Mangroven juuria ja lehtia

Aamulla lahdin taas lintujentarkkailureissulle. Tarkoituksena on koittaa selvittaa mita kaikkia lajeja alueella esiintyy. Tanaan emme nahneet avian yhta paljon lintuja kuin eilen, mutta joitain mielenkiitoisia kuitenkin. Ja lisaksi kuulimme paikallisten merikotkien “aamuriitelya” vieressa olevalla maella. Olivat selvasti jostain asiasta kovasti eri mielta.



Aamuisella linturetkella

Aamupalan jalkeen (tanaan oli taalla pitempaan olleiden mielesta se aivan paras aamuherkku: mustaa limaista riisia ja kuumaa kookosmaitoa) lahdimme kahdella kajakilla laheiseen mangrovemetsaan keraamaan naytteita lajimaaritysta varten. Reissu oli ajoitettu juuri nousuveden huippuhetkeen, joten paasimme aika pitkalle sisamaahan, jos tuota nyt sitten voi maaksi kutsua; puolet ajasta taysin veden vallassa ja loputkin aikamoista mutavellia. Upeaa katsottavaa. Vesi oli avian latvuksia lukuunottamatta todella kirkasta, aurinko paistoi ja paljasti kaiken aivan pohjaa myoten. Jo varmasti tunnistetuista lajeista (Thaimaassa yhteensa noin 70 lajia) emme tietenkaan oksia katkoneet, mutta kuusi epavarmaa loytyi ja niista koitimme valita mahdollisimman ehjat ja tyypilliset oksat, kukat ja hedelmat.


Yksin kaksikossa. Olisitpa seuranani...



Tanne olisi helppo eksya

Paluumatkalla oli ihan pakko pulahtaa sinne mangrovien sekaan snorklaamaan ja ottamaan kuvia juurakoista ja niiden seassa uivista kaloista. En todellakaan ole viela mikaa n vedenalaisen kuvauksen mestari, mutta muutamasta tuli jonkinlaisia.

Mangroveja pinnalta

Ja pinnan alta

 Ennen perillepaasya pysahdyimme viela hetkeksi laiturien luokse. Niiden ymparilla on viimeksi eilen nahty Leijonakala, joka olisi todella mukava nahda veden alla. Ei tarpannyt talla kertaa.

Lounaan jalkeen istuimme kirjojen ja suurennuslasien kanssa ja koitimme paatella mika puu oli mitakin lajia. Muutamista paasimme tayteen varmuuteen, mutta jai niita epaselviakin. Oli ihan vahan sellainen tutkimusmatkailija/tiedemies olo. Lisaksi kertasimme kalojen tunnistuskuvia huomista koralliriutan kartoitusta varten. Jatkamme siis saman routan kartoitusta, jolla olimme jo pari paivaa sitten. Lisaksi saamme muutaman tutun tanne Koh Prah Thoingilta naiksi viimeisiksi paiviksi taalla. Mukavaa. Tuovat lisaksi meile sielta kaupasta vahan herkkuja (sipsia ja sellaista). Sekin mukavaa.

Kohta olevan iltapaivan puhelinhaastattelun jalkeen lahdemme asettamaan muutaman pyydyksen, joilla koitamme pyydystaa makeanveden kilpikonnia. Saarella on tavatu kahta eri lajia, mutta ehka teemme “tieteellisen lapimurron” ja loydamme huomenna pyydyksista uuden lajin. Olisihan tuo mukavaa.

Nyt on sitten pyydykset asetettu. Helppo nakki. Huomiseksi sitten viuhahti vahan kovempi tyo. Ranskalaisryhma on rakentamassa muutaman sadan metrin paahan vahan isompaa orgaanista kasvimaata, jonka taimet on jo istutettu ja ovat valmiita itamaan. Nyt siis vaan pitaisi juuri raivattu muutaman aarin maapera muokata istutusvalmiiksi. Tiedossa on siis “suo, kuokka ja Jussi” tyylista hommaa aamupaivaksi. Nain vahan niita tyokaluja ja ainakin lapio oli tarkoitettu noin 150 cm:n thaimaalaiselle eika tallaiselle pohjoismaiselle miehelle. Se nyt on ainakin varmaa, etta hiki tulee. Onneksi paastaan (saiden ja nakyvyyden salliessa) iltapaivaksi taas koralliriuttaa kartoittamaan. Siita mie tykkaan.

Mita muuta?

… Annika on tallentanut matkan aikana kuvia, videota ja erilaisia aaninaytteita ja han tulee julkaisemaan niita Radio Novan sivuillansa 27.3. alkaen ehka noin parin viikon ajan (jos nyt taman pariviikkoisen rehkimisen jalkeen jaksaa toihin mennakaan … luulisin etta jaksaa, tuntuu olevan sellaista aikaansaavaa tyyppia). Sieltakin siis voi saada lisaa tietoa.

… tanaan on kaksi eri henkiloa nahnyt Water Monitor liskon tai oikeastaan kaksi. Yhden sellaisen puolimetrisen raapaleen ja toisen, joka oli sellainen kaksi ja puolimetrinen. Siis juuri niita liskoja, joita joskus tavataan talojemme alla olevista mutalammikoista. Voi, kun nakisi viela sellaisenkin. Annika luki juuri kirjasta, etta nama liskot voivat hyokata jopa peuran kimppuun. Onneksi en ole peura.

… Sen mangroveretken jalkeen pysahdyime hetkeksi hiekkasarkalle, jolla oli aika outo koostumus. Jostain syysta hiekka sisaltaa ihan mahdottomasti ilmaa. Kun siihen astuu tai istuu niin hiekasta nousee kuplia kuin porealtaasta.  Samalla tama tarkoitaa, etta kun siihen astuu niin jalka voi vajota lahes polveen asti hiekkaan. Mielessa kavi, etta tassa olisi todellinen yhdistelma voima ja kestavyystreenia. Vitosen jouksulenkki tuossa hiekassa siis. Onneksi sarkka oli vain parikymmenta metria pitka.

                          Heikki