Suomen historia on nyt sitten historiaa!

Viimeiset esitykset ovat jo takanapäin, Vappu on vietetty ja ajatukset ovat ehtineet ehkä jo pikkuisen selkiintyä. Ehkä... 

Kuten tämän blogin hiljaisuudesta voi päätellä, tuo esitysjakso oli kohdallani monella tavalla intensiivinen. Siis sekä esityksen vuoksi että kaiken muun samanaikaisen elämän takia. Sattui paljon ja päällekkäin. Mutta esityksestä siis...

Kupliva tunnelma!

Pari esitystä ehdittiin vetää onnistuneesti, kun sattui teoksen ainoa isompi takaisku. Tekstarilla tuli ilmoitus, että sairastapauksen vuoksi pari seuraavaa esitystä on peruutettu. Mielessä pyöri erilaisia vaihtoehtoja: fonisti flunssassa, tekniikan pojat teholla??? Kyseessä oli kuitenkin "vain" yhden kanssaesiintyjän ikävä, kipeä ja todellakin esitykset estävä tapaturma. Jos olisimme olleet ammattilaisia, niin olisimme varmaan kyenneet yhdellä harjoituskerralla mukauttamaan esityksen ja jatkamaan suunnitelman mukaan. Sitä emme olleet ja puuttuva henkilö oli vielä monessa kohdassa esitystä aika keskeinen. Niinpä ylimääräinen tauko oli varmasti oikea ratkaisu. Ja ylimääräistä taukoa seurasi tietysti ylimääräistä harjoittelua ennen seuraavaa esitystä. Oikein ratkaistu tuokin, sillä ei esitys vielä niin syvällä lihasmuistissa ollut, että pelkällä esitystä edeltävällä lämmittelyllä olisimme selvinneet. Ja hatunnosto "vammautuneelle" toverillemme. Näki kyllä, että välillä sattui, mutta taiteen vuoksi kivun rajoissa. Hienoa!

 

Päätännän aika? Niitä klassisia loppuanalyysin kysymyksiähän ovat varmaan muiden muassa:

Päätösskumpan jälkeen

 Mitä tämä oikein oli minulle ja meille tekijöille? 

Mitä jäi käteen? 

Mitä opin? 

Mitä pitäisi tai ei missään tapauksessa pitäisi "kehittää"?

 Minkä vaikutuksen tämä teos teki yleisöön ja/tai yhteiskuntaan?

 Ja monta muuta vastaavaa. 

Mutta en minä kyllä mitään syväluotaavaa analyysiä ole tässä tekemässä. Pikemminkin vielä kerran vähän purkamassa omia tuntemuksiani ja tällä kertaa siis teoksen ollessa jo takanapäin.

Ensin vähän yleisöistä! 

Ne voivat kyllä olla todella erilaisia. Sellainen myönteinen energia tuntui kyllä lavalle joka kerta, mutta pari yleisöä oli niin liekeissä heti esityksen alusta alkaen, että siinä olisi tarvittu suurjännitejohtoja voimansiirtoa varten. Onneksi yleisön ja meidän esiintyjien välillä toimi sellainen langaton energiansiirto (on tuo oikeasti olemassa - sähköautojakin ladataan ilman johdon kiinnittämistä) ja saimme siis ihan mahtavasti lisää virtaa omaan tekemiseemme. Kaikille esittäviä taiteita katsomassa, kuuntelemassa ja kokemassa oleville taiteenkuluttajille haluan sanoa, että teidän läsnäolonne on meille lavalla olijoille tärkeää ja se vaikuttaa meihin. Me yritämme lavalla ollessamme antaa teille jotain ja teidän reaktionne (jo ennen loppukiitoksia) vastaavasti antaa meille niin paljon.

Ja sitten oli se lukiolaisyleisö - onneksi se ei ollut lainkaan sellainen levoton teinijoukko, jota vähän pelkäsin. Mutta minut yllätti, että se oli pikkuisen vaisu yleisö. Ehkä he eivät oikein tienneet miten voi ja saa reagoida, kun heidän isovanhempiensa ikäiset "mummot ja vaarit" riehuvat lavalla. Eikä niillä nuorilla tietenkään ollut sellaista henkilökohtaista kokemusta moniinkaan käsiteltäviin aiheisiin, jolleivät olleet vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan kuulleet kertomuksina. Historian kirjoissa ei juurikaan noita yksittäisen ihmisen kokemuksia sellaisenaan käsitellä.

Naisenergiaa "hautajaisissa"

 Haluan myös aivan erikseen kiittää niitä omaisiani ja ystäviäni, jotka olivat (taas) katsomossa. Ainakin minulle tietoisuus siitä, että yleisössä on minulle tärkeitä ihmisiä antaa juuri sopivan lisäpotkun. Ei teitä esityksen aikana näe, mutta kyllä teidän läsnäolon tuntee. Kiitos, että taas tulitte.

 Mitäkö siis teimme? 

Katsojapalautteen (ja siis muidenkin kuin omaisten!) perusteella loimme vissiin aika koskettavan kohtaamisen maamme elämään ja ihmisiin historiamme eri vaiheissa. Tarjosimme itsemme näytille kuvaamaan kaikkia niitä, jotka ovat maatamme eri aikoina rakentaneet ja sen elämään vaikuttaneet. Ja kaikesta päätellen tavalla, joka jätti jälkensä yleisöön.

Mitä minulle tästä jäi käteen?

Noh, ihan aluksi aivan uudenlainen kokemus! Esiintyjänä "laitosteatterissa" kuulostaa ehkä pikkuisen vakavalta, mutta myönnän, että tuokin puoli vähän askarrutti ennen harjoitusjakson alkua. Eipä tuo laitokselta tuntunut vaan pikemminkin hyvin inhimilliseltä ja lämpimän läheiseltä yhdessä tekemiseltä. Tarkoitan siis suhdettamme ohjaajaan, koreografiin ja teoksen ja teatterin koko henkilöstöön. Puhumattakaan siitä lämmöstä ja inhimillisyydestä, joka lähes alusta alkaen vallitsi meidän esiintyjien välillä. Jokainen harjoitus ja esitys alkoi kaikki mukaansa ottavalla halauskierroksella. Ei tuollaisia yhteisöjä ihan joka päivä saa kokea, vaikka halaajasuvusta tulenkin. Ja muutenkin sitä kasvaa kyllä todella läheiseksi ja todella nopeasti, kun jokainen on esitystä varten niin auki ja lähes vailla puolustusmuureja. Sitä uskalsi olla, kun tiimi oli onnistunut luomaan niin turvallisen ympäristön. 

Duettoparin hautajaistunnelmia

"Laitosteatterista" pitää kuitenkin todeta yksi aivan uusia ja aivan upea kokemus. Ammattilaisorganisaatio osaa ja pystyy pitämään esiintyjien puolesta huolta monista käytännön asioista. Toki kävin ennen jokaista esitystä itse läpi kaikki omat vaatteeni ja rekvisiittani, mutta aina ne olivat jo juuri oikeassa paikassa.  Ja puhtaina! Siis vaatteet olivat siirtynet edellisen esityksen jälkeen likapyykkikorista puhtaina henkariin. Eipä tuota ole kohdalleni ennen sattunut. Ja aina muistutettiin muutoksista ja varoitettiin ajan kulusta. On se aika ihanaa, että pidetään huolta. Kiitos vielä kerran.

Taas kerran tuli vahvistettua se jo tunnettu seikka, että jos ei yritä, niin ei varmasti pääse mukaan. Ja että hyppy tuntemattomaan kannattaa - emmehän me esiintyjät tienneet teoksesta oikeastaan mitään, kun siihen haimme.  Kannattaa vaan luottaa ihmisiin ja vähän itseensäkin - se kantaa hedelmää.

Analyysi käynnissä?

Jäikö joku asia harmittamaan? Noh ei varsinaisesti. Toisaalta koe-esiintymiseen tullessani kuvittelin, että teoksessa myös tanssitaan ja lauletaan. Niitä molempia olisin mielelläni tehnyt ja sitä kautta oppinut taas uutta. Tällä kertaa ne eivät olleet teoksen keskeisiä elementtejä. Ensi kerralla ehkä?

Suomen Historia teos on nyt siis myös itse siirtynyt historian puolelle. Loppusanoissaan ohjaajamme Erik kuitenkin vihjaisi "kansainvälisestä kiinnostuksesta". Hän kyllä korosti ja hyvin sen tietysti ymmärränkin, että tässä vaiheessa matkalla on 13 jossia, 15 muttaa ja vielä enemmän ehkiä, mutta siitä huolimatta ajatus mahdollisesta jatkosta auttoi kantamaan jokaisen esityksen loppumista minulle seuraavan "kuopan" yli.

Hyvällä mielellä, vaikka loppuikin

Suunnitteilla on sentään ainakin yksi yhteinen kokoontuminen. Sitä odotellessa voi käydä katsojana seuraamassa esiintyjäkollegoiden muita teoksia, olla mukana toivottavasti jossain jutuissa itsekin ja ainakin nauttia Suomen keväästä ja kesästä.

Nyt kun noiden kottikärryjenkin kanssa on tullut harjoiteltua, niin taidan kesällä ensin kaivaa uudelle puuvaraston perustuksille kuopat, täyttää ne sopivasti soralla, valaa pilarit ja sitten rakentaa varasto siihen päälle. Siinä riittää täksi kesäksi puuhaa, jollei jokin käänne elämässä taas vei minua jollekin aivan odottamattomalle poluille. 

Niinhän voi aivan ilmeisesti joskus käydä...

Enskari! Kantaesitys!! Maailman ensi-ilta!!!

Yö nukuttu ja mahtava olo! Tämähän tarkoittaa siis sitä, että enskari meni hyvin!

Rauhallisen lämmittelyn ja viimeisen(?) muutoksen tai oikeastaan tarkennuksen ja parin osion viimeistelyharjoituksen jälkeen yleisö alkoi täyttää salia ja me esiintyjät hengittelimme verhoissa tai kuka missäkin. Ensi-ilta oli alkamassa. Ilmassa oli sopivasti jännitystä, mutta kenelläkään ei mitään ylivoimaisia ramppikuumeen oireita ollut ja hyvä niin.

Diagonaalissa...

Musiikki alkaa, salivalot himmenevät ja sitten menoksi. Tämä teos todella alkaa kovalla menolla. Itse olen parin minuutin sisällä hikinen ja hengästynyt. Oikein hyvä tapa aloittaa ainakin minulle. Saa pulssin kohdalleen. Yleisö lähti heti mukaan ja ensimmäiset kuuluvat reaktiot tulivat alle minuutissa, joka kyllä antaa esiintyjälle virtaa.

Miten siis meni? No kokonaisuutena hyvin. Tuli vahva onnistumisen tunne. Tunne siitä, että olimme osanneet tuoda itsemme yleisön eteen aitoina ja läsnäolevina.

Hyvin pukeutuneina

Tottakai mukaan mahtui pieniä epätarkkkuuksia ja rytmihäiriöitä, mutta niitähän elämässä ja siten myös esittävissä taiteissa aina on.  Jos oltaisiin elokuvaa tehty, niin muutamia kohtauksia olisi varmaan otettu uusiksi parikin kertaa, mutta tämä on teatteria.

Yleisöpalautetta

Esitys päättyi, valot hiipuvat ja oma olotila on lämmin ja hyvä. Siitä varmaan tietää, että koki asioiden menneen kuten haluttiin. Yleisö osoitti suosiota ja sitten vielä vähän lisääkin.                             Ruusunkin sain.

Onneksi esityksen lopussa olemme hyvin pukeutuneita eli pystyin heti lähtemään omien fanien luokse. Ihania reaktioita. Jossain vaiheessa kuulemani huoli "onks tää sellainen amatöörien harrastajajuttu?" oli vaihtunut lähes mykistyneeseen "todella koskettava" ja "aivan ihana". Halauksia ja pikaisia tunnelmanpurkuja ja sitten enskaribileet.

Kaikille kutsuvieraille lasit käteen ja sitten Erik ääneen. Väitti aluksi jääneensä sanattomaksi esityksen osalta. Ja sitten kuitenkin löytyi sen verran sanoja että sai kerrotuksi, että ohjaajan ja koreografin tehtävänä oli lähinnä ollut olla ohjaamatta meitä esiintyjiä liikaa. "Vaistolla mentiin". Ja että vaikka meillä esiintyjillä ei ehkä ole juurikaan sitä näyttelijäntyön kokemusta, niin se meidän yhteinen elämänkokemushan tässä oli yhdessä pääosassa. Erik kiitti kaikkia teosta yhdessä tehneitä, mutta itseään hän ei tietenkään voinut kiittää. Siispä teen sen tässä.

Kiitos Erik läsnäolevasta, ajatuksia herättävästä ja lämpimän vaativasta ohjauksesta.

Tänään sitten seuraava esitys. Samalla fiiliksellä. Samalla halulla ja ilolla.

Ensi-ilta tänään - ramppikuumeenhallintamentelemiä!

Lennokasta menoa

Ensin kuitenkin eilisestä eli viimeisistä harjoituksista ennen enskaria. En mokannut juuri yhtään! Se edellisen päivän harmitus (lievä ilmaisu, mutta julkisuudesa välttämätön) teki juuri sen, mitä kuvittelinkin. Kaikki ne kohdat, jotka olin todella mokannut viimeksi, muistin nyt oikein hyvin. Tästä pidetään kiinni!

Alussa Erik kävi kanssamme läpi tarkennuksia ja varmistuksia erityisesti tekstiosuuksienj suhteen. Missä olet, kun tämä alkaa?   Mihin menet ja millä iskulla? Koska aloitat? Mihen menet tekstin jälkeen? Yksinkertaisia peruskysymyksiä, jotka kuitenkin tarvitsivat varmistuksen. Ja välillä ihan pientä hienosäätöäkin.

Koululaiset valmiina tunnille

Sitten käytiin vaihtelevin kokoonpanoin
(1, 2, 5, monta, kaikki) läpi joitain liikkeellisiä osuuksia. Tarkentuu, tarkentuu....

Koeyleisönä oli joitain kymmeniä katsojia ja saimme opetella, ettei unohtunutta pipoa voi aivan esityksen alla lähteä hakemaan lavan toiselta puolelta. Eikä keskustella kovaan ääneen verhoissa. Eikä ainakaan huomata olevansa aivan väärässä paikassa yleisön saapuessa! Noh, eivät nuo kaikki eilen toteutuneet, mutta hyvä oli tuokin käydä läpi ennen tätä päivää.

Viimeisiä tarkennuksia

Yhdessä muistaa paremmin

Kenraaliharjoitus meni oikeastaan aika hyvin. Omalta kohdalta lähes ilman mokia, vaikka aina voi tehdä paremminkin. Yksi pieni unohdus tuli, mutta sen ehdin paikata "lähes huomaamattomasti".

Duetto

Nyt siis käynnissä henkinen valmistautuminen ensi-iltaan. Teos kyllä pyörii aika lailla päässä ja koska en ole päivätöissä, piti pikkuisen varautua pitämään ajatuksia kurissa. Varasin siis normaalien arkiaskareiden lisäksi: 
kattoremontin suunnittelutarjouksen läpikäynnin, erään yhdistyksen vuosikokouksen kokouskutsun laadinnan ja sitten taatakseni että ainakin hetken ajattelen jotain aivan muuta - hammaslääkärin. Pora suussa eivät iskut ja liikekieli juurikaan mielessä käyneet! Nyt vielä yksi puhelinneuvottelu ja sitten rauhallinen laskeutuminen "esittävän taiteilijan" maailmaan.

Mieli on hyvä ja sopivasti innostunut. Illalla on monta rakasta ihmistä katsomossa.Ja sitten vielä enskaribileet päälle. 

Tänään on hyvä päivä!

Kompurointia, laukallemenoa ja viimeiset(?) muutokset

Maanantai ja loppusuoran harjoitukset ennen enskaria...

Aluksi pikaiset palautteet lauantaista ja sitten ne viimeiset (?) muutokset. Tekstejä poistettiin ja niiden aikoja, paikkoja ja esittäjiä vaihdettiin ja MUUTAMIA tarkennuksia liikekieleen, iskuihin ja ajoitukseen. Tätä pari tuntia! Ja sitten läpimeno pienen yleisön edessä. Mitä tuosta sitten voisi seurata?

Tekstien uudet paikat ja esittäjät tietysti aiheuttivat viiveitä ja väärinkäsityksiä. Uudet iskut eivät olleet kaikkien muistissa. Odotettavissa, mutta silti läpimenon rytmiä pahasti häiritseviähän ne olivat.

Arvoitus!

Omalle kohdalle tuli yksi uusi muistettava asia ja keskityin sen muistamiseen niin, että lähdin täysin laukalle toisessa kohdassa, jonka jo osaan tai ainakin osasin. Harmillisesti se sattui juuri sellaiseen paikkaan, jossa minä olen keulilla ja muut seuraavat. Nyt sitten lähdin liikkeelle, vaikka olisi pitänyt vielä odottaa. Seuraus - hämmenystä muissa! Toiset lähtivät perään ja toiset jäivät kiltisti paikoilleen. Ja koreografilta ystävällinen "Heikki!". Pieni ylimääräinen kunniakierros ja tarina jatkui...

Oma päiväni taisi olla muutenkin huono, kun vielä teoksen loppupuolella onnistuin vihdoin rauhoittamaan itseni aiemman kömmähdyksen jäljiltä niin hyvin, että ryhdyin yhteen liikkeeseen puolta hitaammalla tahdilla kuin muut. Silmäkulmasta kyllä näin, että liikkeet eivät mene oikein, mutta ei vaan jotenkin auennut että miksi. Ja taas Hannan ystävällinen "sä oot Heikki puolta hitaammassa tahdissa".

Elinikäistä oppimista

Nuo omat kömmähdykset otan sellaisina kuin ne ovat. Harmitus sai juuri sen verran adrelaniinia liikkeelle, että uskon ainakin nuo kohdat jatkossa muistavani. Oikein ajoitettuja kömmähdyksiä siis. Ja aikaahan on...

Nyt tarkkana!

Kokonaisuutena läpimeno oli kuitenkin jo oikeastaan aika hyvä. Muutama kohtaus, jotka tähän asti ovat olleet aika rosoisia, sujui hyvin ja teoksen kokonaisuus alkaa löytää rytminsä. Koeyleisöltä saatiin pienet taputuksetkin.

Tänään kun vielä tarkennetaan  MUUTAMIA kohtia, hiotaan aikautusta ja jokainen käy läpi oman osuutensa, iskunsa, ulosmenonsa jne niin hyvältä näyttää keskiviikon ensi-illan suhteen.

Hymyillen kohti tätä päivää!

Loppusuora häämöttää

Takakaarteessa ollaan ja loppusuora on juuri aukeamassa. Nyt on siis aika päästä loputkin voimat valloilleen!

Ei tämä mitään maalaisromantiikkaa ole!

Viime viikon loppupuolella keskityttiin kahteen kokonaisuuteen. Tekstien sijoitteluun ja liikkeellisten osuuksien "siivoamiseen". Kyllä niissä puuhaa riitti ihan tarpeeksi.

Tekstit on nyt valittu ja ne ovat (todennäköisesti) löytäneet paikkansa kohtausten lomassa, seassa, aikana tai muuten vaan. Itselleni ei sitten tullut se minua eniten koskettanut teksti, mutta ymmärrän valinnan oikein hyvin. Oma tekstini sopii todella hyvin meneillään olevana kohtaukseen ja varmasti herättää muistoja ja ajatuksia jokaisen katsomossa istuvan mielessä. Hyvin valittu Erik! Ja minulle sattui niin selkeä ja helposti muistettava isku, että luulen selviytyväni. Ja taisinpa lauantaina keksiä ratkaisun tuohon ikänäkö, silmälasit tiellä esityksen aikana ja fonttikoko ei riitä problematiikkaan. Kyllä siinä taitaa olla sopivasti aikaa lasien esiinkaivamiseen ja palauttamiseen. Sattuipa sopivasti.

Ja sitten sitä liikkeellisen osuuden siivoamista. Tavoitteenahan ei ole Pohjoiskorealanen täydellisen yhtenäinen "kone" vaan saamme toki olla oma itsemme esityksen aikana. Liikkeet vaan ovat niin paljon vaikuttavampia, kun aloitukset, liikekieli, lopetukset, aikautus jne ovat riittävän yhtenäiset. Steppiä harrastaneena tämä on minulle kyllä tullut tutuksi. Töitä riittää vielä eikä täydellistä tule koskaan...

Muutama läpimenokin on tehty ja viimesimmässä ei koregrafilta kovin montaa muistutushuutoa (Katse!...) kuulunut eli varmaan se sinne päin meni. Silti itsekin huomasin olleeni välillä edellä ja välillä vähän jäljessä. Eivätkä aivan kaikki muutokset olleet menneet aivan kaikille perille asti.

Puvustuskin tuotti minulle läpärin aikana pari ongelmaa. Ensin olin laittanut kengät aivan väärään paikkaan (harmitti, kun piti juosta näkösällä noutamaan) ja sitten yksi vetoketju jumuitui, enkä meinannut päästä vaatteista ulos! Kiemurtelemalla ja puoliväkisin (mutta vaatetta rikkomatta) se kuitenkin onnistui ja vielä ehdin ajoissa mukaan seuraavaan kohtaukseen.

Valaistus on vielä vähän "vaiheessa"

Tekemistä riittää siis vielä, vaikka aika pitkälle on ehditty. 
Ne 300 ensimmäistä metriä täyden ratakierroksen juoksusta takana ja vain loppurutistus puuttuu ennen ensi-iltaa. Onneksi porukan kunto vaikuttaa hyvältä eli kirivoimia riittää.

Yhteishenki on hyvä, eli tarkoitus on tulla maaliin yhtäaikaa. Tämä ei ole kilpailu vaan yhdessätekemisen riemuvoitto.

Luksusta harjoituksissa!

On se vaan aikamoista luksusta, etttä harjoituksista asti mukana on teoksen äänimaailman ylihaltija eli äänisuunnittelija Tommi Koskinen. Äänet vaan ovat niin tärkeä osa teoksen kokonaisuutta. Ja tarkoitan siis todellakin ääniä laajasti tarkasteltuna enkä siis vain musiikkia. Ainakin tämän teoksen aikana kuullaan monenlaista äänimaisemaa; tikitystä, nakutusta, sadetta ja tuulta... ja tietysti myös musiikkia.

Ja kyllä me esiintyjät aina välillä tarvitsemmekin ääneltä tukea pysyäksemme yhteisessä rytmissä. On vaan niin meille kuin ohjaajalle ja koreografille hienoa, että voi siitä vaan pyytää sopivaa rytmistä ääntä - "saataisko pikkuisen nopeampi tempo" ja sitten sitä vaan alkaa ilmestyä.

Esan työkalut. Foni on lähes yhtä vanha kuin minäkin.

Erityistä luksusta on, että mukana on myös live musiikkia ja siis sekin jo harjoituksista asti. Esa Pietilä on tuonut tenorifoninsa joka treeniin ja kyllä hän osaa siitä loihtia vaikka mitä. Milloin kuulemme pehmeää ja lempeää "tuutulaulua", milloin taas eläimellisiä rääkäisyjä tai nopeita töräyksiä. "Voisiko tähän saada jonkun selvän iskun?" Erik kysyy ja vastaus on tietysti kyllä.


Elävä tilanne on kyllä johtanut myös aika koomiseen hetkeen, kun yksi meistä näyttelijöistä improvisoi erästä kohtausta. Siinä näyttelijä odotti fonilta iskua ja muusikko vastaavasti näyttelijältä. Se kohtaus kyllä venyi ja venyi ja venyi aika lailla yli toivotun pituuden, kunnes jommalla kummalla petti hermot ja siis jatkoi iskua odottamatta. Naurullahan tuosta selvittiin! Ja ei hätää - koko kohtaus poistettiin teoksesta myöhemmin. Näin näitä taiteellisia ongelmia ratkaistaan!
 
Kuten näinä aikoina tietysti kuuluukin, Esa käyttää myös tekniikan tarjoamia keinoja. Kaikenlaisesta looppaamisesta ja muusta sellaisesta olen kuullut ja kyllä se läppäri näyttää olevan aika tiheästi käytössä äänimaisemaa rakennettaessa.

Tällaisena aloittelevana fonistina itselleni on pari kertaa käynyt niin, että jäin vain kuuntelemaan tenorifonin ihanaa ääntä ja ihan pikkuisen putosin tilanteesta ulos. Onneksi tuo tapahtui harjoitusjakson alkupuolella eli on hoidettu alta pois ennen esityksiä.

Äänimaailma on sekin vasta rakentumassa, mutta jo nyt tiedän että hieno siitä tulee.

 Tuosta ne vaatteet löytyvät

Väillä asia on sen verran painavaa, että tarvitaan kottarit

Noin henkilökohtaisella tasolla erityistä luksusta edustaa se, että kun/jos illan treenien päätteeksi tavarat ovat jääneet "vähän sinne päin" niin seuraavan treenin alkaessa kaikki on taas paikallaan ja hyvässä järjestyksessä. Lupaan yrittää olla "kiltti lapsi" ja laittaa tavarani paikoilleen. Oikeesti!

Kyselin myös miten tämän saman ilmiön saisi siirrettyä kotiympäristöön (palatessa päivän askareista kaikki olisi kondiksessa), mutta se kuulemma toimii vain teatterin työyhteisössä.!

Hehän nukkuivat samassa kamarissa!

Lauantaina oli yhdistetty tutustu tekniikkaan ja syvennä ajattelua päivä. Ensin vain tutustuttiin mikrofonitelineeseen ja sen säätöön. Olemme niin eri kokoisia, että varmasti joudumme mikin korkeutta ja asentoa säätämään. Miten tuon nyt mahdollisimman yksinkertaisesti ja vaivattomasti tekisi... Kokeilemalla se selviää. Ja miten lähellä sitä mikkiä oikein pitää pitää?

Sitten tunnustelimme miltä tuntuu, kun hieman suurempi joukko ihmisiä kuuntelee, kuin itse lukee kohdalleen valittua tekstiä. Kyllä se ihmisten määrä jollain tasolla vaikuttaa, vaikka ajattelikin olevansa sen verran kokenut esiintyjä ja puhuja. Aiemmin pienemmissäs ryhmissä tehty tekstin pohdinta näkyi lukijoiden tavassa tuoda kertomuksia kuuntelijoiden silmien eteen. Muutamien tekstinpätkien kohdalla sitä oikein pysähtyi - todella koskettavia. Ja tekstit vain syvenevät, kun niistä porukalla keskustellaan.

Yhden oman tekstinpätkän olin lukenut aika monesti ja ääneenkin jo muutamaan kerran. Luulin jo, että olin löytänyt siitä yhden kappaleen mittaisesta kirjoituksesta kaiken oleellisen. Ja sitten bussisa matkalla treeneihin ja ilman että olisin tekstiä aktiivisesti ajatellut se iski. Hehän nukkuivat samassa kamarissa! Järisyttävä ja kovasti inhimillinen havainto. Jaa että ketkäkö? Sitä en nyt tässä teille paljasta, mutta kyllä te tiedätte miten löytää vastauksen.

Lukuharjoituksen aikana selvisi myös, ettei tavallisella fontilla kirjoitettu teksti todellakaan riitä useimmille meistä ainakaan ilman silmälaseja. Siispä saimme tehtäväksi tutkia kuinka suureksi teksti on printattava, jotta siitä saisi selvän. Itse vähän epäilen, ettei niin suurta fonttia mahdu edessä olevalle nuottitelineelle.
 Talo,  Talo, Talo, Talo, Talo           Kyllä pitäisi isompaa olla!

Mistä löydetään 40-luvun lasit minun vahvuuksilla? Pitääkö mennä teos läpi lasit päässä? Keksitäänkö joku paikka, josta lasit saa näppärästi mukaan, kun niille on tarve? Kyllä tähän joku ratkaisu löytyy. Aivan varmasti esitys ei tästä jää kiinni!

Aiemmin viikolla keskityttiin liikkeellisiin osuuksiin. Tiesinhän minä sen ja niinhän siinä kävi, että sen epätoivoisen ensimmäisen räpistelyn jälkeen on ehditty (monenlaisten pikkumuutosten lomassa) mennä teosta ja kohtauksia läpi jo jonkuin kerran. Unohdusten määrä vähenee ja liikkeen laatu paranee. Olemme jopa saaneet aikaan melko suoran rivin ja näyttävän "kurkiauran". Suunta on siis oikea!




Sellaisiakin hetkiä on, jolloin aivan kaikki eivät ole yhtä aikaa lavalla. Olen siis saanut joitain kohtauksia (tai niiden harjoittelua) olla seuraamassa myös katsojan roolissa. Kuten kuvasta arvaa, naiset olivat lavalla!

Vaikka suunta siis on oikea, niin tämä ei todellakaan tarkoita, että teos olisi valmis ja ettei kaikenlaista hiottavaa olisi vielä muutamiksi kuukausiksi. Todellakin olisi. Aikaa vaan on jäljellä enää kymmenenpäivää (vain 10! IIIIK!!!!!), joten sellaista loputonta kuukausien viilaamisvaihetta ei voi tulla. Varmaan hyvä niin.

Nyt ollaan siis vielä näin!

Lava aaltoilee?

Missä yleisö?

Entä esitysiltoina?