Opit koetuksella

Hei taas kaikki lukijani,

Aamulla taas lintujentarkkailuun auringonnousun ihailun jalkeen. Se hetki joskus kuuden aikaan, kun yolinnut laulavat viela ja paivalinnut juuri aloittavat ja naita molempia ryhmia saestaa iso taustaorkesteri erilaisia hyonteisia outoine aanineen, on oikeastaan aivan sanoin kuvailematon. Otin sita aamulla patkan videolle ja toivon, etta se onistuisi edes vahan avaamaan aamun tunnelmaa taalla.

Lintukierroksella karsivallisyys palkittiin. Yhtena hetkena saimme ihailla kolmea kaunista vihreaa lintua saman kuolleen puun latvassa. Kaksi oli jotain minulle taysin tuntematonta lajia (olivat huomaavaisesti toinen kasvot ja toinen selka kohti kuvaajia) ja se kolmas oli kaunis virhea papukaija. Lisaksi vartin kyttailyn jalkeen saimme vihdoin maariteltya yhden Aurinkolinnun tarkka laji. Joku vaikeasti lausuttava juttu sekin oli (ei siis sekaan esiinny Suomessa).

Mokum kyla

Paivan paateema oli snorklausretki Surinin saarelle. Saari sijaitsee noin 70 km (noin 40 mpk) paassa avomerella. Se on kansallispuisto, jolla asuu puistohenkiloston lisaksi vain pieni Mokum yhteiso (”merimustalaisia”). Vierailimme myos lyhyesti heidan tsunamin jalkeen rakennetussa kylassa.

Kertailimme viela merimatkan aikana niita kaikkia erilaisia kalalajeja, joihin voisimme snorklatessa tormata ja niita on muuten paljon. En edes yrittanyt painaa muistiin kuin heimojen paatuntomerkkeja. Edessa oli kolme erillista kohdetta ... odotukset olivat koko porukalla korkealla. Ja sitten veteen.

Olipa hienoa. Vesi oli todella kirkkasta, joten ihan pinnaltakin naki vaikka mita. Itse sukeltelin aika paljon myos katselemaan lahietaisyydelta kaikkea mahdollista. Ja olihan sita. Oli vaikka minka varisia kaloja (ihan pienista aika isoihin), oli onneksi myos jonkin verran ihan elavaa korallia, oli hummeri, paljon jattilaissimpukoita ja jotta huumorille jaisi tilaa myos iso lautta paikallisia turisteja kellumassa virran mukana pelastusliiveissaan. Oli siina naurussa pitelemista. Toisaalta onhan se hyva, etta hekin paasivat ihailemaan oman maansa luontoa, vaikka vain pinnalta tarkkaillen.



Poytakoralli





Jattilaissimpukka




Kaloja ... olisittehan te sen huomanneet ilman selitystakin




Hummeri kolossaan



Veden kirkkauden lisaksi kaikissa kolmessa kohteessa oli se hyva puoli, etta syvyytta oli korallien kohdalla enimmillaan ehka 8 metria ja matalimmillaan olisi varmaan voinut koskettaa korallia kadella ihan pinnalta kasin. Emmehan me tietenkaan niin tehneet ... luontoihmiset, mutta sellainen ”Svoinutin tapaus” kuitenkin.

Reitit oli myos suunniteltu tosi hyvin. Aina lilluttiin heikon vuorovesivirran mukan myotavirtaan, joten ei ollut pakko oikeastaan tehda paljon mitaan jos ei jaksanu ja osannut. Ja saakin oli suotuisa. Kevyt tuuli ja maininki ja sopivasti aurinkoa. 

Yllattain osasin tunnistaa aika monta kalaa sen heimon tarkkuudella ja kun otin kuvia kaikesta mika joko liikkui tai sitten ei liikkunut, niin emmekohan porukalla saa tunnistettua viela osan niistakin, jotka eivat olleet minun aan sisalla olevalle muistikortilleni tarttuneet.

Muistikortista puheenollen, tanaan taisi olla optimoinnin mestarinayte. Kameran muistikortti tayttyi, kun tulemme veneelle viimesen kohteen paatteeksi. Yksi veneen alla ollut oikeasti aika iso Snapper jai kuvaamatta, mutta muuten sain kaiken talteen mita halusinkin. Katsotaan sitten kohta, kuinka kuvat onnistuivat (toistasataa kuvaa ja monta videopatkaa otettu tanaan).

Kohta sen vuoksi, etta kun aloin veneessa katsoa miten kuvat olivat onnistuneet, niin myos kameran akku ilmoitti olevansa tyhja. Optimointia siis siinakin suhteessa. En siis viela tieda mita kaikkea tuli tallennettua ja generaattori menee paalle vasta jonkin ajan kuluttua. Myohemmin siis... (genu on paalla ja katsoin kuvat ... muutama on minusta aika onnistunut ja rajamalla ja muuten kasittelemalla monesta muustakin saa viel akatsomisen arvoisia. Hyva juttu).

Illalla on edelleen tarkoitus lahtea katselemaan tai varmaan oikeammin kuuntelemaan viidakkoa. Porukka on paivasta kylla aika vasynyt, mutta kun noita iltoja ja oita on niin kovin vahan jaljella, niin kylla kai sita lahdetaan.Ainoa varma asia tassa yoretkessa on, etta tulemme kuulemaan ja varmaan myos tuntemaan monenaisia hyonteisia. Illan hajusuosikki taitaa taas olla citronella... Sen reissun jalkeen en kylla varmaan jaksa kirjoitella ja toimia hyonteissyottina rannalla, joten koitan raportoida siita vaikka huomenna.

                     Heikki

P.S. Paivan tappiot: sadaalini taitavat olla edelleen Surinin saarella. Veneeseen mentaessa piti laittaa kengat isoon muovipussiin ja kun palatessa olimme lahdossa laiturille, ei minun sandaaleja ollutkaan sakissa. Ovat kuulemma voineet joutua saarelle yoksi jaaneiden kenkien sekaan... Lupasivat toimittaa ne meidan laiturille huomenna iltapaivalla veneen palatessa seuraavalta retkelta. Jos siis loytyvat ja jos siis muistavat ja jos... Sain tilalle omistajan flipflopit, jotka nyt vaan eivat ole mun juttu eivatka oikestaan ehka sittenkaan parhaat jalkineet kavelyyn. Ainakaan minusta!

P.P.S. Niille, jotka odottavat postikorttia tiedoksi. Nailla saarilla ei ole kortteja, postia eika postilaatikoita enka ajatellut lentokentaltakaan kortteja lahettaa. Olkoon tama blogi sitten vaikka korttien korvike

P.P.P.S. kuvakoosteesta nyt vaan tuli vahan ”luontodokkari”. Pahoittelen.



Siella olen jossain kuudessa metrissa



Ja myos keltaisia kaloja