torstai 22. maaliskuuta 2012

Jalleennakemisen riemua ja hiekkakarpasia

Normi Torstai
Aamulla herasin ennen heratyskelloa (olin tosin herannyt kertaalleen jo kolmelta, kun koirat haukkuivat oikein porukalla jotain elainta) joskus kuuden aikaan ja vaikka tapaaminen aamun lintutarkkailuun oli vasta 0640 niin paatin lahtea rannalle katsoman auringonnousua vuorten ylle. Rannalle siis ja kamera valmiiksi. Oli aamuruuhkan aika: yolla kalastaneet veneet palailivat merelta ja paivakalastajat olivat matkalla ulos. Ja juuri auringonnousun aikaan nama kaksi ryhmaa kohtasivat salmessa Koh Ra:n poihjoispuolella. Ja nousihan se aurinkokin ennenkuin kypsyin taysin hiekkakarpasten jatkuviin puremiin. Eihan niita juurikaan (tai yleensa ollenkaan) huomaa puremahetkella, mutta ihan varmasti huomaa kun kutina alkaa ja kylla nuo nilkat taas muistuttavat aamusta. Ja niita %^&*^$#@*:n karpasia on ihan mahdottomasti. Hieno hetki kuitenkin.
Hammastyttavan nopeasti se aamurusko muuttui taydeksi paivanvaloksi.Sitten lahdettiin lintuja katsomaan. Aika monta lajia taas nahtiin, mutta ei mitaan todella poikkeuksellista. Taas mukava rauhallinen aamuhetki. Tuo lintujen tarkkailu vaan on sellaista karsivallisen ihmisen hommaa. Annika yllatti jopa itsensa nakemalla muutaman linnun ennen meita muita. Piki ottaa oikein kuva, etta hanen ystavat voisivat ikina uskoa. Totta sekin vain on, uskokaa pois.

Paivakalastaja matkalla merelle


Nousihan se...
Aamupalan jalkeen lahdimme toivorikkaina kokemaan eilen asetettyja pyydyksia.En ole aivan varma olisinko loytanyt pyydykset ihan itse, mutta luulisin niin. Toisen aivan varmasti. Ei sitten kaikesta haaveista ja toiveista huolimatta saatu yhtaan kilpikonnaa. Muutama kala ja yksi rapu. Tom ei muuten yhtaan tykannyt siita, kun kerroin etta ravut ovat Suomessa arvostettuja herkkuja. Han paatti heti, ettei  varmasti laiteta pyydysta sinne lampeen, josta leirin juomavesi otetaan. Siella kuulemma on ihan mahdottomasti rapuja.

Sitten paivan ”huonot” uutiset. Ranskalaiset eivat sittenkaan kaivanneet apua puutarhahommiin ainakaan tanaan. Hikisten maatyolaishommien asemasta kavimme lapi koralliriuttojen ekologiaa. Viime viikon porukka tuli veneella Kon Prah Thongilta osallistuakseen kartoitukseen. Olipa taas mukava nahda ja kuulla mita kaikkea olivat nahneet. Juuri tana aamuna on tarkkailupaikalta nahty kaksi eri merikilpikonna ja yhteensa 16 kertaa. Upea juttu.
Kartoitus ei alkanut suotuisissa merkeissa. Vuorovesivirta oli aivan liian kova, jotta tyoskentely olisi onnistunut ja kello kavi koko ajan. Tarkastimme virtauksen nopeuden aina noin vartin valein kayttaen ikivanhaa merimiesten menetelmaa. Yksi meista hyppasi veneet keulasa mereen ja kellotimme kuinka kauan kesti virralta kuljettaa ihminen veneen peraan. Kymmenmetrinen vene ja sitten vaan laskemaan virtausnopeutta. Jotain oli sentaan tallella kadettiaikaisista opeista (virtaus noin 0,4 solmua). Odotus kuitenklin kannatti ja vuorovesi alkoi hiljallee kaantya ja paasimme hommiin. Asetimme aluksi sen mittanauhan paikoilleen siihen mihin viimeksi jaimme ja sitten kompassisuunnalla seuraavat 50 metria. Sitten Tom kartoitti selkarangattomat ja lahdimme Rebecan kanssa kymmenkunta metria perassa kartoittamaan pohjan laatua.
Talla kertaa mina olin sukeltajana ja Rebeca kirjurina. 50 cm valein piti siis maaritella onko pohja elavaa korallia vai kuollutta, hiekkaa vai liejua, kivea vai levaa jne. Kerran sattui kohdalle jopa hylatty kalaverkko. Ei ollut aivan helppo homma. Ensiksikin nakyvyys oli parhaimmillaankin noin pari metria eli mittanauhaan ei meinannut nahda lainkaan pinnalta ja toisaalta oli valilla vaikeaa paatella mika se sitten oikein olisi. Liejun tilapaisesti peitamaa korallia vai liejua, levaa vai liejua. Onneksi oli matalavesi, joten taisi olla syvimmillaan noin kolme metria, jonne joutui sukeltamaan. Pari kertaa pyysin Rebeccaa tarkastamaan arvioni ja joka kerta onneksi paadyimme samaan arvioon. Olen oikeasti pikkuisen ylpea itsestani.
Nyt odotellaan paivallista pikkuisen vasyneena, mutta iloisena siita, etta muutama Koh Prah Thongilta tuttu vapaaehtoinen ( Pia ja Dapne) ja myos Marjut jaivat seuraksemme muutamaksi paiviksi. Mukavaa porukkaa taalla muutenkin on, mutta samanhenkiset tutut ovat aina tervetulleita.
Marjut kantaa maakilpikonna nahtavaksi
Tata kirjoitellessani taman kohteen henkilokunta toi viidakkoretkella loytamansa (tai siis koirien loytaman ja hanen mukaan ottaman) maakilpikonnan. Konna tutkittiin, mitattiin ja merkittiin ja taman yon se saa viettaa Daphnen huoneesa saavissa. Daphne on laakari eli hyvaan hoitoon jatettiin. Huomessa sitten konna viedaan takaisin loytopaikkaansa.
Voi olla, etta pimean tultua lahdetaan porukalla ”yoretkelle” viidakkoon. Sellaine parin tunnin keikka, jonka aikana kuulemma ainakin kuulee outoja aania ja nakee ja/tai tuntee monenlaisia pikkumonkiaisia. Porukka on tosin aika vasynytta, joten toivottavasti jaksavat lahtea. En kylla haluaisi jattaa valiin tuota kokemust. ( Juuri ennen paivallista kavi ilmi, ettei porukka jaksa. Ehka huomenna... toivotaan niin)
Huomenna siis lahdetaan asiaan liittyvalle retkelle Surinin saarelle. Meille kyseessa on kuitenkin vapaapaiva ja maksullinen retki, mutta kylla kai sita parin viikon aikana yhden vapaapaivankin saa viettaa...


Kamppis ??? Huoneesta loytyoi, muttei purrut.


Paidan teksti ei muuten sovilankaan tanne...

Katsotaan ehdinko saada taman lahetettya ennen paivallista. Jos en, niin voi olla etta menee huomiseen ... siis jos lahdemme yoretkelle. En varmasti jaksa viettaa tuntia pimeassa, jos paluu retkelta on joskus yhdentoista aikoihin. Siis kun heratys on taas joskus kuuden aikoihin ja hiekkakarpaset ovat jatkuvasti seurana siina ainoassa paikassa, jossa yhteys pelaa (raivostuttavan hitaasti, mutta pelaa).
Huomiseen,
                      Heikki
P.S. niin kuin nokkelimmat teista huomaavat lahetysajasta, ehdin juuri ja juuri ennen 1930 paivallista. Hienoa, ei tarvitse notkuanukkumaanmenoaajan jalkeen rannalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti