Aamulla tuli vähän kiire pakatessa, mutta kentälle ehdin kuitenkin ihan ajoissa. Annikan kanssa sitten vielä taxfree ja koneeseen. Aurinkoinen Helsinki jäi taakse ja edessä kuuma Thaimaa ja suuri seikkailu.
Sitten Valkovenäjän yllä ohjaamossa syttyi varoitusvalo - öljy häviää yhdestä moottorista - ja takaisin Helsinkiin. Nyt lentokenttähotellissa odottamassa tietoa siitä koska lennetään.
Myönteistä: nähtiin auringonlasku Helsingin yllä.
Kielteistä: taisi seikkailusta hävitä ainakin vuorokausi. Tällä hetkellä arvioivat lähtöajaksi 22 tuntia alkuperäistä myöhemmin.
Mutta minä pääsen kotiin yöksi. Jee!
Heini Etelä-Amerikkaan ja minä Thaimaahan. Samaan aikaan kentällä
Täytyy vielä lisätä, että kyllä meillä Suomessa osataan. Siinä vaiheessa, kun odotimme matkalaukkuja saimme tekstarilla tiedon siitä mistä saa hotellilaput, siellä meni meiltä nopeimmilta vain minuutti ja vajaa tuntia myöhemmin oli jo seuraavan päivän aikataulu selvillä. Selkeää ja tehokasta toimintaa. Olen ikäväkseni nähnyt myös täydellisen vastakohdan enkä sitä kyllä unohda.
P.S. julkaisin tämän kännykästä. Kaikkea sitä oppii, kun opettelee - ihmettelen vähän itsekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti