauksia mereen. Tuskin kuitenkaan joudumme tuohon turvautumaan. Ja sen jalkeen on vuorossa lounas. Nuo ateriat ovat kuitenkin sellaisia tarkeita paivan rytmittajia. Ja tarkeita tietenkin ihan muutenkin tallaiselle ruoan ystavalla kuin mina.

Paillaan illemmalla,

          Heikki

Ja lahikuvassa